Yhdysvaltain hallituksen tiukentuneiden viisumimääräsyten paineessa muun muassa Yalen yliopisto (www.yale.edu) tarjoaa kansainvälisille opiskelijoille, siis myös suomalaisille, mahdollisuuden maksuttomaan opiskeluun.
"Haluamme Yaleen maailman parhaat opiskelijat, olivat he sitten amerikkalaisia tai muualta", tiivisti Yalen yliopiston rehtori Richard Levin. Yalen normaali lukukausimaksu on vähintään 30 000 dollaria (24 000 euroa). Yliopisto maksaa tämän kuitenkin niiden puolesta, joilla ei itsellä ole varaa. Raja kulkee opiskelijan perheen vuosituloissa.
Alle 45 000 dollaria (36 000 euroa) tai vähemmän vuodessa tienaavat vapautetaan maksuista kokonaan, sitä enemmän tienaavat joutuvat maksamaan tulojen mukaan nousevan osuuden lukukausimaksusta. Yliopistolla on myös oma tuki- ja opintolainaohjelmansa vähävaraisten ulkomaalaisten opiskelijoiden asumis- ja elämiskulujen kattamiseksi. Kansainvälisille opiskelijoille Yale maksaa lisäksi yhden kotimatkan joka vuosi.
"Ne maksavat joilla on varaa, muut rahoittaa yliopisto. Vain opiskelijoiden taso ratkaisee, kuka tänne pääsee ja kuka ei."
Taso onkin kova, vain noin viisi prosenttia kaikista hakijoista läpäisee seulan ja saa opiskelupaikan Yalesta. "Yalen kaltaiselle kansainväliselle instituutiolle amerikkalaiset opiskelijat eivät riitä, tarvitsemme opiskelijoita kaikkialta maailmasta."
Yalen anteliasta tukipolitiikkaa selittää osaltaan se, että yliopistolla on noin 14 miljardin dollarin, yli 11 miljardin euron sijoitusomaisuus. Sen lisäksi, että tämän omaisuuden tuotoilla rahoitetaan keskeinen osa Yalen toimintaa, siitä on riittänyt viime vuosina keskimäärin miljoona dollaria jokaisena päivänä pääoman kartuttamiseen. Lukukausimaksut tuovat tuloista vain 11 prosenttia.
Erityisiä kiintiöitä ulkomaalaisille ei ole. Tällä hetkellä Yalessa opiskelee yksi tanskalainen ja kaksi norjalaista mutta ei yhtään suomalaista.
Lennossa
huippupaikoille
Keskeinen syy myös muiden amerikkalaisten huippuyliopistojen pyrkimyksiin madaltaa ulkomaisten hakijoiden kynnystä on ollut Bushin hallituksen terrorisota. Pahimmillaan viisumien saamisen hitaus esti tai viivytti kuukausilla tuhansien hyväksyttyjen ulkomaisten opiskelijoiden maahanpääsyä.
Tämä aiheutti varsinkin vuonna 2003 romahduksen hakemusten määrässä amerikkalaisyliopistoihin samalla kun muun muassa brittiyliopistojen ja australialaisten yliopistojen kansainväliset opiskelijahakemukset kääntyivät jyrkkään nousuun. USA:n akateeminen maailma näki kauhuskenaarionsa toteutuvan halutuimpien opiskelijoiden valuessa kilpaileviin opinahjoihin Yhdysvaltain ulkopuolella.
Viime vuonna jo 85 prosenttia ulkomaisista opiskelijoista sai viisuminsa alle kahdessa viikossa.
Yalessa opiskeleville kansainvälisille opiskelijoille paikka yliopistossa on kuin lottovoitto, lähes kirjaimellisesti. Huippuyliopistosta valmistuneet saavat yleensä lentävän lähdön johtopaikoille niin hallitusten kuin yritystenkin palkkalistoilla.