petri.hakkarainen@kaleva.fi
Maaseudulla odotellaan yhä pitkään povattua varakkaiden, terveiden ja aktiivisten eläkeläisten paluumuuttoaaltoa. Onhan heitä tullut, muttei tarpeeksi, jotta palvelut pelastuisivat ja alijäämät saataisiin kirityksi kiinni.
Näiden pelastajien saapumista tähysteltäessä on huomattu, että muuttoliikkeen akanvirta heittää maaseudun salotölleihin ja kirkonkylän vaatimattomimpiin vuokra-asuntoihin hieman toisenlaisia tulijoita.
Jo viime laman aikana nähtiin, että juurille palaamisesta on joskus romantiikka kaukana. Kokonaismuutto väheni lamavuosina, mutta turvaverkon läpi pudonneita, syrjäytyneitä ja moniongelmaisia kansalaisia alkoi vaeltaa maalle.
Valppaat liikemiehet haistoivat tilanteessa bisneksen paikan, ja halvalla ostetuista taloista vuokrattiin tulokkaille asuntoja alle markkinahintojen.
Kunnille muuttoliikkeen akanvirran samea vana on arka asia. On kuultu, että epätoivottuja, paljon sosiaali- ja terveyspalveluja kuluttavia tulijoita on torjuttu joskus kyseenalaisin perustein, nätisti sanottuna lakia luovasti tulkiten.
Suomalaiset ovat ahkeria muuttajia maan rajojen sisällä. Vuosina 1987-2007 meillä muutti maalta kaupunkiin yli 800 000 ihmistä. Vuonna 1995 haja-asutusalueiden väestön määrä painui ensimmäisen kerran alle miljoonan.
Olemme kaupungistumisessa parikymmentä vuotta jäljessä muista pohjoismaista, mutta kansalaisten kulku kohti kaupunkia on jatkunut Suomessa määrätietoisesti jo yli 120 vuotta.
Tulosta on todella syntynyt: 90 prosenttia maamme pinta-alasta on poismuuttoaluetta. Joka neljännessä kunnassa syntyy alle 20 lasta vuodessa. Kyläkoulutaisteluista siirrytään pian puolustamaan kunnan ainoan yläasteen toiminnan jatkumista.
Kainuusta kerrotaan, että juurilleen muuttajien paluupuro soluu tasaisen varmana. Muuttajat ovat kuulemma muun muassa elektroniikkateollisuuden ja it-alan huippuosaajia.
Toivottavasti nämä huippuosaajat löytävät Kainuusta etsimänsä. Joukon jatkona voidaan kuitenkin odottaa taas myös laman pelistä pudottamia, joille Kainuulla tuskin on paljon tarjottavaa. Heille alle 20 000 euron hintainen kolmio Otanmäessäkin on usein saavuttamaton unelma.
Jos muuttoliikkeen harmaa akanvirta voimistuu laman paisuttamana, törmätään monenlaisiin vaikeuksiin. Peruspalvelujensa toimivuuden rajoja jo nyt koettelevat köyhät kunnat eivät kaipaa lisää hankalia ja kalliita asiakkaita. Silloin perustuslakiin ja ihmisoikeussopimuksiin kirjattu vapaus asuinpaikan valinnasta on taas koetuksella.
Koko maan asuttuna pitämisestä ei ole puhuttu tosissaan enää aikoihin. Väki keskittyy vääjäämättä suurimpien kaupunkien seutukuntiin. Näin saa olla, mutta muutto-oikeus ei kuitenkaan ole käytännössä kaikilla sama.
Kunta voi harjoittaa valikoivaa muuttoliikettä asettamalla vuokra-asunnon saannin ehdoksi vaikka vakituisen työpaikan. Sopivaa väkeä voidaan ohjata alueelle tai pitää sieltä pois myös palvelujen lajia ja määrää säädellen.
Huolestuttavaa on, jos laman myötä muuttoliikkeessä alkaa määrän lisäksi korostua entistä selvemmin myös laatu. Jos sosiaalinen ja taloudellinen jako kahteen voimistuu asuinpaikan mukaan, seurauksista maksavat kaikki. Lasku voi olla niin iso, että jonkinasteista vanhaa aluepolitiikkaakin voi tulla vielä ikävä.