Tunnepuolelle vetää ja vahvasti, kun isompi tunkee omalle reviirille. Uutta pontta valtakunnassa saaneet kuntaliitoskeskustelut ovat yllyttäneet maakunnassa niin poliitikot kuin virkamiehetkin älähtelemään ilmoille lauseita, joita ei välttämättä aina ole tullut harkituksi ihan loppuun saakka.
Raahessa on saatu lyhyen ajan sisällä kokea kuntaliitoskeskustelun vahvasti tunnepuoleen nojaavat ensireaktiot molemmista suunnista. Ensin saatiin märästä rukkasesta poskelle, sitten läimittiin itse märällä rukkasella poskelle.
Ei ole kauankaan, kun Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen avasi keskustelun koko Raahen seutukunnan kattavasta kuntaliitoksesta. Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki ja Vihanti muodostaisivat hänen mielestään luonnollisena työssäkäyntialueena varsin loogisesti yhden kunnan.
Keskustelua avaus on poikinut, mutta sehän oli avaajan toive ja tarkoituskin. Keskustelu ei ole kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, vienyt asiaa eteenpäin.
Sammaloitunut kivi ei ole lähtenyt vierimään kuten ei tapahtunut aikaisemmillakaan kerroilla. Raahen seutukunnan monikuntaliitoksestahan kun ei keskustella ensimmäistä kertaa. Sen sijaan keskustelun taso velloo samanlaisena kuralammikossa sutimisena kuin aikaisemmillakin kerroilla. Pyytää saa, mutta ilman jää.
Ajattelutapoina järki ja tunteet eivät voi korvata toisiaan. Kuntaliitoskeskusteluissa pienempi kokee olevansa ahdistettu ja puolustautuu, yleensä ensimmäisenä tunnepohjalta.
Tunteeseen perustuvassa ajattelussa päätös syntyy kyllä nopeasti, mutta epäselväksi jää, millä perusteella siihen on tultu ja onko se oikein.
Jämäkimmin pakit Raahen kosinnalle antoi odotetusti Pyhäjoki. Itsenäisyyttään aiemmillakin liitoskeskustelukierroksilla vahvasti julistaneen Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen vetosi suorastaan säälin tunteeseen kehottaessaan arvioimaan sitä, miltä pienestä maalaisserkusta mahtaakaan tuntua, kun suurempi kaupunkilaisserkku menee kaikkien kuullen moista esittämään.
Vihanti torppasi Raahen kosinnan toisenlaisella tunnetempulla, hämmentämällä viriävää keskustelua entisestään. Kunnanjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen antoi ymmärtää, että Raahe ei tarjoa tarpeeksi. Vihannin mielestä neljä ei riitä, vaan uusiokuntaperheeseen tarvitaan peräti seitsemän kuntaa.
Viime viikolla Raahessa päästiin sitten yllättäen kokemaan leikin toinenkin puoli. Suuri ja mahtava Oulu oli yhtäkkiä tunkeutumassa omalle reviirille.
Oulun kaupunginhallituksen jäsenen Heikki Keräsen (sd.) blogivisiointi Oulun ja Raahen mahdollisesta yhdistymisestä tulevaisuudessa asetti Raahen samaan asemaan, johon kaupunki oli aikaisemmin itse asettanut Siikajoen, Pyhäjoen ja Vihannin.
Pienempiään kosiva olikin nyt suuremman kosittavana. Keräsen pohtima uusi rantakaupunki, joka ulottuisi Raahesta Iihin, ei ole Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pyry-Pekka Suonsivun mielestä edes hyvä läppä.
Tunteenpalon tulkkina hän teilasi paikallislehdessä Keräsen ajatuksen lähinnä hiipuvan kesän hourailuksi.
Kaupunginjohtajakaan ei ajatukselle lämmennyt. Hän viestitti, ettei lähde tällaiseen huutokauppaan mukaan.
Maan hallituksen linjausten vauhdittamana kuntaliitosaloitteita paukutellaan nyt ilmoille enenevässä määrin. Samalla nostatellaan tunteita pintaan kaikissa niissä kunnissa, jotka kokevat joutuvansa tässä leikissä antajan asemaan.
Varmasti osa kuntakentän kosinnoista etenee myös päätöksenteon asteelle. Selvää sekin, että vielä liitospäätöksiä tehtäessäkin tunteet näyttelevät jonkinlaista osaa. Tässä leikissä yksittäisen kunnan järki ja tunteet punnitaan valtuustotasolla.