"Voi vain kuvitella, millaiset arvet talvisodan ajan tapahtumat ovat jättäneet suomussalmelaisille", filosofian maisteri Mika Kulju sanoo.
Kuljun kirja Raatteen tie - talvisodan pohjoinen sankaritarina (Ajatus Kirjat) kertoo talvisodasta myyttejä rikkovalla tavalla. Vaikka suomussalmelaisten kohtaloa kuvaava osuus on erittäin lyhyt, Kulju myöntää, että tutkimisen aihetta olisi paljon.
"Kunnan pohjoisosissa muutaman kymmenen ihmisen ryhmä rakensi Suomen demokraattista tasavaltaa Neuvostoliiton miehittämillä alueilla. Siellä toimeenpantiin suojeluskuntalaisten ja neuvostojärjestelmälle vaarallisten yksilöiden oikeudenkäyntejä ja myös teloituksia", Kulju valottaa.
Suomalaisjoukkojen toimeenpanemat kuusi kuolemanrangaistusta rintaman tällä puolella olivat siis lisänä taakassa.
"Niinkin pienen kunnan alueella, jossa kaikki tuntevat toisensa, näiden tapahtumien vaikutusta voi vain arvailla."
Tragedia on yksi syy siihen, ettei tapahtumia ole tutkittu sen suuremmin. On ollut yleistä tietoa ja faktaa, että kunnan asukkaita teloitettiin talvisodan aikana, mutta asiaa ei ole nostettu pöydälle. Kansallisestikin tällaisten tapahtumien kanssa ollaan vielä herkillä.
"Vaadittaisiin melko vahvaa yksilöä tekemään tutkimusta aiheesta Puna-armeijan apurit talvisodassa", Kulju toteaa.
"Poijaat, kansan urhokkaan"
"Jos tutkimuksen lähtökohtana on tieteellinen asioiden selvittäminen, niin tilausta vaikeita aiheita valottavalle tutkimukselle on. Jos tarkoituksena on repiä auki vanhoja haavoja, tutkimus ei ole minusta kovinkaan mielekästä", Kulju sanoo.
90-vuotiaan Suomen historiaa on tänä syksynä avattu parista kriittisestä kohdasta. Heikki Ylikankaan viimeisin teos kertoo, että jatkosodassa teloitettujen rintamakarkureiden määrä on suurempi kuin aiemmin on luultu. Esko Salmisen kommentit vuoden 1918 tapahtumien punasävyisestä historiankirjoituksesta ovat aiheuttaneet laajaa kuohuntaa.
"Suomalaiseen sotahistoriaan liittyy hirvittävän suuri tunnelataus ja isänmaallisuus. Nämä ovat tekijöitä, jotka ovat aikoinaan viitoittaneet historiankirjoitusta. Eikä siinä ole mielestäni sinällään mitään vikaa", Kulju toteaa.
"Tämän ymmärtää, kun ajattelee, kuinka rajuja asioita sodan aikana on jouduttu kokemaan. On haluttu pysyä tietyissä myyteissä pienestä ja sankarillisesta valtiosta."
Kulju linjaa, että Suomen sotahistoria pitää pystyä kyseenalaistamaan. Tieteellisen historiantutkimuksen tavoite on pysyä totuudessa.
"Sotahistoriasta on tullut tänä syksynä hirvittävän mediaseksikästä. Parhaimmassa tapauksessa tämä ilmiö saa ihmiset tutkimaan oman sukunsa menneisyyttä. "
"Sodan jälkeiseen kulttuuriinhan ei kuulunut avoin keskustelu, paitsi parin viinapullon juomisen jälkeen."
Tuloksia voi
vääristää
Huhtiniemen tutkimusryhmien häviäminen Lappeenrannasta on tehnyt selväksi myös toisenlaisen yliherkkyyden. Sotahistoriaa kyseenalaistetaan kovin mielellään, jopa hieman liian pitkälle.
"Huhtiniemi on suomalaisen sotahistorian suurin bluffi", Kulju sanoo.
"Kriittisessä näkökulmassa voidaan mennä niin pitkälle, että tutkimustulokset vääristyvät ja asioista saadaan vääntämällä toisenlaisia. Tämä taas ei palvele ketään."
Esimerkkinä Kulju käyttää 1970-lukua, jolloin toisen maailmansodan historiaa alettiin kirjoittaa Suomessa uuteen uskoon.
"Siihen ei enää kannattaisi lähteä."
Kulju sanoo, että hänen tänään julkaistavassa kirjassaan tulee tarkennuksia Raatteen tien taistelun tietoihin. Oululainen tietää, että hänen kirjansa tulee samaan kritiikkiä ja vastaväitteitä osakseen.
"Faktaa siitä, etteikö talvisota olisi ollut pienen sotajoukon voitto ylivoimaisesta vastustajasta, ei voi kyseenalaistaa."