Myös puolueiden rahoituslähteet pitää saada julkisuuteen. Vasemmistopuolueet ja ammattiliitot ovat tilivelvollisia tekemään selkoa ay-rahan käytöstä.
Yksittäisten poliitikkojen vaalirahoituksesta käytiin vuosi sitten räväkkä julkinen keskustelu. Ilmaa puhdistanut tuuletus johti siihen, että vaalirahoituksen julkistamista koskevia pelisääntöjä päätettiin tiukentaa. Vaaleissa valittujen ja heidän varahenkilöidensä vaalirahoitusta koskeva lakiesitys tuli eduskuntaan helmikuussa.
Poliittisen rahoituksen kaikkinainen läpinäkyvyys on silti vielä näillä sinänsä oikeansuuntaisilla toimilla kaikkea muuta kuin taattu. Puolueet keräävät varoja toimintaansa julkisen puoluetuen ohella puolueita lähellä olevien yritysten ja säätiöiden kautta sekä ay-liikkeeltä ja yrityksiltä. Nämä rahavirrat ovat yhä julkisuudelta paljolti piilossa. Tällainen meno ei enää sovi avoimeen yhteiskuntaan.
Viime vuoden keskustelussa vähemmälle huomiolle jäi se, että ammattiyhdistysliike rahoittaa vasemmistopuolueita ja että etenkin suurille porvaripuolueille kulkee rahaa niiden ympärille verotussyistä perustettujen säätiöiden ja yhtiöiden kautta. Nämä rahoituskanavat ovat olennainen osa poliittista rahoitusta, ja on korkea aika tonkia nekin esille jo yksin äänestäjän kuluttajansuojan takia.
Yleisradion TV1:n MOT-ohjelma kertoi maanantaina, että SDP on saanut ay-liikkeeltä pitkään vuosittain noin 400 000 ja vasemmistoliitto noin 50 000 euroa. Kumpikaan puolue eivätkä myöskään ammattiliitot kerro, mitkä liitot antavat rahaa. Näin liittojen jäsenet eivät pääse kysymään jäsenmaksujensa käytön perään. Avustuksia kutsutaan ryhmärahaksi, jota liittojen puolueryhmät maksavat liiton poliittisten voimasuhteiden mukaan. On makukysymys, kutsutaanko ryhmärahoja piilopuoluetueksi vai ei.
Ay-rahoituksen tulo päivänvaloon oli selvästi vaikea paikka SDP:lle ja etenkin sen puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle. Puheenjohtajan johtajuudesta ei anna hyvää kuvaa, että hän väisteli tiistaina julkisuutta ja työnsi asian puoluesihteerin vastuulle. Kun vastauksia lopulta saatiin, ne jäivät ylimalkaisiksi.
Asiassa on tuskin kysymys mistään laittomuuksista. Se ei silti vapauta SDP:n puheenjohtajaa tekemästä selkoa puolueen toiminnan kannalta olennaisesta kysymyksestä. Yhtä lailla selitysvelvollisia ovat varoja antavat ammattiliitot. Keskusjärjestö SAK:n mukaan se ei tue puolueita eikä ehdokkaita. Jos meneillään olevassa kohussa kävisi ilmi muuta, SAK:n väistyvän puheenjohtajan Lauri Ihalaisen sopivuus uudeksi valtakunnansovittelijaksi joutuisi uuteen valoon. Viime presidentinvaaleissa SAK tuki avoimesti Tarja Halosen uudelleenvalintaa oikein järjestöpäätöksellä.
Hallintoneuvos Lauri Tarastin johtama toimikunta valmistelee syksyksi esitystä puoluerahoituksen läpinäkyvyydestä. On helppo arvata, etteivät ainakaan kaikki puolueet haluaisi paljastaa kaikkia rahalähteitään.
Yleinen etu vaatii, että puolueiden rahoituksen julkisuus ulotetaan mahdollisimman pitkälle. Samaa edellyttää Suomelta myös Euroopan neuvoston korruption vastainen ryhmä Greco. Sen raporteissa Suomi saa kyllä kiitosta minimaalisesta korruptiosta, mutta sapiskaa poliittisen rahoituksen salamyhkäisyydestä.
Eduskunnassa oleva vaalirahoituslaki ei päde vielä kesäkuun europarlamenttivaaleissa. Niissä kuitenkin voidaan testata kaavailtuja pelisääntöjä. Mikään ei estä puolueita ja ehdokkaita lyömästä pöytään kaikki tiedot vaalirahoituksesta jo vaikka ennen vaaleja. Tämä vain taitaa olla turha toive.