Myrsky haittaa lii­ken­net­tä ja katkoo sähköjä

Myrskytuuli on hankaloittanut etenkin eteläsuomalaisten arkea koko päivän. Sähköjä on ollut poikki, laivavuoroja on peruttu ja tuuli on irrottanut kattopeltejä, veneitä ja laitureita sekä kaatanut puita.

Myrskytuuli on hankaloittanut etenkin eteläsuomalaisten arkea koko päivän. Sähköjä on ollut poikki, laivavuoroja on peruttu ja tuuli on irrottanut kattopeltejä, veneitä ja laitureita sekä kaatanut puita.

Esimerkiksi Helsingissä päivän aikana voimistunut tuuli kaatoi puita teille ja autojen päälle. Vakavia henkilövahinkoja ei kuitenkaan kello 15:een mennessä ollut tullut viranomaisten tietoon.

Suomenlahden pika-alukset ovat jääneet satamaan.

Päivällä sähkökatkoista kärsi Etelä-Suomessa arviolta 10 000 taloutta. Esimerkiksi Fortumin verkossa ilman sähköä oli iltapäivällä noin 7 000 taloutta Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksestä kerrottiin kello 15:n aikaan, että pääkaupunkiseudulla tuuli alkoi olla voimakkaimmillaan. Helsingissä mitattiin puuskissa yli 20 metrin tuulennopeuksia.

Myrsky liikkui kohti Itä-Suomea.

Huono sää aiheutti useita liikenneonnettomuuksia Etelä-Pohjanmaalla. Vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin. Pohjanmaan hätäkeskuksen mukaan räntäsade ja lumisohjo aiheuttivat parikymmentä ulosajoa tai kolaria.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä