Presidentti Barack Obaman talouspolitiikan ja ulkopolitiikan eteen kasautuu yhä suurempia esteitä, vaikka kaikki on vasta alussa. Vastatuulen voi ounastella muuttuvan myrskyksi.
Yrityksestä ei ole pulaa. Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama on aloittanut otteella, joka poikkeaa tyystin hänen edeltäjästään George W. Bushis-
ta. Normaaliaikoina jo sillä saataisiin paljon aikaan: uudet tuulet puhaltavat, uudet linjat hahmottuvat.
Mutta nämä selvästikään eivät ole normaaliaikoja.
Obama tekee asioita ennakkoluulottomasti. Hän lähettää hyvän tahdon viestejä Iraniin, hän ojentaa kättä eri suuntiin, tekee uusia avauksia, ilmestyy television suoraan puheohjelmaan.
Silti todellisuus painaa päälle musertavalla tavalla. Kaksi sanaa riittää: talous ja Afganistan. Kummassakin asiat kehittyvät suuntaan, joka väistämättä tietää Obamalle lisää vaikeuksia. Ainakin lyhyellä aikavälillä. Pidemmän ajan kuluessa kaikki on mahdollista, myös asioiden kohentuminen, mutta ensin pitäisi selvitä sinne asti.
Yhdysvaltain taloudessa Obaman hallinto syytää miljardeja miljardien perään jonnekin, joka lähinnä muistuttaa mustaa aukkoa. Tuore kohu tuetun vakuutusyhtiö AIG:n johdon jättibonuksista tahri pahoin uuden hallinnon moraalista kuvaa, vaikka vahinkoa paikattiin hurjalla bonuksiin mätkäistyllä 90 prosentin verolla.
Ennen muuta kohu paljasti, kuinka kireinä ovat nyt kansalaisten tunnelmat ja kuinka lähellä on riski Obamankin hallinnon vieraantumisesta kansasta. Presidentillä on yhä laaja tuki - tosin myös todella vannoutuneita vastustajia - mutta esimerkiksi valtiovarainministeri Timothy Geithner on jo kovin ristiriitainen hahmo.
Ulkopolitiikassa Obaman tämänhetkinen pääurakka on Afganistanin ja Pakistanin suunnalla. Uusia linjauksia on määrä julkistaa jo lähiaikoina, ennen Naton
60-vuotiskokousta huhtikuun alussa. Yhtenä ensi töistään Obama päätti lisätä Afganistanissa olevien joukkojen vahvuutta 17 000 miehellä.
New York Times -lehden tietojen mukaan harkinnassa on myös ilmaiskujen tekeminen nykyistä syvemmällä Pakistanin alueella, tarkoituksena Taleban-liikkeen horjuttaminen. Jo tähän astikin miehittämättömät lentokoneet ovat toisinaan pommittaneet vuoristoseutuja Pakistanin puolella.
Ajatus operaatioiden oleellisesta laajentamisesta Pakistanin puolella kuulostaa ällistyttävältä, sillä se olisi kuin tulitikun heittämistä öljytynnyriin. Pakistanin valtion toimintakyky on rapautunut ja maan sisäpolitiikka on sekaisin. Islamistinen liike, jolla sinänsä ei ole väestön enemmistön kannatusta, käyttää avautuvaa tilaisuutta taitavasti hyväkseen.
Amerikkalaisten iskut rajaseudulla ovat jo nyt kiristäneet Pakistanin oloja. Pommitusten laajentaminen voisi herkästi johtaa amerikkalaisvastaiseen reaktioon koko Pakistanissa, Afganistanin huoltoreittien lopulliseen katkeamiseen ja sekasortoon, joka ylittäisi kaiken alueella tähän asti nähdyn.
Toisessa vaakakupissa on sotilaallinen tarve horjuttaa Talebanin johtoa, joka näyttää operoivan varsin vapaasti Pakistanin puolella.
Jotain uutta yritetään kiivaasti keksiä, mutta hyviä vaihtoehtoja ei ole käsillä. Nyt jäljellä on sota, jonka mielekkyyttä Yhdysvalloissa yhä useampi kyseenalaistaa ja johon osallistuminen repii Naton rivejä.
Talouden ja Afganistanin tilanne ei ole Obaman aikaansaannosta, mutta hän tuli valtaan luvaten muutosta parempaan. Kärsivällisyys sellaisen muutoksen odottamiseen on haihtuvaa lajia.