Mys­ti­siä sieniä met­säs­tä­mäs­sä

Haukipudas Lauantaina iltapäivällä leirikeskus Koivuhaassa Halosenniemessä käy kuhina.

Lajeja löytyikin. Esteri Ohenoja ihasteli lauantain sieniretken saaliin suuruutta ja kiitteli, ettei kuiva kesä vienytkään kaikkia metsän herkkuja.
Lajeja löytyikin. Esteri Ohenoja ihasteli lauantain sieniretken saaliin suuruutta ja kiitteli, ettei kuiva kesä vienytkään kaikkia metsän herkkuja.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Haukipudas Lauantaina iltapäivällä leirikeskus Koivuhaassa Halosenniemessä käy kuhina. Sieni-ihmiset parveilevat pöytien ympärillä ja jaksavat puhua loputtomiin sienistä.

"Kävimme aamulla parin tunnin sieniretkellä. Ihmeen paljon löysimme eri lajeja, vaikka onkin ollut näin kuivaa. Nyt tunnistamme sieniä ja kokoamme huomista, yleisölle avointa näyttelyä", Oulun Sieniseuran puheenjohtaja Maarit Kaukonen kertoo.

Kaukonen on pitänyt sienistä lapsesta asti. Hänen mukaansa sienistä voi kiinnostua monista syistä.

"Itse tykkään kerätä ruokasieniä. Se on vähän kuin metsästämistä, jos vertaa vaikkapa marjanpoimintaan. Sieniä täytyy vähän etsiä, ja se on jännittävää", Kaukonen kuvailee intohimoaan.

Hän muistuttaa myös sienten kauneudesta ja monista erilaisista käyttötavoista. Niistä voi tehdä erilaisia ruokia ja niillä voi värjätä esimerkiksi villalankoja.

Kuluvaa sienivuotta Maarit Kaukonen päivittelee liian kuivaksi. Lämpötila olisi sienille otollinen, mutta vettäkin tarvittaisiin.

"Pari viikkoa sitten näytti jo paremmalta, kun satoi vähän. Ehkä meidän pitäisi pistää täällä sadetanssi pystyyn", Kaukonen naurahtaa.

Myös biologi Kari Liimatainen valittelee niukkaa sienisatoa. Hän kuitenkin toteaa, että Etelä-Suomessa sienitilanne on vielä huonompi kuin pohjoisessa.

"Itä-Lapissa on kuulemma hyvin sieniä. Sinne aionkin suunnata kulkuni seuraavaksi", väitöskirjaan sienistä aloitteleva Liimatainen kertoo.

Liimataista kiehtovat sienten mystisyys ja salaperäisyys.

"Vieläkään ei oikein tiedetä, mitä maan alla tapahtuu ja miten sienet lisääntyvät", mies pohtii.

Lajeja vaikka kuinka

Oulun Sieniseuran perustajajäseniin kuuluva Esteri Ohenoja arvelee, että sunnuntaiseen näyttelyyn on saatu kerättyä parisen sataa eri lajia.

"Tämä on ihastuttavan paljon kuivaan kesään nähden. Kaikkia sieniä emme kuitenkaan uskalla varmasti nimetä, koska hankalimpiin tapauksiin tarvittaisiin mikroskooppista tunnistusta", Ohenoja sanoo.

Maarit Kaukonen kertoo innokkaimpien harrastajien tunnistavan useita satoja sieniä hyvin vähällä kirjaan katsomisella. Suomesta eri lajeja löytyy arviolta 4 000-4 500, mutta kaikkia maamme sieniä ei tunneta vieläkään. Kaukonen vakuuttaakin, että selvitettävää alalla riittää tulevaisuudessakin.

"Sienten tunnistustaito on vähän kuin kielitaito. Sitä pitäisi pitää yllä tai se ruostuu", Kaukonen tietää.

Noin 70 sienitutkijaa ja -harrastajaa viettää viikonloppua Haukiputaan Halosenniemessä valtakunnallisilla sienipäivillä. Isäntänä toimii Oulun Sieniseura, jonka 30-vuotista taivalta sieni-ihmiset juhlistivat lauantai-iltana.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä