Puolustusministeri Jyri Häkämies ilmoitti uutisiin nousseen tiistai-iltaisen Nato-puheensa aluksi, että monipuolista ja avointa keskustelua tarvitaan "ilman pelkoa tunnetuista leimakirveistä". Puheen pitäjä ilmeisesti arvasi, millaista palautetta pian on tulossa.
Avointa puhetta tarvitaan, mutta harkintakykykään ei olisi pahitteeksi. Diplomatian pöytätapoihin kuuluu, ettei naapureiden ratkaisuja mennä mestaroimaan. Venäjän asia ei ole patistaa Suomea pysymään Naton ulkopuolella, eikä Suomen puolustusministerin asia ole ajaa Ruotsia Natoon tai Norjaa ja Islantia Euroopan unioniin. Ruotsin ja Suomen Nato-kytkentä on taas varomatonta siksi, että sen voi tulkita rajaavan Suomen omaa päätösvaltaa, koska Ruotsissa Nato-asenteet ovat Suomeakin penseämpiä.
Häkämies olisi ministerinä rikkonut hallitusohjelmaa, jos hän olisi toivonut Suomea Natoon jo tällä hallituskaudella. Niin hän ei sentään tehnyt.
Voi olla, että Häkämies piti puheensa myös vastatakseen SDP:n puheenjohtajalle Eero Heinäluomalle. Hän sanoi vappuna, että Suomi voi pysyä Naton ulkopuolella ensi vaalikaudenkin, jos kansalaisten enemmistö niin tahtoo. Heinäluoma sitoi käsiä turhan pitkälle semminkin kun hän väistyy kohta SDP:n johdosta.
Tällaista vuoropuhelua ei sinällään voi kiittää liiasta korkeatasoisuudesta. On nimittäin itsestään selvää, ettei Suomi mene Natoon ylipäätään millään vaalikaudella, jos kansalaisten enemmistö ei sinne halua. Kansanäänestystä ei tällaisessa asiassa voi välttää. Oleellisin kysymys on se, valmistellaanko asia joskus tähän pisteeseen asti.
Nato-päätös on Suomen oma, ei muiden. Tässä on yksi Häkämiehen logiikan suurista ongelmista. Hänen mukaansa kyseessä ei ole yritys neuvoa pohjoismaisia naapureita, mutta on naiivia ajatella, että pohdiskelua ei niin tulkittaisi. Hän esiintyi ministerinä, ei yksityisajattelijana. Tällöin naapurien oikeus olisi yhtä lailla pohtia, mihin Suomen kannattaisi liittyä ja mistä erota. Sellaiselle tielle ei pidä ottaa yhtään askelta.
Outo yksityiskohta puheessa on kohta, jossa Häkämies toivoo kaikkien pohjoismaiden säästöjen nimissä Naton sisällä suuntaavan sotilasteknologian hankintansa Yhdysvaltoihin. Onko siis Ruotsin säästettävä ajamalla alas Jas Gripen -hävittäjien valmistus ja Boforsin asetehtaat? Entä eikö aseteknologiaa voi hankkia yhteisostoilla Euroopasta? Suomen puolustusministerin asia ei todellakaan ole toimia Yhdysvaltain tai minkään muunkaan maan aseteollisuuden vienninedistäjänä tällä tavoin.