Valtioneuvoston kanslian tilaama matalapalkkaraportti paljastaa, että lukuisat toimet, joilla on pyritty edistämään matalapalkkatyötä, eivät ole toimineet käytännössä. Työtä ei ole ollut tarjolla sen enempää kuin aiemminkaan eivätkä erilaiset alennukset ja vapautukset ole vastanneet niihin asetettuja odotuksia.
1990-luvun lamavuosina alennettiin tilapäisesti nuorten alimpia taulukkopalkkoja, 2000-luvulla toteutettiin Lapin ja Kainuun alueellinen sosiaaliturvamaksuvapautus ja ikääntyneiden matalapalkkatuki.
Erityisen vaikeaksi ovat osoittautuneet yksinhuoltajaperheiden tuloloukut matalapalkkaisiin töihin työllistyttäessä. Töitä ei kannata ottaa vastaan, koska käytettävissä olevat tulot lisääntyvät vain vähän.
Viime aikoina on esitetty toiveita, että nuorten palkka-ale toisi helpotusta jatkuvasti hiipivään nuorisotyöttömyyteen. Suomessa on vain vähän matalapalkka-aloja. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien työllisyysaste on varsin alhainen. Terveillä työmarkkinoilla työllisyysasteiden pitäisi olla korkeat kaikilla koulutustasoilla.
Suomesta näyttäisivät siten puuttuvan matalapalkkatyöt, eivätkä vähän koulutettujen työmarkkinat toimi. Tämä on yleisessä keskustelussa jäänyt vähemmälle huomiolle.
Matalat palkat eivät ole tavoite, mutta korkea työllisyys on. Kun nämä kaksi asiaa eivät kohtaa, on taivuttava kompromisseihin, jotta myös vähemmän koulutetuilla olisi houkuttavaa ottaa työtä vastaan ja heidän työpanoksensa olisi työnantajasta houkutteleva.
Matalammalla palkalla vähän koulutetut pääsisivät ansiotyöhön, vahvistaisivat ammattitaitoaan ja siten houkuttavuuttaan työmarkkinoilla.