Ensimmäisellä aukiolla kolme-neljä metriä korkea vanhanaikainen pöytälamppu, kokonaan valaistu, jalka hohtavan valkea, ilman ensimmäistäkään töherrystä. Moni ohikulkija ottaa ihastuksissaan kuvia kavereistaan lampun juurella.
Toisella aukiolla hohtava, kirkas maailmanpyörä, itsekseen keskellä kaupungin pimeää iltaa, pyörimässä vaikka ulkona on pikkupakkanen.
Kolmannella aukiolla kaaressa satoja soihtuja palamassa jonkinlaisella porrasrakenteella. Isoja puita, niissä pitkänomaisia valokoristeita, joissa ikään kuin tähdenlentoja liikkuu loputtomiin ylhäältä alas. Glögikojuja, joka askeleella silkkaa viihtyisyyttä. Jälleen paljon kameroita ja iloisia ilmeitä.
Pitkän kävelykadun keskellä metallikehikko, johon kiinnitettynä jälleen kymmeniä palavia soihtukynttilöitä. Ei mitään oirettakaan ilkivallasta missään.
Siinä iltakävelyn näkymiä Malmössä, eteläisessä Ruotsissa, joulun alla. Noin kaksi kertaa Oulua suurempi kaupunki. Ties miten monta kertaa enemmän viihtyisyyttä talvisessa katukuvassa.
Ei se kaikki voi olla kiinni siitä, että talousalue on osa Juutinrauman metropolia Kööpenhaminan kanssa ja että Malmön keskustassa on jo keskiajalta kasautunutta vaurautta (ja että väestöstä neljännes on ulkomaalaistaustaustaisia). Eivät ne sinällään pakota pystyttämään monimetristä kaunista pöytälamppua pikku aukion keskelle eikä huolehtimaan satojen soihtukynttilöiden sytyttämisestä pimeään iltaan.
Kyse on jostain muusta. Asenteeksikin sitä voisi varmaan kutsua. "Kuinka tästä paikasta saataisiin viihtyisä keskellä talvea? Tehdäänpä näin."
Ei vain voi mitään sille, että tällainen vertailu tulee mieleen, kun seisoo Rantakadulla Oulun kauppahallin vieressä ja katselee tienoon ainoaa ylimääräistä joulukoristetta. Eli parvekkeelta roikkuvaa Lyly Rajalan kokovartalokuvaa ja puhekuplaa, jossa Lyly toivottaa hyvää joulua.
Kiitosta vain, mutta muutakin kestäisi Oulun talvi-illassa katsella.
Murmanskissa oli ainakin muutama vuosi sitten keskustassa kasapäin taidokkaita jääveistoksia. Rovaniemellä oli tämänkin joulun alla kävelykadulla monta saksalaistyylistä joulukojua - juuri sellaista, joita Oulussa ei ole ensimmäistäkään. Ei tosin ole talvituristejakaan, mutta olisi sentään ihmisiä omasta takaa. Yritys saada joulukojuja suoraan Saksan ystävyyskaupungista kaatui sekin johonkin matkan varrelle.
Eli se siitä. Loppiainen on jo ohi ja tiernatähdet sammutetaan ensi viikolla. Ei pidä ymmärtää väärin: tierna-aika on sympaattinen, omaleimainen piirre Oulussa. Mutta kun se näyttää jäävän vain siihen.
Toki reilun kuukauden päästä on Poro Feria, saamelaisuuden ja flamencon mainio yhdistelmä. Sen sisällöstä kerrotaan toistaiseksi netissä seuraavaa: "Tapahtuman tiedot ja ohjelma tarkennetaan myöhemmin". Ei vaikuta varsinaiselta matkailumarkkinoinnilta tämäkään.
Ei tämä voi kokonaan olla kaupungin talousahdingosta kiinni. Miltä näyttäisi vaikka rivi jäästä ja lumesta tehtyjä toripolliisi-kopioita, jotka pimeässä talviyössä valaistaan? Saattaisi näyttää siltä, että moni kaivaisi kameraansa esiin.
Viihtyvyyden lisääminen lähtee ennen muuta asenteesta ja pienistä ideoista, innostuksesta. Reipasta otetta tarvitaan enemmän kuin suuria suunnitelmia - mutta sanottakoon nyt silti, että ei se parinkymmenen vuoden takainen ajatus köysiradasta keskustasta Nallikariin ollut kehno idea ollenkaan.
markku.heikkila@kaleva.fi