www.myspace.com/lottasongs
Maanantai 16.3. Sain jalkani lähes liikkuvan junan oven väliin tänä aamuna kello 6.50. Kiire odotti jälleen, sillä en reagoinut herätyskellooni. Harvemmin reagoinkaan, siksi olen jo suhteellisen kokenut kiireen vuoksi juoksija.
Olen aina tykännyt reissulaisena olosta, mutta nyt unisia aamusilmiäni tihrustamalla luulen näkeväni rajan. Oulu-Helsinki-välin junailu kolmatta kertaa viikon sisällä alkaa olla jo raskasta. Onneksi junassa asuminen kuitenkin motivoi: toisen albumini työstäminen jatkuu tänään etelässä.
Ensi syksynä julkaistava toinen albumini Blue Autumn sisältää debyytin lailla kymmenen tekemääni kappaletta. Single, Will, lohkaistaan tulevana kesänä. Alkuvuosi onkin vierähtänyt rakastuneen alkuhuuman lailla uusia kappaleita työstäessä, hioessa ja viimeistellessä.
Ensimmäisiä levytyssopimuksia tarjottiin seitsemisen vuotta sitten.
Otin lukioikäisenä "Helsingin isojen herrojen" yhteydenotot vastaan lähinnä huvittuneena. Huvittuneena siksi, että kotiolohuoneessa äänittämäni demo päätyi sattumien kautta lähes vahingossa korviin, joihin en koskaan ollut tähdännyt. Epäilin ihan jokaista sanaansa jo senkin takia, että minulla ei ollut hitustakaan kokemusta musiikista, varsinkaan businesspuolelta.
Koska en tiennyt mitä haluan, totesin herroille erään mainoksen tyyliin "En mie oikein tiiä, mie taijan mieluummin jäähä kottiin."
Paljain jaloin liian suuriin kenkiin hyppääminen olisi saattanut päättyä hyvin, mutta en koskaan vaihtaisi tätä liki kymmenen vuoden sisällä vähitellen kertynyttä kokemusta ja tietämystä siihen riskinottoon.
Ratkaisu oli ehdottomasti oikea, sillä olen saanut edetä, oppia ja kehittyä rauhassa itselle sopivaan tahtiin. Ja edelleenkin kuljen lapsenkengissä ja ikuisen opintien aurinkoisella alkutaipaleella.
Levy-yhtiöni Texicalli Records on osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi, vaikka en vertailua muiden levy-yhtiöiden kanssa ole tehnytkään. Texicallin veturina toimii maailman (aidosti) mukavin mies Martti "Martsa" Heikkinen, joka signaa artistinsa "rakkaudesta musiikkiin" -meiningillä. Hän uskoo artisteihinsa, pyrkii luomaan "hitaasti, mutta varmasti" -tien ja on esimerkillisenä oppaana sopivan nöyryyden tavoille. Debyyttialbumini It´s About The Feeling (2007) toteutui ilman erimielisyyksiä tai muita ongelmia, joten oli pelkästään suuri ilo lähteä työstämään toista kokopitkää.
Nyt levyä tehdään eri porukalla kuin viimeksi. Pitkään ja hartaasti pähkäiltyäni tein vaikean päätöksen jatkaa reissaamista yksin. Aiempi kotihoodeilta kasattu kokoonpano tuli tiensä päähän, kun neljän tahoillaan kiireisen aikataulujen yhteen ynnääminen oli häiritsevän vaikeaa.
En halunnut ryhtyä työstämään itselleni tärkeintä projektia vasemmalla kädellä. Kokoonpanon jäihin pistämiseen ei liittynyt dramatiikkaa eikä tulehtuneita välejä. Yhteistyö on jo jatkunut samaisten musikanttien kanssa muiden projektien merkeissä.
Levyn tuottajaksi päätyi helsinkiläinen Janne Oinas, joka on ikäiseni lahjakas tulokas. Janne otti yhteyttä viime syksynä käytyään kuuntelemassa keikkaani ja aikaisemman levyn biisejä Myspacessa. Alkuepäröintini johtui hänen nuoresta iästään, mutta totesin riskin kahden 24-vuotiaan tuotoksesta kannattavaksi. Yhteistyö Jannen kanssa on sujunut pelkästään erittäin positiivisissa merkeissä, ja jälki miellyttää molempia.
Ideaaleimmaksi äänitystavaksi koimme Jannen kanssa "mahdollisimman live" -meiningin. Valitsimme yhdessä 25 ehdokasbiisistä kymmenen levylle päätyvää ja teimme sovitukset etäyhteistyönä sähköpostitse sekä muutamissa onnistuneissa sessioissa Jannen olohuoneessa Helsingissä.
Huolellisen esituotannon jälki näkyi niin bändi-treeneissä kuin äärimmäisen kivuttomissa studiosessioissakin.
Jokaisesta kappaleesta oli olemassa yksi olohuoneessani äänitetty demoversio, joissa on pelkästään minun lauluni ja kitara, sekä yksi Jannen olohuoneessa äänitetty demoversio, joihin lisättiin jokaisen levylle päätyvän soittimen rooli meidän ja koneiden avulla. Bändisoittajille ei tehty lappuja, he saivat ainoastaan demoilta korvakuulolla blokattavat ohjeet, joita oli suotavaa soveltaa sopivissa määrin.
Niin, bändi! Janne teki soittajavalinnat asettamillani kriteereillä: "sielukas soittaja, musikaalinen, luova, osaava ja hyvä tyyppi, jonka kanssa yhteistyö on helppoa". Sain mitä tilasin, ja ensitapaamisesta lähtien henkilökemiat loksahtivat vaivattomasti paikoilleen.
It´s About The Feeling -albumilla laulun lisäksi sormeni kuljeksivat pianon koskettimilla. Toiselle albumille kosketinsoittajaksi pestattiin Joonas Kasurinen, itse debytoin kitaralla. Pianoa en soita siis lainkaan.
Bänditreenit starttasivat helmikuun puolivälissä Kaapelitehtaalla Helsingissä. Sessiot, joita oli tarpeellista järjestää viidet, ajoittuivat kuukauden sisään. Niistä viimeinen pidettiin päivää ennen studioon menoa.
Nauhoitimme kuuden kappaleen pohjat Finnvox-studiolla siten, että lauloin ja soitin akustista kitaraa samanaikaisesti. Bändi soitti myöhemmissä Petrax-studion sessioissa niiden pohjien päälle.
Finnvox-päiviä tarvittiin pohjaäänityksiä varten kaksi. Niistä ensimmäinen kului mikrofonien asettelussa ja parhaimpien soundien hakemisessa ja toinen päivä itse kuuden biisin purkittamisessa. Tuottaja-Janne toimi myös äänittäjänä läpi sessioiden.
Tiistaina 17.3. suuntasimme koko konkkaronkka (Janne + soittajat) nokkamme kohti Petrax-studiota, joka sijaitsee Hollolan idyllisessä maalaisympäristössä. Se on täysihoitola, johon kuuluvat studiotilojen käytön lisäksi ruuat ja majoitus. Aurinkoinen omistajapariskunta, Petri ja Tiina Rappula, pyörittää puljua kahdestaan. He asuvat perheineen samassa pihapiirissä.
Ennätimme Petraxille sopivasti ruoka-aikaan. Tiinan muikeasta lounaasta kylläisinä sulkeuduimme studioon loppupäiväksi. Ohjelmassa oli Finnvox-sessioiden tavoin ainoastaan mikrofonien asettelua, soundien hakemista sekä kuunteluiden säätämistä. Varsinaiset äänitykset alkoivat vasta seuraavana päivänä.
Keskiviikkona, heti herkullisen aamiaisen jälkeen, bändi pääsi viimein suoltamaan ilmassa leijuneen soittopoltteensa nauhalle asti. Keskiviikon saldoksi saimme kuusi biisiä, joista viiden kappaleen (Pieces, The End, A Little Girl, Connection sekä Will) pohjina toimivat minun kitara/laulu-otokseni Finnvoxilta.
Omalla kohdallani päivä sujui jakkaraa kuluttaen, korvia haastaen sekä poikien soittoa fiilistellen. Kuudenneksi Janne oli kaavaillut Finnvox-sessioista jäljellä olevan Incompleteness-kappaleen pohjan täydentämistä, mutta bändi halusi mieluummin soittaa nimikkobiisi Blue Autumnin, jonka he nimesivät uudeksi maailman hitaimmaksi veisuksi.
Tuotteliaan päivän päätteeksi oli ansaittua päästä puusaunan komeiden löylyjen kautta lepuuttelemaan silmiä ja korvia yön yli.
Hyvin nukutun yön jälkeen porukan vi-
reystila hipoi kattolistoja ja soittajilla oli juuri oikea "moodi" jäljellä olevien menevämpien kappaleiden äänittämisille. Itseltäni meni torstaina aamupala ohi, sillä en herännyt taaskaan kelloni soittoon, mutta herkullisen henkisen aamiaisen tarjosi bändi, jonka soittoon heräsin.
Poikien veivatessa Ordinary Sunday Mornings
-kappalettani alakerrassa tuli mieleen erään ystäväni osuva kommentti "Lotta on löytänyt duurin!", kun kuuntelimme yhdessä biisin ensimmäistä demoversiota viime kesänä.
Siinä unisena kyseistä kappaletta kuunnellessani tuumasin ystäväni olleen oikeassa. Heti perään hymyilin tajutessani eläväni ihanaa ja ikimuistoista aikaa!
Haaveiluiltani herättyä tepastelin alakertaan varsinaisten töiden pariin. Torstain saldona oli jäljellä olevien kappaleiden (Ordinary Sunday Mornings, We´re Suppose, Incompleteness sekä Light) kivuton purkittaminen. Ensimmäisen äänittämiseen riitti ainoastaan yksi otto.
Taas sai päivän päätteeksi myhäillä tyytyväisin mielin.
Viimeinen päivä, perjantai, käytettiin jo päällekkäisäänityksiin, mikä sisälsi muun muassa lisää kitararaitoja, banjoa, mandoliinia, perkussioita, Rhodes-sähköpianoa ja urkuja.
Aivan viimeiseksi muodostimme koko porukasta Jannea lukuun ottamatta taputuskuoron, jota kuuluu pieni pätkä Will-biisissä. Sessioiden päätteeksi nautimme vielä Rappuloiden herkullisista pöydän antimista ja pakkasimme kamat lähtövalmiiksi.
Sessiot olivat erittäin onnistuneet, ja kotimatkalle jäi onnellisen mielen lisäksi repullinen ikimuistoisia hetkiä. Niitä tulen takuulla muistelemaan vielä monet kerrat.
Olen äärimmäisen tyytyväinen toiseen albumiini jo nyt, vaikka siitä puuttuu vielä muun muassa Julius Maurasen miksausjälki sekä muutamia muita pieniä viimeistelyjä.
Huolimatta siitä, millaisen vastaanoton levy saa, seison jalat vankasti maassa jokaisen levyllä olevan biisini takana. Yksikään niistä ei ole toistaan vähemmän tärkeä itselleni.
Albumin kappaleet Blue Autumn sekä konevetoinen Light ovat kuin kaksi mustikkaa kahdeksan mansikan joukossa, ja siksi haasteellisimmat tapaukset levybiisien järjestystä miettiessä.
Pääasiassa Blue Autumn -albumin biisit ovat tyyliltään folkpoppia, ja mielestäni suuntana juuri oikeanlaista debyyttini jälkeen. Tästä tyytyväisempänä ei voisi reissaamistaan jatkaa.