Huhtikuun 14. päivän illan 2005 Pirjo Yli-Maunula (s. 1959) oli asettanut merkkipaaluksi: takana neljännesvuosisata ammattitanssielämää.
Tanssivuodet merkitsevät kuudestoistaosaa 400-vuotiaan Oulun elämästä, mutta Yli-Maunulan tanssikartta on kasvanut Suomen kokoiseksi, maamme rajat ylittäväksi.
"1970-1980-luvun taitteessa, kun aloin kallistua uralle, Oulun tanssirakenteet pysähtyivät oikeastaan silloiseen kahteen balettikouluun."
Ammattitie lähti liikkeelle showaten: Mysteeri-duo (kera Paula Tuovisen) esiintyi aika ajoin ravintoloissa 1980-luvun ensimmäisen puoliskon.
Aloittamisen jälkeen esiintyjä on liikkunut myös "byrokraatin" tietä. Mikä pohjoissuomalaisittain on tarkoittanut muun muassa Oulun Tanssistudion (koulu-, tuotantoryhmä) ja sen jälkeen JoJon - Oulun Tanssin Keskuksen syntyä, työskentelyä läänintaiteilijana, siinä sivussa Pohjois-Pohjanmaan tanssivan kesän kokoamista, Oulussa aluksi konservatoriossa käynnistyneen tanssiopettajakoulutuksen suunnittelua, hetkeä Barents-tanssiyhteistyön keulakuvana.
Mikä jurnuttaa,
mikä haastaa
"Tanssi on niitä harvoja elämänalueita, missä ihminen nähdään mielen ja kehon kokonaisuutena. Tämä erottamattomuus on minulle teesi", sanoo tanssitaiteilija ja viittaa toisenlaiseen asenteeseen joka vieläkin viipaloi ihmistä keuhko-osastolle, sydänosastolle, psykiatriseen...
Torstaina ensi-iltansa saaneessa Omakuva - Self Portraitissa Yli-Maunula silti kuorii itseään Pasi Räbinän (Oulun kaupunginteatterista) suunnittelemasta kerrospuvustosta tarkoituksella kuin sipulia ikään.
Jurnutuksen aihetta valtion tanssitaidetoimikuntaa johtaneenkin taiteilijan sielusta löytyy.
"Oulusta katsoen tuntuu epäreilulta, että Helsingin päässä kyllä tajutaan, että nimenomaan tarvitaan rinnakkain Zodiakin (Uuden Tanssin Keskus pääkaupungissa, nykyisin myös aluekeskus) tyyppinen organisaatio ja aluekeskus ja lisäksi Nomadi-tyyppisiä tuotantoryhmiä, edelleen taiteilija-apurahoja ynnä produktioapurahoja. Kokonainen tukipaketti teosta synnyttämään, mutta..."
"Heti kun Helsingissä ryhdytään puhumaan pohjoisen tai muun Suomen rahoituksesta, ilman muuta heti yksittäisen taiteilijan apurahalle nousee esteeksi, että tänne on tullut aluekeskusrahaa. Siellä ajatellaan että se riittää, että saavathan ne tehtyä."
Tehdyksi on kyllä saatu, sanoo Yli-Maunula: "Tulos on revitty ihmisten selkänahasta. On pitänyt pyytää, teetkö halvemmalle, teetkö ilmaiseksi."
Urho Kekkosen tossutkin leiketalteen
"Tanssin kokemisnäkemiset olivat aluksi sangen vähäisiä. Silti vimmainen tarve eli. Keräsin kaikki pienet murusetkin. Leikkasin jopa sellaisen presidentti Urho Kekkosen kuvan lehdestä, kun hänellä näytti olevan jalassa balettitossun näköiset."
"Kuopio tanssii ja soi oli tärkeä tapaamispaikka." Sieltä löytyikin silloinen teatterikorkeakoululainen, nykyinen Nomadi-ryhmäläinen Arja Raatikainen tekemään lopputyönään (1987) Painajainen-koreografiaa oululaisille.