Kaikkiaan seitsemän 320:nnen sotilaspoliisipataljoonan 372:nnen sotilaspoliisikomppanian värvättyä joutuvat piakkoin oikeuteen. Kuutta upseeria on jo nuhdeltu. Kun tuomiot on annettu ja oikeus tapahtunut, Irakin vankilaskandaali on muodollisesti loppuun käsitelty. Vai onko?
Voiko olla niin, että nämä Yhdysvaltain armeijan reserviin kuuluvan yksikön sotilaat pahoinpitelivät, kiduttivat ja häpäisivät irakilaisvankeja Bagdadissa omin päin, ilman suoranaisten esimiestensä nimenomaisia käskyjä ja ilman poliittisten esimiestensä antamaa etukäteisvaltuutusta?
Tämä kysymys pyörii Yhdysvalloissa käytävän keskustelun keskipisteessä. Todisteet ovat vastustamattomia. Sen sijaan kysymys poliittisesta vastuusta on vielä vastausta vailla. Sylttytehtaalle ja peittelyyn viittaavia jälkiä on kyllä paljon.
Armeijan tutkijat saivat maailmankuulut valokuvat 16. tammikuuta. Irakin sodan johto kertoi heti perään ympäripyöreässä tiedotteessa, että vankien pahoinpitelyä oli alettu tutkia. Puolustusministeri Donald Rumsfeldin mukaan asia tuli tätä tietä hänen ja presidentti George W. Bushin tietoon. Kenraalimajuri Antonio Taguba sai erittäin yksityiskohtaisen raporttinsa valmiiksi helmikuun lopussa. Kesti kaksi kuukautta ennen kuin tiedot putkahtivat julki uutisvuotojen luvatussa maassa.
Tästä kaikesta on lupa päätellä, että koko juttu yritettiin pitää poissa julkisuudesta. Totuus on alkanut paljastua pätkittäin ja kovan paineen alla. Salailu ei ainakaan hälvennä epäluuloja, että itse väkivallantekoja edelsi jotakin sellaista, minkä julkitulo olisi Washingtonin vallanpitäjille vieläkin tuhoisampaa.
Pisimmälle skandaalin poliittisten taustojen setvinnässä on edennyt Yhdysvaltain tunnetuimpiin journalisteihin kuuluva Seymour Hersh. Hän ei ole kuka tahansa. Hersh paljasti 1969 Etelä-Vietnamissa 1968 tapahtuneen My Lain verilöylyn, jossa Yhdysvaltain sotilaat tappoivat noin 500 siviiliä. Verilöylyn paljastus oli Vietnamin sodan käännekohta, joka muutti kotirintaman mielipiteet sodanvastaisiksi. My Laita yritettiin peitellä; muutenkin sen ja vankilaskandaalin tapahtumat ovat kuin toisintoa.
Erittäin laadukkaaksi tunnettu viikkolehti New Yorker on julkaissut tänä keväänä Hershin kolme laajaa kirjoitusta vankiskandaalista. Ensimmäinen pureutui itse tapahtumiin, toinen niiden käsittelyyn asevoimien sisällä ja kolmas poliittisiin kytkentöihin. Kirjoitukset löytää osoitteesta www.newyorker.com
Hershin kolmas kirjoitus alkaa näin: "Abu Ghraibin vankilaskandaalin juuret eivät ole muutamien reserviläisten rikollisissa taipumuksissa, vaan puolustusministeri Donald Rumsfeldin viime vuonna hyväksymässä päätöksessä laajentaa al-Qaidan (jäsenten) metsästykseen keskittynyt erittäin salainen operaatio vankien kuulusteluun Irakissa." Hersh siteeraa entistä tiedusteluvirkailijaa, jonka mukaan operaatiolla oli paitsi Rumsfeldin myös kansallisen turvallisuusneuvonantajan Condoleezza Ricen yleisvaltuutus. Lähteen mukaan Bushille kerrottiin operaatiosta.
Tapahtumat alkoivat vyöryä kaikesta päätellen viime syksynä. Yhdysvaltain pikavoittoon päättynyt Irakin valloitusretki oli tuolloin jo alkanut mennä päin mäntyä. Sitä mukaa kuin vastarinta kasvoi, miehittäjä tarvitsi lisää tiedustelutietoja päästäkseen kiinni sen juuriin. Neuvoja kävi antamassa Guantanamon tukikohdan komentaja Geoffrey Miller. Käyttöön otettiin kaikki keinot. Byrokratian mutkat ja sotavankien kohtelua koskevan Geneven sopimuksen pykälät vedettiin suoriksi. Tarkoitus pyhitti keinot pahemman kerran.
Pahoinpitelyjä, kidutusta ynnä muita kiellettyjä keinoja on käytetty kautta sodan ja rauhankin historian - ja käytetään yhä. Se mitä on tapahtunut Abu Ghraibissa, on ollut ja on enemmän tai vähemmän arkipäivää Jugoslavian sodissa, Tshetsheniassa, Saddamin Irakissa ja muualla. Tekojen toistuminen ei kuitenkaan tee niistä yhtään hyväksyttävämpiä. Ne vain kertovat kerta toisensa jälkeen vallan ja ihmisluonteen pimeimmistä puolista.
Kaava näyttää olleen sama, jolla sodalle rakenneltiin sittemmin falskeiksi paljastuneita perustuksia. Kun sodalle ei ollut kestäviä syitä, niitä tehtailtiin. Kun miehitysjoukot joutuivat vaikeuksiin, käyttöön otettiin luvattomia ja huippusalaisia keinoja. Toimeenpanijoille annettiin valtuudet tehdä mitä tahansa tietojen puristamiseksi.
Hershin kirjoitusten todenperäisyyden kiistäneellä Yhdysvaltain nykyhallinnolla on paljon pelissä. Pelinappuloista suurin on tietysti se, että Bush hakee itselleen jatkokautta marraskuun vaaleissa. Mitä huonommin asiat ovat Irakissa, sitä pahempi Bushille. Irakin rauhoittaminen vaikka vankeja kiduttamalla palvelee kyynisesti ajatellen poliittista päämäärää. Presidentti ei tietenkään sotke käsiään likaisiin temppuihin, mutta hänen ja hänen alaistensa käytössä on valtaisa koneisto.
Ilmassa on myös historian julmaa ivaa. Yhdysvaltain ulkoministeriö julkaisi maanantaina vuosittaisen ihmisoikeusraporttinsa. Raportin julkaisu viivästyi vankilaskandaalin takia pari viikkoa. Raportissa listataan 101 maata, joilla on Yhdysvaltain mielestä ongelmia ihmisoikeusasioissa. Suomi ei pääse tällä kertaa mukaan ainakaan omalla otsikolla.
Yhdysvaltain ihmisoikeus- ja demokratiastrategia on komeaa luettavaa. "Turvallisuuden ja vaurauden paras takaaja kotona ja ulkomailla on yksilön vapauden kunnioitus ja ihmisoikeuksien suojelu hyvän hallintotavan ja oikeusvaltion avulla." Irakia koskevassa maaraportissa todetaan, että Yhdysvallat on auttanut sitä selvittämään menneitä julmuuksia, estämään uudet ihmisoikeusloukkaukset ja hyväksymään kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, myös kidutuksen vastaisen sopimuksen.
Ehkäpä saamme lukea kattavan raportin Abu Ghraibin vankilan tapahtumista ensi vuonna.