Muu­si­kon kul­ta-ai­ka oli ennen ju­ke­bo­xia – Unto Kar­ja­lai­sen biisit ja mai­se­mat ovat vaih­tu­neet moneen kertaan 50 vuo­des­sa

Harmonikka soi Unto Karjalaisen taitavissa hyppysissä. Keikkaohjelmistossa on viihteellistä suomalaista musiikkia.

Kuva: Janne Kˆrkkˆ

Korvakuulolta soittamaan oppineen Unto Karjalaisen harmonikka ei vaikene.

Unto Karjalaisen lapsuudenkodissa Yli-Iin Tannilassa kaikki seitsemän sisarusta soittivat harmonikkaa. Pisimmälle pääsi Osmo, joka työskenteli ammattimuusikkona vilkkaassa satama- ja varuskuntakaupungissa Haminassa 1960-luvulla. Osmo houkutteli pikkuveljensä Yli-Iin syvistä metsistä etelään tienaamaan. Unto empi, mutta lähti koettamaan onneaan, kun veli lupasi järjestää asunnon ja oman soittimen.

– Viihdytin Seurahuoneen Kompassi-ravintolassa asiakkaita. Yleisön pyynnöstä soitin jokaisena iltana lukuisia kertoja sen ajan hitti-iskelmää Carolan Kiellettyjä leikkejä.

Vuoden päivät Karjalainen viihtyi seurahuoneella, mutta soittaminen loppui, kun ravintolaan ilmestyi jukebox vuonna 1967.

Vaikka työ loppui, Haminan-vuosi oli tärkeä etappi Karjalaisen muusikkouralla.

Haminasta Karjalainen kävi soi­tin­opissa Helsingissä. Korvakuulolta harmonikan soiton oppineen Karjalaisen opettajana oli Paavo Tiusanen.

– Osmo oli sitä mieltä, että minun piti oppia soittamaan muutakin ohjelmistoa kuin korvakuulolta iskelmiä ja Säkkijärven polkkaa.

Tiusanen tunnisti lahjakkuuden ja kannusti Karjalaista osallistumaan harmonikansoiton SM-kilpailuun.

Se oli kova paikka nuorelle soittajalle, joka ei koskaan aikaisemmin ollut esiintynyt yksin lavalla arvovaltaisen yleisön edessä. Karjalainen muistaa yleisön joukossa olleen säveltäjä-kapellimestarin George de Godzinskyn sekä useita suomalaisia harmonikan mestareita.

Se verran otti koville, että Karjalainen oli ensimmäisen kilpailukappaleen jälkeen valmis pakkaamaan harmonikkansa ja palaamaan takaisin Haminaan.

– Harmonikkataituri Lasse Pihlajamaa toppuutteli lähtöä. Olin ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena.

Mestaruutta ei sinä vuonna jaettu ja Karjalainen soitti neljän parhaan joukkoon.

Soitto-opinnot kuitenkin jäivät.

– Soitin mielelläni klassista musiikkia. Koska keikkailu oli päätyö, minun piti soittaa musiikkia, mistä sain rahaa.

Karjalainen palasi Ouluun, ja onnellisten yhteensattumien kautta soittokeikkoja löytyi heti rautatieasemaa vastapäätä Ravintola Arlin yläkerran saluunasta sekä Vuokko ja Kari Piirosen bändistä. Piirosten kanssa Karjalainen keikkaili useita vuosia ympäri Suomea.

Kiertämiseen kyllästynyt Karjalainen etsi päivätyötä ja sai varastomiehen paikan Akkuteollisuus Oy:n tukkuliikkeestä.

– Asetuin aloilleni. Muusikkona eläminen vaatii päivätyön, mutta jatkoin iltakeikkoja paikallisissa ravintoloissa Pomfeliksessa, Kaarlenholvissa sekä Merikoskessa Pertti Haipolan varamiehenä.

Akkuteollisuudesta Karjalainen hyppäsi Finnlevyn edustajaksi. Myyntialueena oli puoli valtakuntaa. Kun parempi tarjous tuli, Karjalainen vaihtoi suurkeittiölaitteita maahan tuovan Thomekon edustajaksi.

Ristiselkä kitisi ja tuhansia kilometrejä kertyi auton mittariin vielä Nuutajärven lasitehtaan ja Monilaitteen myyntiedustajana, kunnes Karjalainen hyppäsi sivuun vakituisesta päivätyöstä.

Biisit ja maisemat ovat 50 vuodessa vaihtuneet moneen kertaan, mutta Karjalaisen soittokeikat jatkuvat Kyläsoittajat-yhtyeessä sekä yhdessä puolison, viulua soittavan Riitan kanssa.

– On hyvä, että voin jatkaa soittamista vielä eläkkeelle jäätyäni.