Eduskuntavaalien tuloksen selvittyä hallitusneuvottelut ovat käynnistyneet huomattavasti ripeämmin kuin neljä vuotta sitten. Siksi on täysin mahdollista, että meillä on uusi hallitus toukokuun loppuun mennessä, varsinkin kun neuvotteluissa on tällä kertaa mukana vain kolme puoluetta, joilla lisäksi tuntuu olevan melko samankaltainen tilannekuva Suomen kieltämättä mittavista haasteista.
Suomessa käytiin vaalien jälkeen vilkasta keskustelua erilaisista kuplista, joissa tietyt ryhmät eri puolilla Suomea elävät. Yksi kupla sijoitettiin Helsingin Kallioon – ja myös Punavuoreen –, mutta ei ainoa kupla tietenkään löydy pääkaupunkimme keskustasta.
Näyttää ylipäänsä siltä, että vuoropuhelu eri ryhmien ja alueiden välillä on muuttunut meillä hankalammaksi. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että meille syntyisi edes alustava konsensus ratkaistavina olevista ongelmistamme.
Mutta ei noita erilaisia kuplia löydy vain meiltä Suomesta. Näyttää siltä, että joissakin Suomen naapurimaissa on hieman vajavainen tieto siitä, mitä maassamme parhaillaan tapahtuu. Erityisesti näitä kuplia tuntuu löytyvän Ruotsista ja Venäjältä. Siksi niiden suhtautumista Suomen vaaleihin ja niiden tulokseen on syytä tarkastella yksityiskohtaisemmin.
Aloitetaan tarkastelu Ruotsista, missä suhtautuminen perussuomalaisten menestymiseen on ollut nihkeää. Erityisen mielenkiintoiseksi ruotsalaisen median suhtautumisen tekee se, että heillä itsellään on ongelmia suhtautumisessa tiettyihin puolueisiin. Ruotsidemokraatit ovat lisänneet merkittävästi kannatustaan kaksissa viime vaaleissa ja kohonneet maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kaikki muut puolueet ovat kuitenkin kieltäytyneet yhteistyöstä sen kanssa.
Nyt Ruotsin mediassa ajatellaan, että perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit ovat samanlaiset puolueet, joiden ottaminen hallitusvastuuseen olisi haitaksi. Väite on kuitenkin outo. Molemmissa maissa puolueiden toiminnasta on tarkat lait ja asetukset. Perussuomalaiset on osallistunut eduskuntavaaleihin, joissa lähes viidennes äänestäneistä on antanut sille tukensa kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Sen osallistumisen hallitukseen tulisi määräytyä hallitusneuvottelujen pohjalta, ei ennalta määrätyistä ideologisista syistä.
Venäläinen media sekä eräät venäläiset poliitikot ovat jo yli vuoden ajan pyrkineet vaikuttamaan suomalaisten poliittisiin ratkaisuihin erilaisin informaatiokampanjoin. Suomea on ryhdytty toistuvasti varoittamaan länsimielisyyden haitoista. Maamme alttiutta Venäjän vaikutukselle on ryhdytty testaamaan erilaisin keinoin, myös provokatorisin. Mukana on myös lisääntynyttä sotilaallista vaikuttamista.
Venäjän tavoitteena on ollut vähentää Suomen halukkuutta kehittää Nato-yhteistyötä ja lisätä vastaavasti yhteistyötä Venäjän kanssa. Tässä kampanjassa se on kuitenkin epäonnistunut. Ennen vaaleja tulilinjalla olivat erityisesti kokoomus ja RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund, jotka molemmat ovat liputtaneet Nato-yhteistyön puolesta. Venäjän media käytti ajoittain suoranaisia valheita kertoessaan Suomen asioista.
Missä Venäjän kampanjan epäonnistuminen sitten on näkynyt?
Suomella oli jo kylmän sodan aikana erityinen suhtautuminen Neuvostoliittoon. Sen sotilaallista voimaa kunnioitettiin ja sitä varottiin, mutta sitä ei varsinaisesti arvostettu. Idänsuhteet olivat eräänlainen kielipeli, jossa molemmat antoivat maiden suhteista paremman kuvan kuin mistä oli kyse.
Kylmän sodan jälkeen Suomi irtautui Venäjän varjosta ja sanoi irti vuonna 1948 solmitun yya-sopimuksen, liittyi EU:n jäseneksi ja alkoi lisätä yhteistyötä Naton kanssa. Muiden länsimaiden tapaan Suomi toki uskoi, että Venäjä oli asteittain kehittymässä luotettavaksi ja kehittyväksi kansainvälisen yhteisön jäseneksi. Tästä hyväntahtoisuudesta johtuen Venäjän poliittinen muutos on tullut yllätyksenä aiheuttaen huolta ja neuvottomuutta.
Suomen ja muiden länsimaiden suhtautuminen Venäjään on muuttunut erityisesti Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainassa riehuvan sodan myötä. Venäjän toiminta on herättänyt myös meillä kasvavaa huolta ja tuohtumusta. Venäjä on tämän myötä menettänyt meillä aikaisemmin nauttimansa arvostuksen lähes kokonaan. On sääli, että myös kaikki Venäjää koskeva myönteinen on tämän myötä menetetty.
Keskustan voitto ja kokoomuksen tappio olivat seurausta Suomen taloudellisista ongelmista, ei suhtautumisesta Venäjään.
Ehdokkaat, jotka edustivat vanhakantaista suhtautumista Venäjään, menestyivät melko huonosti. Vastaavasti ehdokkaat, jotka ovat arvostelleet Venäjän toimintaa ja korostaneet Suomen asemaa yhteisessä eurooppalaisessa rintamassa, saivat paljon ääniä. Viesti eri suuntiin on selvä: me teemme itse politiikkaamme koskevat ratkaisut.
Kirjoittaja on Helsingin ja Tampereen yliopistojen valtio-opin dosentti.