Pääministerin poliittisista motiiveista johtuva joutavanpäiväinen EU-keskustelu on syytä lopettaa jo. Suomen on jatkettava aktiivista unionipolitiikkaa.
Kärpäsestä paisuu äkkiä härkänen. Tämä on nähty jo yli viikon jatkuneessa keskustelussa Suomen EU-politiikan linjasta. Keskustelussa on vähän oikeata sisältöä verrattuna asian saamiin mittasuhteisiin. Onneksi keskustelu alkaa taittua, kun sitä käynnistämässä ollut SDP.n puoluesihteeri Eero Heinäluomakin halusi asettaa sille pisteen tv-haastattelussa lauantaina. Jo on aikakin.
Keskustelu alkoi, kun vielä tuore pääministeri Matti Vanhanen esitti antoi huonosti harkittuja lausuntoja toissa torstaina Helsingin Sanomissa. Siihen sisältynyt euroskeptisyys saattoi saada hyvän vastaanoton omien joukossa, mutta pääministeri on Suomen EU-politiikan johtaja, jonka sanat tutkitaan suurennuslasilla muissa unionimaissa. Haastattelu lähetti vääriä signaaleja.
Vanhasen sanoihin tarttui myös hallituskumppani SDP. Eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa syntyi outo tilanne, kun sosiaalidemokraattien ryhmäjohtaja arvosteli keskustan EU-politiikkaa ja yhtä aikaa saman puolueen ulkoministeri puolusti hallituksen linjauksia. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että SDP:ssä pinnan alla käytävä puheenjohtajapeli sekoittui EU-keskusteluun.
Yhtä lailla poliittista peliä oli keskustan työvaliokunnan vaatimus, että keskustan ja SDP:n puoluesihteerit keskustelisivat hallitusyhteistyön pelisäännöistä. Nykyinen hallituspohja on käynyt tai vaatinut pelisääntökeskusteluja niin tiheään, ettei uusia enää tarvita. Kyllä sääntöjen tulisi olla kokeneille hallituspuolueille vähemmälläkin selvät.
Kysymys Suomen EU-linjasta on sinänsä tärkeä, ja kriittistä keskustelua siitä on hyvä käydä jatkuvasti. Unioni on ainakin väliaikaisesti kariutuneen perustuslakihankkeen takia vähintäänkin sekavassa tilassa. Vanhasen odotteleva linja sopii tähän vaiheeseen. Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki osui naulan kantaan todetessaan Kalevan haastattelussa, että politiikan on oltava oikeaa suhteessa EU:n tilanteeseen.
Pahimman pölyn on hyvä antaa laskeutua, mutta tämä ei saa merkitä sitä, että Suomi luopuisi aktiivisesta unionipolitiikastaan. Suomi on maantieteellisesti unionin reuna-alueella, ja juuri siitä syystä sen on oltava unionin keskiössä pystyäkseen vaikuttamaan mahdollisimman tehokkaasti. Tämä on asian ydin, ja väittely ytimien räjähtelystä on näsäviisasta sanahelinää.
Suomen kokenein EU-poliitikko, puhemies Paavo Lipponen on jo nähnyt, ettei venettä pidä keikuttaa liikaa. Hän asettui perjantain lehtikolumnissaan Vanhasen tueksi. Aktiivinen puhemies olisi voinut sanoa sanansa jo aiemmin. Näin olisi vältytty monelta turhalta kiemuralta.
EU-politiikassa katse on suunnattava turhanaikaisen kissanhännänvedon asemesta oikeisiin asioihin. Niistä ensimmäisenä tulee eteen kysymys EU:n budjettiraameista eli siitä, kuinka suuri osuus jäsenmaiden kansantuotteesta käytetään unionin budjettiin lähivuosina.
Komissio antaa budjettitiedonannon tiistaina, ja Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunta käsittelee sitä keskiviikkona. Kuusi maata Saksan johdolla vaatii yhden prosentin budjettikattoa, kun taas komissio katsoo, ettei laajeneva unioni voi toimia tehokkaasti niin pienellä budjetilla. Nykyinen budjettikatto on 1,24 prosenttia. Kysymys on Suomelle tärkeä, sillä tulevana nettomaksajana se ei voi ajaa liian korkeaa budjettikattoa. Toisaalta kattoa ei voi vetää kovin alas, sillä se kuivattaisi Suomeenkin tulevia rahavirtoja.