Muutos on myös mah­dol­li­suus

Lomaileva toimitusjohtaja Juha Junno korostaa, että tähtipelaajien lähtö ei ole Kärpille pelkästään negatiivinen asia.

Oulu Lomaileva toimitusjohtaja Juha Junno korostaa, että tähtipelaajien lähtö ei ole Kärpille pelkästään negatiivinen asia. Tilanne on myös mahdollisuus, joka tuo joukkueeseen sen kaipaamaa uudistumista.

Markkinamiehenä tunnetun Junnon positiiviset ajatukset eivät ole pelkkää sanahelinää. Pronssipettymyksen jälkeinen tuuletus olisi todennäköisesti jäänyt tekemättä, ellei NHL sitä olisi pakottanut tapahtumaan.

"Tämä on kova haaste koko joukkueelle, mutta nyt oli hyvä aika muutokselle. Joukkueen runko oli ollut jo pitkään yhdessä", Junno hakee tilanteen positiivisia puolia.

Junnon mukaan on selvää, että seurassa ja sen valmennuksessa on viime vuosina tehty oikeita asioita.

"Jos elokuussa lähteneet Jussi Jokinen ja Pekka Rinne lasketaan mukaan, meiltä on vuoden aikana lähtenyt NHL:ään seitsemän pelaajaa."

"Ennen Kärpistä lähti pelaajia muualle Suomeen sen takia, että he pääsisivät joskus NHL:ään. Nyt tilanne on kääntynyt toisin päin", kärppäpomo huomauttaa.

Junno osaa olla aidon onnellinen rapakon taakse lähtevistä suojateistaan.

"Olemme ylpeitä pelaajistamme ja toivotamme heille onnea NHL:ään. Ovet ovat auki, mikäli he joskus tulevat takaisin."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä