Suomen siirtyminen digitelevision kauteen on viidensadan päivän päässä. Muutos koettelee hermoja ja tietää kotitalouksille rahan menoa. Asia ei ole kuluttajalle mitenkään yksinkertainen.
Suomen televisiolähetykset muuttuvat ensi vuoden syyskuun alussa kokonaan digitaalisiksi. Vanhoilla televisioilla voi siitä lähtien seurata lähetyksiä vain televisioon kytkettävän digisovittimen avulla. Tiistaina julkistetun tilaston mukaan näitä laitteita on hankittu vasta vajaaseen puoleen suomalaiskodeista.
Digitelevision etenemistä ajavan TV 2007 -työryhmän vetäjä Tauno Äijälä sanoo kuitenkin, ettei tilanne ole huolestuttava. Sovittimien määrä kasvaa koko ajan, hän muistuttaa. Todennäköistä lienee sekin, että määräajan lähestyessä sovitinten hankinta ponnahtaa vielä vilkkaampaan vauhtiin. Kolmannes kansasta ei nimittäin edes tiedä, että analogiset lähetykset loppuvat ensi vuonna.
Silti Äijälä taitaa suhtautua kehitykseen viran puolesta liian optimistisesti. Valmiuden digivastaanottoon ovat tähän mennessä hankkineet todennäköisesti ne, jotka ovat jo muutenkin innostuneimpia uudesta tekniikasta ja kanavista. Osa kansasta ei kaipaa laajempaa kanavatarjontaa. Osalle myös puhe digisovittimien asentamisesta tuntuu vaikealta ja vastenmieliseltä. Tästä kielivät samaisen tutkimuksen tulokset: enemmän kuin joka kymmenes niistä talouksista, joilla sovitinta ei vielä ole, ei aio sellaista hankkiakaan. Yli 60-vuotiaista näin sanoo joka viides. Televisio siis voisi pimentyä ensi vuoden syksyllä jopa yli 100 000 suomalaiskodissa.
Tilasto digisovittimien määrästä johtaa helposti harhatulkintaan. On ontuvaa verrata digisovittimien määrää kotitalouksien määrään. Oikeampaa olisi verrata sovittimien määrää televisioiden määrään. Jos kodissa on kaksi televisiota, yksi sovitin ei riitä. Kaksi televisiota kotitaloutta kohden lienee jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Monissa kodeissa laitteita on useampiakin. Toimiakseen jokainen niistä tarvitsee digivarustuksen.
Teknisiä ongelmiakin on paljon. Digisovittimissa on ollut monenlaisia heikkouksia, tosin nyt jo vähemmän kuin alkuaikoina. Monille vähäinen vaikeus ei ole myöskään digiboksien liittäminen televisioon, etenkin jos tv:hen on liitetty jo esimerkiksi videot ja DVD-laite. Virta-, antenni- ja scart-johtojen sekamelska laitteiden takana ja väärien liitäntöjen mahdollisuus on tällöin melkoinen. Asennus tekee tiukkaa muillekin kuin uutta tekniikkaa tutkitusti vierastaville eläkeläisille.
Digikauteen siirtyminen merkitsee varmaa rahanmenoa kaikissa kodeissa. Digisovittimien hinnat eivät tosin enää ole kohtuuttomia. Hiukan yksinkertaisempi, mutta kalliimpi vaihtoehto on hankkia televisio, jossa on jo olemassa digitaalinen valmius vastaanottoon.
Tämäkään ratkaisu ei ole ongelmaton. Vaikka isossa osassa suomalaiskoteja katsotaan televisiota kaapelin kautta, markkinoilla on ainakin toistaiseksi vain muutama televisiomalli, jolla digilähetyksiä voi seurata kaapelista ilman sovitinta. Voi vain toivoa, että tarjonta kasvaa. Pulma on kuitenkin siinä, että tällaisille laitteille ei maailmalla ole paljon kysyntää. Muualla televisiota katsotaan lähinnä antennien kautta.
Siirtymistä digitelevisiokauteen ei kannata enää lykätä. Nyt tarvitaan kuitenkin paljon nykyistä pontevampaa valistusta siitä, mitä muutos vaatii tavalliselta katsojalta.
Maahantuojien ja suomalaisten tv-yhtiöiden asiana taas on painostaa laitevalmistajia niin, että Suomeen saadaan sellaisia vastaanottimia, jotka sopivat täällä valittuun tekniikkaan.