Maailmassa moni asia jaksaa kummastuttaa, herättää ihmetystä ja pohtimista.
Kaikista ilmiöistä kuitenkin ihminen on se kaikkein kummallisin, jonka tekemisissä ja erityisesti toilauksissa riittää pohdittavaa ja tutkittavaakin useampaankin tutkimukseen ja jopa väitöskirjaan asti.
Informaatiokylläisessä elämässä nämä ihmisten kiinnostuksen kohteet huomattavasti vaihtelevat.
Viimeisten vuosien aikana kaikenlaiset tositelevisiojutut ja erilaiset kokki- ja muut kilpailuohjelmat näyttävät viehättävän ihmisiä.
Ilmeisesti ihmiset ovat luonnostaan uteliaita, etenkin siitä, miten muut ihmiset elävät tai miten jonkin asian tekevät.
Television alkuvuosina, siis vielä silloin mustavalkoisen television aikana, ei kukaan olisi uskonut, että ihmiset innostuvat katsomaan televisiosta ohjelmaa, jossa seurataan television katsojia.
Kuulostaa kyllä aika kaukaa haetulta viihteeltä, mutta ilmeisesti ihmisen uteliaisuudella ei nykypäivänä ole minkäänlaisia rajoja.
Tositelevisio-ohjelmia ilmeisesti seurataan yhtä innokkaasti kuin Linnan juhlia itsenäisyyspäivän aikana. Jo mustavalkoisen television aikana kuuli monenlaisia kommentteja naisten iltapuvuista. Taisipa joku joskus sanoa, ettei tuolla koltulla kehtaisi edes navettaan pistäytyä.
Toisaalta kaikenlaiset kolarit, onnettomuudet ja toilailut tuntuvat edelleen olevan kaikkein luetuimpia juttuja. Sellaiset kiinnostavat useita, kun ei itse ole vain sattunut pääsemään asianosaiseksi. Ehkä se on eräänlaista viehätystä tirkistelyyn.
Mielenkiintoisena pidetään sellaista tilannetta, jossa joku joutuu tahtomattaan tai tietämättään epäedulliseen, jopa häpeälliseen tilanteeseen. Ihan oikein sinulle, kuuluu monen olohuoneen sohvalta ilman myötätunnon hiventäkään räkäisen naurun siivittämänä.
Kaikkien parasta viihdettä tuntuu olevan se, että mollataan päättäjiä mennen, tullen ja palatessa. Se on ihan oikein niille pelleille, kun ne eivät mistään kuitenkaan ymmärrä -ajatus tuntuu nykypäivänä olevan yhä useamman tavallisen kansalaisen mielessä.
Moni hyvin mielellään unohtaa sen, että itsehän me olemme ne ihmiset sinne Helsinkiin omista asioistamme päättämään valinneet.
Vaikka olen monien poliitikkojen kanssa asioista ja toimintamalleista täysin eri mieltä, se ei tarkoita, etteikö kuitenkaan osaisi arvostaa heidän mielipiteitänsä.
Toki oikealle kritiikille ja räväkällekin huumorille on omat paikkansa, ne kuuluvat demokratiaan.
Kun kritiikkiä ryhtyy antamaan, täytyy myös pystyä perustelemaan mielipiteensä ilman sarvia ja hampaita. Sama koskee sosiaalista mediaa.
Kaikki kauna ja helvetti maan päältä vain valloilleen oman asian puolesta. Kaunokielestä ei häivähdystäkään, puhumattakaan edes hyvästä käytöksestä. Ongelmana tuntuu olevan se, että kun kerran pääsee sanomaan, sanotaan sitten kunnolla.
Nyt sosiaaliseen mediaankin tarvitaan hyvin nopeasti tapakoulutusta. Ei se, että pystyy nimittelemällä haukkumaan toisen, jopa tuntemattoman ihmisen täydellisesti, osoita minkäänlaisia käytöstapoja, jos nimittelystä puuttuvat vielä perusteet ja perustelut. Valitettavan usein nimittelyyn riittää vain se, että toinen on vain erimieltä asioista.
Tapakoulutushan ei toimi, jos runosuoni tuntuu sykkivän vain parin promillen lisäboostilla.
Kannattaa muistaa, ettei maailma kuitenkaan ole koskaan ollut mustavalkoinen: Paitsi tietenkin se televisio ennen lisävärien tulemista.