Syrjäseutujen paheneva poliisipula on saanut poliisiylijohtaja Mikko Paateron käyttämään luovuutta ongelman ratkaisemiseksi. Paatero esittää naapurivahteja, poliisin vapaaehtoisia apulaisia, jotka toimisivat naapurustossa poliisin silminä ja korvina. Naapurivahdeilla olisi myös tunnistettava puku.
Järjestelmä toimisi samaan tapaan kuin vapaapalokunnat tai maanpuolustusjärjestöt.
Paateron ajatuksenjuoksu järjestelmästä, joka ”olisi vapaaehtoinen, mutta virallinen”, on itsessään ongelmallinen. Naapurivahtiehdotuksen taustalla oleva huoli sen sijaan on todellinen.
Poliiseja ei riitä syrjäseuduille, ja hälytyksen tehnyt joutuu odottamaan tuntikausia. Poliisin näkymättömyys lisää turvattomuutta ja rikollisuutta, koska partion tulo kestää.
Toisaalta jo nykyinen järjestelmä velvoittaa kansalaiset ilmoittamaan poliisille rikoksista.
Kaupungeissa toimii vapaaehtoisia aluevalvontarenkaita, jotka huolehtivat omien asuinalueidensa valvonnasta. Toiminnan tarkoitus on ehkäistä häiriöitä ja rikoksia.
Vapaaehtoisessa, mutta virallisessa naapurivahtijärjestelmässä liikuttaisiin harmaalla alueella. Vain poliisiviranomaisella voi olla voimankäyttöoikeus. Tämän ovat oikeudessa joutuneet kokemaan monet omaisuuttaan ryöstössä puolustaneet kansalaiset.
Viranomaistehtävien juridisia ulottuvuuksia on mietitty korkeimpia oikeusasteita myöten myös kun on tulkittu, voiko yksityisellä yrityksellä olla oikeus sakottaa virhepysäköinnistä.
Yhteisöllisyyttä ja siihen kuuluvaa vapaaehtoistyötä on syytä edistää ja korostaa kansalaisvelvollisuuksia. Virallisen aseman saavat naapurivahdit ovat jo asia erikseen. Syrjäseutujen poliisipula on joka tapauksessa ongelma, joka kaipaa ratkaisua.