Muistan hyvin ajan viisikymmentä vuotta sitten: Tervolan pitäjän Sihtuunan kylässä osuuskaupan pihassa oli hevospuomi, johon kyläläiset kiinnittivät kopukkansa käydessään kaupassa asioilla. Nyt myymälää ei enää ole, sen paikalla on vain horsmaa kasvava autio tontti. Nykyisin tavarat ostetaan valtavista marketeista, joiden pysäköintikentillä on yhtä aikaa satoja autoja. Sihtuunassa oli kaksi työntekijää, kaupanhoitaja ja apulainen, jättimarketissa on kassojen lisäksi vain yksi tai kaksi myyjää liha- ja kalatiskillä.
Yhteiskunta ja kaupankäynti ovat muuttuneet puolessa vuosisadassa näin huimasti. Hevosvetoinen Suomi on nyt autoja täynnä, pikkukaupoista suurin osa on lopetettu, ja kaikki tämä on tapahtunut vain viidessäkymmenessä vuodessa.
Viidenkymmenen vuoden muutoksen murros saattaa tuntua pitkältä, mutta historian virrassa se on nopeampi kuin äkkiseltään käsittää. Edellinen näin voimakas muutos otti aikaa tuhat vuotta. Vaihdantakaupasta siirryttiin kaupunkien markkinatorien kautta Sihtuunan kauppapuodin aikaan hiljaksiin niin että siihen kului aikaa tuhat vuotta.
Vielä 1960-luvun alussa Suomessa lennettiin vanhoilla DC-3 liikennekoneilla. Sehän oli vankka kaksimoottorinen työjuhta, toisen maailmansodan aikainen kuljetuskone, josta oli siis myös siviiliversio. Aero, myöhemmin Finnair, käytti sitä reittiliikenteessä. Siihen aikaan koneissa sai vielä poltella tupakkaa ja lentoemännät kantoivat matkustajille leveisiin istuimiin juomaa ja ruokaa.
Nopeasti ovat lentoliikenteen tuulet muuttuneet. Tänä päivänä suihkukoneet piirtävät valkoisia vanojaan pitkin maapallon taivaita. Kun Suomessa kaksi DC-kolmosta syöksyi maahan, toinen Ahvenanmaalla ja toinen Pohjanmaalla, ja monia ihmisiä kuoli, niin hirveimmät nykyajan surmat sattuivat 11. syyskuuta 2001 Yhdysvalloissa, kun terroristit kaappasivat kolme suihkukonetta ja tuhosivat ne matkustajineen päivineen. Kaksi niistä törmäsi New Yorkissa World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin. Tuhannet viattomat ihmiset saivat surmansa.
Ilmailun historia on ollut ällistyttävän nopeaa. Mutta sitä ennen ehti kulua yli 500 vuotta siitä, kun Leonardo da Vinci kehitteli omia lentolaitteitaan, jotka eivät koskaan nousseet ilmaan.
Tiedonvälitys se vasta on viime aikoina nopeutunut ja monipuolistunut. Yli sata vuotta sitten Graham Bell kehitti puhelimen. Sitten keksittiin langaton lennätin, ja nykyään tiedot kulkevat halvalla ja äärimmäisen nopeasti internetin kautta. Silti edelleen ilmestyy sanomalehtiä, televisio ja radio välittävät ääntä ja liikkuvaa värikuvaa. Kirjojakin ilmestyy.
Tätä ennen tuhat tai kaksituhatta vuotta sitten viestejä kuljetettiin ratsain tai merkkitulien avulla. Tässä on muuten mukava muistaa, että suomalaiset silloisen Venäjän suuriruhtinaan maana käyttivät erityisen nopeaa viestijärjestelmää, joka perustui auringonvaloon. Ahvenanmaalta aina Pietariin saakka rakennettiin toisistaan sopivien välimatkojen päähän korkeita puisia torneja, joihin oli kiinnitetty suuria tauluja. Taulujen määrää ja asentoa muuttelemalla voitiin lähettää äärimmäisen nopeasti lyhyitä sanomia. Tornista toiseen viesti kulki valon nopeudella. Pilvisenä päivänä, sumussa tai sateella ja talvella kaamokseen aikaan tämä hieno järjestelmä ei tietenkään toiminut.
Naisen ja miehen välinen tasa-arvo oli vielä 100 vuotta sitten kerrassaan outo ajatus. Esimerkiksi äänioikeutta naisilla ei ollut. Ajateltiin, etteivät naiset ole älyllisesti vielä tarpeeksi kehittyneitä kyetäkseen päättämään yhteisistä valtion asioista. Vaan kuinkas on käynytkään? Nykyisin naisilla on äänioikeus ja herra paratkoon, kyllä he sitä käyttävätkin, sekä vaaliuurnilla että kotioloissa. Naiset ovat vallanneet tärkeitä paikkoja kaikilla yhteiskunnan alueilla. Meillä Suomessa on nainen jopa presidenttinä. Olisiko mokomaa voitu vielä sata vuotta sitten edes hurjimmissa haaveissa kuvitella?
Nopeasti on kehitys tässäkin hankkeessa edennyt kun silmäilee tuhannen vuoden päähän. Silloin naisen tehtävänä oli synnyttää, laittaa ruokaa ja olla hiljaa. Jos äänensä korotti, saattoi seurata kuuma menomatka noitaroviolle.
Vielä 50 vuotta sitten ihmisiä nääntyi joukoittain tuberkuloosiin. Aikoinaan maailman mahtavin mies, Aleksanteri Suuri, kuoli jo kolmenkymmenen iässä, eikä vieläkään olla varmoja mikä tauti hänet tappoi. Nykyisin ihminen voidaan pitää hengissä jopa satavuotiaaksi, jos hän on elämäntavoiltaan edes joltisenkin kohtuullinen.
Sodankäynti on 50 vuodessa kehittynyt niin hirveästi, ettei enää tarvitse edes nähdä vihollista silmästä silmään. Riittää kun laukaisee ohjuksen, joka tappaa joukoittain vastapuolen sotilaita ja erityisesti siviilejä. Tuhat vuotta sitten surmattiin sentään yksilöllisesti miekalla, joskin silloinkin saatiin aikaan melkoista tuhoa ja suurta murhetta.
Huolimatta huimaavasta kehityksestä ihminen itse ei ole muuttunut viimeisten sadan vuoden aikana juuri ollenkaan, eikä sen puoleen tuhannenkaan vuoden. Luomakunnan kruunu on edelleen sama julma ja itsekäs olento, joka tuhoaa sekä luontoa että toinen toisiaan.
Käytöstavatkaan eivät ole seuranneet muun kehityksen kulkua. Kun muistelee omaa nuoruuttaan, ei siinä ole kehumista, jos ei nykyisessäkään elämäntavassa. Tuhat vuotta sitten pennut pidettiin sentään kurissa, monet ajattelevat, mutta voi hitto, ei sekään pidä paikkaansa. Aika piruja olivat esimerkiksi muinaisen Rooman nuoret, vaikka heillä ei varsinaista nuorisomuotia ollutkaan.
On siis sentään jotakin pysyvää, ihmisyys, josta yhdenkään meistä ei kannata olla ylpeä.
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.