Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme saaneet oppia, että vain muutos on pysyvää. Yhteiskunnallinen kehitys muuttaa yliopistojen toimintaympäristöä ja asettaa niille jatkuvasti uusia haasteita. Tulevien vuosikymmenien aikana suurimmat haasteet aiheutuvat globalisaation kiihtymisestä ja maamme väestön ikärakenteen voimakkaasta muutoksesta.
Väestömme ikääntyy nopeinta vauhtia Euroopassa. Ennusteiden mukaan työikäinen väestö alkaa vähetä vuodesta 2011 lähtien. Eläkeläisten suhde työikäisiin kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä. Nuorisoikäluokat pienenevät ja eläkkeellä tullaan olemaan entistä kauemmin, kun keskimääräinen elinikä kasvaa. Julkisista menoista tulevat kasvamaan nopeimmin eläke- ja hoivamenot, joiden arvioidaan lisääntyvän 6-7 prosenttiyksiköllä bruttokansantuotteesta vuoteen 2040 mennessä.
Kansainvälisen vertailun mukaan Suomessa mennään työelämään liian vanhana ja sieltä lähdetään liian nuorena. Maamme hallitus valmistelee toimenpiteitä, joilla pyritään lisäämään työvoiman tarjontaa ja pidentämään työuria molemmista päistä.
Kun elinajan odote kasvaa, ovat ihmiset työkykyisiä entistä vanhempina, jolloin työssäoloa voidaan sillä perusteella jatkaa nostamalla eläkeikää. Tosin silloin työssä jaksamiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.
Suomessa yliopisto-opiskelijoiden määrä ikäluokasta on yksi maailman korkeimmista. Lukion jälkeiset opinnot aloitetaan keskimäärin 21 vuoden iässä. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajien keski-ikä on 27 vuotta. Maisteritutkinto suoritetaan keskimäärin kuudessa vuodessa, vain noin kolmannes suorittaa tutkintonsa tavoiteajassa ja 22 prosenttia opiskelijoista ei suorita tutkintoa koskaan. On huomattava, että useissa maissa perustutkinto on 3- tai 4-vuotinen bachelor-tutkinto eikä 5-vuotinen maisteritutkinto kuten meillä (tai vielä pitempi tutkinto kuten lääketieteen lisensiaatin ja diplomi-insinöörin tutkinnot). Esimerkiksi Britanniassa ja Kanadassa vain noin kymmenen prosenttia alemman tutkinnon suorittaneista jatkaa maisteritutkintoon.
Päällimmäisenä syynä opintojen pitkittymiseen pidetään opiskelun osa-aikaisuutta. Noin puolet yliopisto-opiskelijoista on työssä lukukausien aikana. Osalla työssäkäynti tukee opintoja, mutta osalla se sekä estää tehokkaan opiskelun että ei tue tutkintoon liittyvien työurien kehitystä.
Opetusministeriö on parhaillaan laatimassa toimenpideohjelmaa koulutukseen ja työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi. Suunnitelma tulee sisältämään muutoksia opiskelijavalintoihin sekä toimenpiteitä koulutuksen läpäisyn parantamiseksi, monikertaisen koulutuksen vähentämiseksi ja aikuiskoulutuksen kehittämiseksi.
SYL eli Suomen ylioppilaskuntien liitto on jo esittänyt oman ohjelmansa opintojen nopeuttamiseksi. SYL:n ehdotus koostuu opintotuen nostamisesta, opetuksen kehittämisestä Oulun yliopiston ydinainesanalyysimallin pohjalta, opetuskapasiteetin lisäämisestä velvoittamalla kaikki tutkijat myös opettamaan ja kurssien päällekkäisyyksien poistamisesta. Näillä toimenpiteillä SYL:n mukaan pääministeri Matti Vanhasen tavoite opintoaikojen lyhentymisestä 1-1,5 vuodella toteutuisi.
Opetusministeriö ja yliopistot ovat käynnistäneet lukuisia toimenpiteitä opintoaikojen lyhentämiseksi ja läpäisyn parantamiseksi.
Kehittämishankkeilla ei kuitenkaan pystytä puuttumaan opiskelun osa-aikaisuuteen. Ongelma on määrällisesti suurinta tekniikassa, luonnontieteissä, humanistisella alalla ja yhteiskuntatieteissä. Vähäisintä se on aloilla, joissa opetus on kurssimuotoista.
Useissa Euroopan maissa kuten Britanniassa ja Hollannissa lukukausimaksut estävät opintojen pitkittymisen. Osassa Saksan osavaltioita ja Tshekin tasavallassa opiskelijat joutuvat maksamaan ylipitkittyneistä opinnoistaan, mikäli haluavat valmistua.
Opetuksen kehittämistoimin voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia. Oulun yliopiston laaja ja pitkäjänteinen opetuksen kehittämistyö on noussut malliksi myös muille.Viimeisen kymmenen vuoden aikana perustutkintojen keskimääräiset suoritusajat ovat laskeneet jatkuvasti.
Nyt perustutkinto suoritetaan Oulussa mediaanina 5,62 vuodessa eli noin vuotta nopeammin kuin kymmenen vuotta sitten. Talous- ja kasvatustieteissä mediaani on molemmissa alle viisi vuotta.
Opintoaikojen lyhentäminen opetuksen kehittämistoimin ei ole nopea ratkaisu. Se vaatii pitkäjänteistä, kattavaa ja systemaattista opetuksen kehitystyötä. Oulun yliopistossa opetuksen kehittämisalueita ovat muun muassa oppimiskulttuurityö, tehokas tuutorointi ja opinto-ohjaus, kattava pedagoginen koulutus, opetussuunnitelmien kehittäminen, jatkuva opetuksen laadunarviointi, opetuksen hyvä arvostus ja laitoskohtaiset kehittämisprojektit.
Suomen yliopistoissa ei voida enää opiskelijamääriä kasvattaa. Jos yliopistot haluavat säilyttää nykyisen volyyminsa, on niiden pyrittävä lisäämään tutkintoon tähtäävien ulkomaalaisten opiskelijoiden ja aikuisopiskelijoiden määrää. Kaksiportaisen tutkintorakenteen tulo helpottaa tehtävää molemmissa tapauksissa.
Bolognan prosessi helpottaa myös niin sanottujen kaksoistutkintojen (joint- tai douple-degrees) järjestämistä ulkomaalaisten yhteistyöyliopistojen kanssa. Tavoitteisiin pääsy edellyttää, että suomalaiset yliopistot ovat kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja houkuttelevia tiedeyhteisöjä.
Vieraskielisen opetuksen ja erityisesti englanninkielisen opetuksen määrää on runsaasti lisättävä. Ei enää riitä englanniksi "luennointi tarvittaessa" tai yksittäiset kurssit ja opintokokonaisuudet, lähivuosina on pystyttävä tarjoamaan korkeatasoisia kaksivuotisia, englanninkielisiä maisteriohjelmia.