Olen pitänyt viimeisen kolmen vuoden aikana yli 40 kurssia, luentoa ja seminaaria työssä jaksamisesta, stressistä ylipäätään, mutta ennen kaikkea myötätuntouupumuksesta.
Olen huomannut, että asiakkaani tietävät itse asiassa todella paljon mahdollisista uupumuksen syistä ja sen syntyprosessista, omista voimalähteistään sekä ennaltaehkäisystä että itsehoidosta. Monet eivät kuitenkaan usko omiin kokemuksiinsa, eivätkä luota omiin kehon- ja henkisiin merkkeihin.
Nämä merkit puhuvat nimittäin usein meidän omien asenteiden muutoksista. Ja suurin osa meistä ei pidä muutoksia. Etsimme näiden sijaan joitain taikaratkaisuja ongelmaan, jonkun hyvän syyn, jotta voisimme jatkaa elämää samalla periaatteella ja samalla tahdilla kuin ennenkin.
Monen mielestä oman jaksamisen esteitä on löydettävä ensisijaisesti ulkopuolelta. Ja niitä löydetään myös usein helposti. Ongelma ja hankaluus voi olla työpaikassa, vuorolistassa, esimiehessä tai asiakkaassa. Myös sää on huono. Päivät ovat harmaita eikä valoa ole riittävästi. Totta kai nämäkin asiat voivat vaikuttaa omaan jaksamiseemme.
Kaikenlaista stressiä aiheuttavia tekijöitä on usein monia, ja niillä on tapana vaikuttaa yhtä aikaa. Mutta vaikka näiden tekijöiden yhteinen kuva voi olla todella monimutkainen, yksi näistä tekijöistä kuitenkin korostuu selvästi. Ja se on minä. Sen takia on parasta aloittaa johtavan vaikuttajan tutkimisesta. ”Minä”.
Minäkuvan tutkiminen vaati työtä. Työ, johon liittyy mahdollisesti enemmän tai vähemmän muutoksia ja työ, joka joskus voi olla hyvinkin raskasta ja itsekin monesta syystä monimutkaista.
Olen huomannut, että käytännönläheinen tapani valottaa myötätuntouupumuksen prosessia eri näkökulmista kiinnostaa ja kertomuksiani kokemuksistani kuunnellaan mielellään. Monet löytävät antamieni esimerkkien ja keinojen kautta uusia omia vastauksia kysymyksiinsä ja samalla uutta motivaatiota ja voimaa.
Yksi asia muiden muassa on noussut esille joka kerta: Se, että voit puhua jonkun toisen kanssa, on selvästi yksi tärkeimmistä, ellei tärkein ennaltaehkäisevä konsti pärjätä vaativassa ihmissuhdetyössä.
Muiden ihmisten taakkojen kantaminen vaikuttaa helpottuvan, kun ongelmista voi puhua kolmannelle henkilölle.
Mutta onnistuuko se käytännössä niin helposti? Kenen kanssa voit puhua? Miten paljon saat tai voit kertoa? Milloin puhumiseen on mahdollisuus? Entä millainen vaikutus sillä on muihin, työkavereihin tai työyhteisöön?
Kysymys jakamisesta on myös hyvin merkityksellinen, jos ihminen työskentele pääsääntöisesti yksin. Hänellä ei ole välttämättä kollegoja lähellä, joiden kanssa voi jakaa asioita tai jutella tästä tai toisesta keissistä.
Se koskee montaa meistä, mutta valitettavasti esimiehet tulevat usein unohdetuksi tässä asiassa. Johtavassa tehtävässä oleva työntekijä on hyvin usein yksin.
Toinen ajatus, joka liittyy jakamisen teemaan, kohdistuu ryhmään ammattilaisista, jotka eivät välttämättä toimi ns. klassisessa ihmissuhdetyössä. Mutta monet heistäkin painiskelevat myötätuntostressin kanssa, he kuulevat päivittäin muiden ihmisten ongelmista, vaikeuksista, epäonnistumisista, peloista, toivottomuudesta ja kaikenlaisista kärsimystarinoista.
Muun muassa palvelualoilla toimivat ”joutuvat” osallistumaan heidän asiakkaidensa elämään. He tekevät arvokasta ihmissuhdetyötä, vaikka ammatinvalinnan vaiheessa tai opinnoissa sitä ei välttämättä huomioitu. He ovat yhtä vaarassa uupua kuin ns. ammattiauttajat.
Jokainen ihminen voi väsyä välillä, huomata olevansa stressaantunut, liian väsynyt kuunnellakseen muiden henkilökohtaisia (surullisia) tarinoita, tai joutua jopa kovaan myötätuntostressiin. Uupumusta kuitenkin voi ennaltaehkäistä ja se kannattaa tehdä parhaiten liian aikaisin kuin liian myöhään.
Franz Schnider
kouluttaja ja työnohjaaja
Joensuu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.