Ympäristö on ollut lähellä Elina Hietamäen ja Pekka Penin sydäntä vuosikausia. Elina innostui siitä 16-vuotiaana muutettuaan omaan asuntoonsa, ja Pekka kertoo valaistuneensa lukion ensimmäisenä vuonna filosofian kurssien alettua.
"Sitä ennen ainakin yläasteen loppuun saakka taisin olla kunnon riistoporvarisikapenikka", hän hymähtää.
He kierrättävät ja pyrkivät välttämään eläinperäisiä tuotteita sekä turhaa autoilua. Tosin Etelä-Suomesta kotoisin oleva Pekka myöntää, ettei selviäisi Oulun talvesta ilman busseja. Omaa autoa pariskunta ei katso tarvitsevansa ihan periaatteellisista syistä.
"Pyrin elämään tämän elämän siten, että kaiken mitä teen, voin suoda myös jokaiselle toiselle ihmiselle. Aki Kaurismäki sanoi jossain haastattelussa osuvasti, että maailmanloppu tulee viimeistään sillon, kun jokainen intialainen ostaa jääkaapin. Tämän planeetan pikkainen pelastus on se, ettei kaikilla ole varaa siihen saati autoon", Pekka selvittää.
Ei ole siis ihme, että pari päätti myös muuttaa ympäristöystävällisesti. Puolivitsinä heitetty ajatus autottomasta muutosta osoittautui varsin mainioksi ratkaisuksi. Kävellen muuttomatkaa kertyi noin 300 metriä, mutta autolla olisi täytynyt kiertää paljon pidemmästi. Koska kannettavana ei ollut mitään järjettömän painavaa, Elina ja Pekka päättivät kokeilla, olisiko heistä siihen.
Ja kyllähän heistä oli. Neljän päivän aikana he saivat muutettua kahdestaan lähes koko omaisuutensa.
"Ollaan tosi kiitollisia Jyskille ja Ikealle, kun tekevät sen verran kevyitä huonekaluja", he vinkkaavat ja lisäävät sen olevan iso plussa näin hissittömään taloon muuttaessa.
Myös maitokärryn lainaamista läheisestä Valintatalosta mietittiin, mutta lopulta Pekka halusi kantaa kaiken itse. Eipähän tarvinnut ainakaan sillä viikolla miettiä reisien ja pohkeiden rääkkäämistä hikisellä punttisalilla.
Kaikenlaista muutakin apua olisi toki ollut tarjolla. Ystäväpariskunta olisi lainannut heille lapsensa kuljettamiseen tarkoitetun, pyörään kiinnitettävän kuomullisen peräkärryn, eikä autonkaan saaminen olisi ollut ongelma.
Hei eivät kuitenkaan tarvinneet niitä tai auttavia käsipareja, mitä nyt Elinan siskopuoli kävi kiikuttamassa asuntoon mopin. Ja kun kavereita sattui piipahtamaan urakan aikana kylään, pariskunta istutti heidät kahville ja piti itsekin pienen paussin. Muita ei passitettu missään vaiheessa kantotalkoisiin.
Sukulaiset olivat koko ajan huolissaan heidän jaksamisestaan ja olisivat tulleet viivana avuksi autoineen, mutta Elina ja Pekka pärjäsivät ilmankin.
"Mun vanhemmat luulivat, että ollaan niin karmeassa rahapulassa, ettei meillä ole edes varaa muuttoautoon. Olivat jo valmiita maksamaan sen, mutta eihän tässä nyt siitä ollut kyse", Pekka nauraa.
Muuttaminen on tunnetusti hermoja raastavaa hommaa, mutta Elina ja Pekka näyttävät suorastaan nauttineen urakastaan. Mitä ihmettä?
"Aiempien muuttojen aikaan olen ensin stressannut kaksi viikkoa etukäteen ja muuton jälkeenkin vielä kuukauden. Laatikot lojuivat nurkissa monta viikkoa. Tämä oli helpottava kokemus. Kun tavaroita toi vähitellen, ne saattoi laittaa suoraan omille paikoilleen", Elina summaa.
"Tykkään, kun meillä on ollut kokonainen viikko aikaa, joten milloin tahansa siltä sattui tuntumaan saattoi istahtaa kahville tai parvekkeelle levähtämään. Aivan eri asia kuin jos olisi ollut yksi sovittu päivä, jolloin kuskiksi hommattu kaveri olisi ottanut vanhemmiltaan peräkärryn lainaan. Timonin ja Pumban motto ´Hakuna matata´ tiivistää tämän hyvin, ei tästä viitsi turhaan ahdistua!" Pekka jatkaa.
Päänvaivaa urakassa tuotti oikeastaan vain lasipintaisen keittiönpöydän kuljettaminen. Se painoi pakkauksensa mukaan 38,8 kiloa, mutta Pekan mielestä todellinen luku oli takuulla vähintäänkin kaksinkertainen. Käsien hikoilu ei helpottanut raahaamista yhtään, joten Elina veti loppumatkaksi näppeihinsä Pekan futishanskat. He vinkkaavatkin, että ne ovat huomattavasti paremmat kuin näppylähanskat.
"Jos ne pysäyttävät maalissa kahtasataa tulevan pallon, niin kyllä silloin pitäisi yhden lasilevynkin pysyä aloillaan."
Haastetta toivat myös kesäkuussa pariskunnan nimettömiin ilmestyneet sormukset, jotka Pekan mukaan kannattaa kiskoa suosiolla pois sormista kantamisen ajaksi. Haavat eivät koskaan nosta tunnelmaa.
Pari ei hamstraa ylimääräistä tavaraa, joten muuton aikana ei ole tullut houkutusta viskata valtavia roinakasoja menemään. Mutta jos jotain turhaa löytyy, sitä ei kannata heidän mukaansa pakata laatikoihin, vaan viedä suoraan joko kirpputorille tai vaatekeräyksiin.
Muita ekologista muuttoa suunnittelevia he neuvovat varaamaan operaatiolle reilusti aikaa ja pitämään tarpeeksi taukoja. Yksin asuva voi pyytää kaverinsa mukaan, porukassa kun puuha on hauskempaa. Kaljat kannattaa sihauttaa vasta viimeisenkin nyssäkän löydettyä tiensä kämppään, eikä nippusiteiden voimaa voi ikinä väheksyä. Ja näinhän luonnon lisäksi säästyy myös rahaa.
"Voihan tällainen muutto kuulostaa aluksi hullulta idealta, mutta jos on jaksanut kantaa jotain entiseen asuntoon yläkertaan, niin miksei sitä jaksaisi kanniskella jonkin matkaa myös tasaista pyörätietä?" Pekka huomauttaa.
Niin, miksipä ei!