Mys­ti­nen kaasu levisi Tuk­hol­man met­ros­sa

Mystinen aine, todennäköisesti kaasu, levisi myöhään keskiviikkona Solna centrumin metroasemalla Tukholman pohjoispuolella. 6–7 ihmistä sai aineesta pahoinvoinnin oireita ja joutui hakemaan ambulanssihenkilökunnan apua.

Ensimmäinen ilmoitus aineen leviämisestä asemarakennuksessa saatiin hieman ennen puoltayötä Ruotsin aikaa. Alustavien tietojen mukaan kyseessä olisi voinut olla kyynelkaasu tai pippurisumute, mutta pelastustyöntekijät eivät onnistuneet vahvistamaan mistä aineesta oli lopulta kyse. Yön aikana jäljet olivat kadonneet.

Poliisi eristi alueen, ja metroasema suljettiin liikenteeltä useaksi tunniksi. Aamulla metroliikenne avattiin kuitenkin jälleen normaalisti pelastusviranomaisen suosituksesta.

Aineen leviämisen syytä ja alkuperää etsittiin vielä torstaina, mutta poliisi ei aloita asiasta rikostutkintaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä