1 300 kilometriä. Tämä mitta nousi viime viikon maanantaina esiin presidentti Sauli Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa, hänen itsensä sanomana. Kyse oli presidentin kommentista Ruotsin entisen puolustusministerin näkemykseen, jonka mukaan Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ei kutsuttaisi Ruotsiin.
Suomeen on kutsuttu. Työvierailu tapahtuu tänään. Kutsujana on presidentti Niinistö.
1 300 kilometriä oli viittaus Suomen ja Venäjän välisen rajan pituuteen. Ruotsilla ei Venäjän kanssa maarajaa ole, mutta Norjan kanssa sillä on pitkä raja. Siksi Niinistö kehotti ruotsalaispoliitikkoa kuvittelemaan, että Norja olisi kuin Venäjä.
Onko Putinin kutsuminen Suomeen kuitenkin merkki ”uussuomettumisesta” tai nöyristelystä? Se tulkinta olisi sekä pahantahtoinen että virheellinen.
Suomi osallistuu tinkimättä EU:n pakotepolitiikkaan, joka on vastaus Krimin laittomaan liittämiseen Venäjään sekä Venäjän sekaantumisen Itä-Ukrainan veriseen konfliktiin. Venäjä on vastannut pakotteisiin omilla toimillaan, jotka iskevät Suomeenkin, kun Venäjä kielsi maataloustuotteiden tuonnin EU:sta.
Suomi ei kuitenkaan ole livennyt rintamasta eikä sen pidäkään siitä luistaa. Suomen etu on, että EU on nyt ja pysyy vastedeskin lujana uhittelevaa naapuria kohtaan. Unionin yhtenäisyys ja johdonmukainen toiminta vahvistavat myös Suomen turvallisuutta.
Pakoterintamassa pysymisestä huolimatta on kuitenkin ehdottoman järkevää, että Suomi samalla huolehtii puheyhteyden säilymisestä Venäjän ja sen johdon kanssa, juuri sen 1 300 kilometrin takia.
Venäjän näkökulmasta Suomi on sen naapureista ehkä ongelmattomin. Silti Venäjä viime talvena antoi Suomelle muistutuksen painostusmahdollisuuksistaan: viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun aikana Venäjä päästi vastoin aiempia sopimuksia Raja-Joosepin ja Sallan raja-asemille Suomeen yli 1 700 turvapaikanhakijaa.
Ihmisvirtaan tuli loppu vasta presidentti Putinin päätöksellä. Tapahtumat muistuttivat Suomelle että sen naapuri on paitsi suuri myös arvaamaton.
Tämän päivän keskusteluissa puhutaan varmasti Ukrainasta, Britannian brexit-äänestyksestä sekä Niinistön oman oletuksen mukaan myös Venäjän ja Turkin suhteista. Niissä koettiin käänne parempaan, kun Turkin presidentti joitakin päiviä sitten pyysi anteeksi venäläishävittäjän alasampumista Turkin ja Syyrian rajalla.
Itä-Ukrainan konfliktissa Niinistö on pitänyt yhteyttä myös Ukrainaan. Näin hän teki toissapäivänä keskiviikkonakin soittaessaan presidentti Petro Poroshenkolle – varmasti pohjustaakseen tämänpäiväisiä keskusteluja Putinin kanssa.
Niinistö tuskin havittelee kiistassa pääsovittelijan viittaa, mutta viestin välittäjänä hän voi toimia. Kun Venäjän ja Ukrainan vihamieliset välit ovat heikentäneet myös Itämeren alueen turvallisuustilannetta, on tärkeää, että Suomen presidentillä on realistinen käsitys kiistan ratkaisumahdollisuuksista. Tätä tavoitetta vierailu palvelee.
Pääkirjoitus