Kohutun MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin on kuollut syöpään. Kuolemasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
STT kertoo, että tieto on vahvistettu Janitskinin lähipiiristä.
Janitskin menehtyi lehden mukaan kotonaan. Vuonna 1977 syntynyt Janitskin oli kuollessaan 42-vuotias. Hän sairasti syöpää pitkään.
Janitskin tuomittiin käräjäoikeudessa vuonna 2018 useista MV-julkaisuun liittyvistä rikoksista. Asiaa on sittemmin puitu hovioikeudessa, mutta päätös ei ehtinyt tulla ennen Janitskinin kuolemaa.
Vielä loppuvuodesta Janitskin oli itse paikalla hovioikeudessa puolustautumassa häntä vastaan ajettuihin syytteisiin siitä, että Janitskin valjasti MV-sivuston asiattoman ja useiden ihmisten kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi.
Käräjillä Janitskin sai tuomion yhteensä 16 rikoksesta, muun muassa törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisista kansanryhmää vastaan ja tekijänoikeusrikoksista. Hovioikeuden ratkaisu ei ehtinyt tulla ennen Janitskinin kuolemaa.
Janitskin yritti viimeisen parin vuoden aikana myös politiikkaan. Hän ilmoitti, että asettuu ehdolle presidentinvaaleihin, mutta ei saanut kerättyä tarpeeksi kannattajakortteja. Lopulta hän lähti Paavo Väyrysen tähtiliikkeen kelkkaan eduskuntavaaleissa viime vuonna. Hän ei kuitenkaan päässyt läpi 390 äänellä.
Lieksalaislähtöinen Janitskin muistetaan MV-julkaisun lisäksi muun muassa lyhytikäisen Absolute-lehden perustamisesta Jussi Ahteen kanssa ja nuoruuden lyhyeksi jääneestä jääkiekkourasta.
Janitskin asui niin Yhdysvalloissa kuin Espanjassa ja Andorrassakin, jossa pakoili lain kouraa.
Yksi Janitskinia koskevan oikeuskäsittelyn asianomistajista on Kaleva365 Oy, joka julkaisee sanomalehti Kalevaa.
7.2. kello 13.31: Uutisen tietoja päivitetty.