Myl­ly­tul­lia tii­vis­te­tään – asuk­kaat huo­les­tui­vat puis­tois­ta

Myllytulliin nousee ajan mittaan uutta rakennuskantaa alustavan arvion mukaan 165 000 kerrosneliötä. Alueen täydennysrakentamisen suuntaviivoja esiteltiin kaupunkilaisille torstai-iltana.

Arkkitehti Sami Heikkinen esitteli visioita Myllytullin tulevaisuudesta yleisötilaisuudessa.
Arkkitehti Sami Heikkinen esitteli visioita Myllytullin tulevaisuudesta yleisötilaisuudessa.
Kuva: Leinonen Jukka

Myllytullin täydennysrakentamisen visiointi on edennyt viime kesänä kerätyn yleisöpalautteen pohjalta.

Myllytullia kehitetään Toimijoiden kaupunki ja Kasvien kaupunki -visioiden pohjalta. Erittäin tiiviin rakentamisen Keskikaupunki-visio hylättiin.

Suuntaviivoja esiteltiin kaupunkilaisille Oulun seudun ammattiopiston auditoriossa torstai-iltana.

– Olen viihtynyt Myllytullissa, koska täällä on puistoja ja tilaa hengittää. Jos tulee rakennusta rakennuksen viereen, jääkö vihreitä alueita enää, Kaija Mokki tiivisti monen myllytullilaisen pelon.

Vihreyttä korostetaan samalla kun kaupunkirakennetta tiivistetään, totesi arkkitehti Sami Heikkinen Serum Arkkitehdit Oy:stä.

Myllytulliin nousee ajan mittaan uutta rakennuskantaa alustavan arvion mukaan 165 000 kerrosneliötä. Nykyisin alueella asuu 3 000 ihmistä, jatkossa ehkäpä 5 000.

– Tehdään alueelle omanlainen tunnistettava ilmeensä ja kujille ja kaduille oma luonteensa. Katualueilla alennetaan ajonopeuksia. Myllytulli liitetään vihersormilla Hupisaariin, Heikkinen listasi.

Visiossa alueelle tuleva autoliikenne johdetaan pysäköintilaitoksiin, pois sisäkujilta. Kevyelle liikenteelle piirretään kattavat väylät, jotka halkovat aluetta ristiin rastiin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä