Suuri itäinen naapuri, olkoonkin, että on talousmahdiltaan vain Espanjan luokkaa, herättää Suomessa kunnioitusta ja pelkoa.
Jälkimmäistä ehkä enemmän.
Yya-kaudella välttämättömyydestä tehtiin hyve ja luottamusliturgiaa hoettiin kuin mantraa siinä toivossa, että se olisi totta. Taustalla häälyi koko ajan pyrkimys horjuttaa Suomen itsenäisyyttä samalla, kun röyhkeästi sekaannuttiin Suomen sisäisiin asioihin.
Bilateraalisen kaupan aikana Suomeen vyöryi Ladoja, kovaa, mutta värikästä Laika-lankaa ja sinkkiämpäreitä, joista putosi pohja. Niin ja muutama ydinvoimala.
Suomen ja Venäjän väitetyistä luottamuksellisista erityissuhteista ei ole paljon jäljellä, vaan iso naapuri kohtelee pientä naapuriaan huonosti. Itse asiassa, Venäjä ei voisi toivoa Suomea parempaa naapuria. Missä muualla sillä on yhtä ystävällismielinen ja ongelmaton rajanaapuri?
Valtionjohdon tasolla presidentti Dmitri Medvedevin ja presidentti Tarja Halosen huolettomat ilmeet ja leppoisa sanailu, eivät pysty poistamaan sitä tosiseikkaa, että samaan aikaan venäläisviranomaiset harjoittavat Suomea kohtaan ylimielistä neulanpistopolitiikkaa.
Presidenttien keskinäiset hyvät suhteet eivät heijastu käytännön tasolle. Oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee.
Suomalaista metsäteollisuutta ja elintarviketeollisuutta nöyryytetään. Kaiken huippuna on Venäjän niin sanotun lapsiasiavaltuutetun vaatimus, että Suomessa asuviin venäläisiin pitäisi soveltaa Venäjän lakeja. Siinä on isovenäläisyys huipussaan.
Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysellä on pitkä kokemus idänsuhteista. Hän on torjunut ajatuksen, että elintarvikkeiden vientirajoitukset olisivat poliittisia. Hänen mukaansa kyse on venäläisviranomaisten normaalista toiminnasta.
Väyrynen on myös moittinut kokoomusministereiden viimeaikaisia Venäjää vähätteleviä lausuntoja, todeten niiden olevan flirttailua kansan Venäjä-vastaisuudella.
Myös pääministeri Mari Kiviniemi on ottanut sovittelevan roolin viimeaikaiseen Venäjä-keskusteluun. Sisäpoliittisesti taustalla kytee Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys.
Käytännön hankaluudet ovat hidasteita ja esteitä, joita vain joudutaan selvittämään ja joihin joudutaan sopeutumaan. Yhteistyö ja keskustelu ovat luonnollisesti keinoja suhteiden parantamiseen, mutta onko luottamuksen oltava vain yksipuolista. Jostain syystä venäläisten kanssa kaikki on aina vähän hankalampaa.
Voikin vain kysyä, mistä kansan Venäjä-vastaisuus kumpuaa. Onko se perusteetonta, vain onko siihen oikeasti aihetta? Liioittelevatko suomalaiset vaikeuksia venäläisten kanssa vai seisommeko liian syvällä juoksuhaudassa?
Ovatko puutullit, elintarvikkeiden vientikiellot, rekkajonot, tulliongelmat tai yritysten toimilupien peruuttamiset riittävä peruste epäluulolle?
Kyllä kansa tietää, että Venäjä on suurvalta, Venäjällä on ydinaseita ja sillä riittää luonnonvaroja. Kyllä kansa tietää, että Venäjän kanssa on aina tultava toimeen. Toisinaan menee paremmin ja toisinaan huonommin, riippuen onko Venäjällä vallassa yksi vai useampi tsaari.
Suomi ei pääse pakoon historiaansa, mutta olisihan se toivottavaa, että suomalaiset ja venäläiset voisivat 70 vuotta talvisodasta ja 20 vuotta Neuvostoliiton hajoamisesta asioida toistensa kanssa kuin mitkä tahansa naapurit.
Epäluulon ja kyräilyn sijaan suhteissa on valtava potentiaali monipuoliseen ja monitasoiseen kehittämiseen.
Venäjällä on yhä pitkä tie kohti länsimaista, avointa ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa. Luontevaan eurooppalaiseen naapuruussuhteeseen on matkaa, kun suomalaisten varsin maltillinenkin Venäjä-arvostelu taltutetaan heti alkuunsa.
Ei Ruotsin kanssa ole samanlaisia ongelmia, eikä Ruotsin arvostelu saa ministereitä takajaloilleen.
Vaikka Suomi ei ole Venäjälle erityisen tärkeä, niin Venäjä on Suomelle aina tärkeä. Hyvä naapuri kunnioittaa myös pientä naapuria.