Terrorismia on esiintynyt niin kauan kuin ihmisiäkin.
Termi sai poliittisen merkityksen Ranskan vallankumouksen alettua syödä omia lapsiaan 1790-luvulla - puhuttiin terrorin hallinnosta.
Utopistisosialistit ryhtyivät 1800-luvun alussa kehittelemään ihanneyhteiskuntaa. He eivät kuitenkaan tienneet, miten siihen päästäisiin. Ongelman ratkaisi realistisosialisti Marx, joka piti utopiaansa niin hyvänä, että sen saavuttamiseksi kapitalistit sai murhata.
Anarkistit jatkoivat tästä ja totesivat, että kaikki ihmiset sai murhata, kun tavoite oli riittävän hyvä. Nykyterrorismin "filosofiset perusteet" oli luotu.
Vaikka anarkistit onnistuivat listimään esimerkiksi Aleksanteri II:n, modernista terrorismista voidaan puhua vasta 1960-luvulta lähtien.
Silloin se kasvoi toisaalta eräiden konfliktien (kuten Lähi-itä, Baskimaa ja Pohjois-Irlanti) ja toisaalta vasemmistoradikalismin jatkoksi.
Terroristiryhmät olivat pieniä: esimerkiksi Baader-Meinhofiin kuului kaikkiaan noin 80 henkeä. Useimmiten ne suuntasivat iskunsa tarkasti valittuihin "vihollisjohtajiin" tai järjestysvaltaan. Kun vasemmistoradikalismi katosi 1970-luvun jälkipuoliskolla, myös siitä motivaationsa hakenut terrorismi hävisi.
Modernin terrorismin toinen aalto on selvästi rakentunut islamin ympärille. Sitä on pidetty reaktiona juuri uudenaikaistumiselle.
Näin onkin arvojen tasolla. Islamistien - kuten muidenkin fundamentalistien - tavoitteena on paluu rationalismia edeltäneeseen maailmaan.
Silti islamistinen terrorismi on pikemminkin globalisaation lapsi. Juuri sen tuottamat tietokone- ja uutisverkot tekivät uudentyyppisen terrorismin mahdolliseksi. Niiden kautta terroristit pitävät yhteyttä ja levittävät tietoa.
Täten kolmannessa polvessa Lontoossa asuva muslimi saattaa samaistua hänelle tuntemattoman waziristanilaisen muslimin kärsimykseen ja kääntyä sen aiheuttanutta kotimaataan vastaan.
Koska harva tekee itsemurhaiskun vain siksi, että joku häntä siihen pyytää, täytyy terroristeilla olla aina jokin elämää suurempi tavoite (kuten vallankumous tai islamilainen valtio), jonka puolesta kuolla.
Kun väärinkäytetty äärivasemmistolainen ideologia tuotti motivaation edellisen sukupolven terroristeille, nyt sen tekee väärinkäytetty islam.
Afganistanin sota tarjosi islamistiselle terrorismille kasvupohjan: Saudi Arabia rahoitti, USA aseisti ja Pakistan koulutti mujahideenit. Syntyi kuolettava yhdistelmä: terroritaktiikkaa käyttävät islamistiset taistelijat.
Konflikti on terrorismin pääsyy, koska se on tehokkain tapa tuottaa mieleltään vaurioituneita - regressoituneita ja traumatisoituneita - ihmisiä, jotka helposti tarttuvat terroristijärjestöjen syötteihin. Kyse ei ole pelkästään ulkoisista/aseellisista vaan myös sisäisistä konflikteista, kuten sortohallitukset ja köyhyys.
Sorto ajaa ihmiset poliittiseen syrjäytymiseen ja sitä kautta radikalismiin, köyhyys taas sosiaaliseen syrjäytymiseen.
Syrjäytymisen ei tarvitse olla edes omakohtaista, vaan useat viime aikojen terroristeista ovat olleet netin kautta syntyneitä sijais- tai etäsyrjäytyneitä.
Terrorismilla on tulevaisuutta, islamistisella terrorismilla ei. Vallankumous on taas alkanut syödä omia lapsiaan: valtaosa terrori-iskuissa kuolleista on toisia muslimeja.
Uhriksi kelpaa kuka tahansa, ja tavoitteena ovat mahdollisimman tuhoisat iskut. On selvää, että tämä on alkanut nakertaa terroristijärjestöjen kannatusta.
Viime aikoina on lisäksi alkanut nousta merkittäviä muslimioppineita, jotka ovat julistaneet, että terrorismi on vastoin islamin opetuksia. Vasemmistoradikaali terrorismi hävisi taustaideologiansa myötä.
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että islamistinen terrorismi on syömässä oikeutuksensa. Ainakin on varmaa, ettei terrorismia kukisteta sodilla, koska - kuten olemme todenneet - juuri konflikti on terrorismin paras kasvualusta.