AGF esiintyy Qstockissa Happiteltassa
lauantaina 26.7. kello 16.45.
www.poemproducer.com
www.vladislavdelay.com
Aloitetaan lopusta. Siellä on metsää, rantaa ja ruovikon yllä kisailevia lokkeja. Punaisia tupia, verkkaisesti juotuja kahvikuppeja, tuoreen kalan hajua ja värikkäiden paattien rivistöjä laiturissa.
Rantakahvilassa istuva Antye Greie on juuri päässyt sanomasta jotain julkisuuden luonteen muuttumisesta. Että myspace-tyyppisten nettisivustojen myötä kuka hyvänsä voi olla markkinoija. Ja että hänen kaksivuotiaan tyttärensä sukupolvi tuskin tulee aikanaan hinkumaan julkisuuteen samalla tavoin kuin Idols-sukupolvi.
Ja Sasu Ripatti on lisännyt siihen, että viidestätoista minuutista julkisuudessa on tullut yksi minuutti. Mutta sitten hän on huomannut kahvilan ikkunasta jotain kiinnostavampaa. Kalastajat ovat rahdanneet saaliinsa rantaan, ja joku siellä jo näyttää valikoivan parhaita päältä.
"Pitäisikö mennä?" hän tiedustelee puolisoltaan englantia käyttäen.
"Hell yeah!"
Räpsyvän kameran kohteena oleva pariskunta herättää uteliaisuutta Marjaniemen satamassa. Pariin kertaan joku tarttuu hihasta ja kuiskaa, että keitä nuo oikein ovat.
No, Antye Greie on saksalainen laulaja, muusikko ja tuottaja, joka käyttää sooloprojekteissaan artistinimeä AGF. Ääni-installaatiot ja live-esiintymiset erilaisissa tiloissa kuuluvat hänen repertuaariinsa. Greie on myös elektronista poppia tekevän Laubin toinen osapuoli.
Sasu Ripatti taas on Oulussa syntynyt ja kasvanut, sittemmin ulkomaille muuttanut konemuusikko, joka tekee erityyppistä musiikkia eri artistinimien, pääasiassa Vladislav Delayn ja Luomon, alla. Hän tekee usein yhteistyötä eri laulajien, Greien lisäksi varsinkin oululaisen Johanna Iivanaisen, kanssa.
Mutta sitten on vielä jäljellä kysymys, joka Marjaniemessäkin tuntuu leijuvan ilmassa: mitä he oikein tekevät täällä?
Aiemmin tapahtunutta: Ripatti syntyy ja varttuu Oulun Pateniemessä, opiskelee rumpujen soittoa Madetojan musiikkilukiossa, muuttaa pois koska tietää löytävänsä enemmän inspiraatiota kuvioita vaihtamalla, tekee ensimmäisen soololevynsä asuessaan Helsingissä, muuttaa Berliiniin. Greie syntyy ja varttuu Itä-Saksassa, kiinnostuu musiikista, runoudesta ja filosofiasta, asuu vuoden Lontoossa, ryhtyy tekemään musiikkia, palaa Saksaan.
Muusikoiden tiet eivät kohtaa vielä vuonna 1998, mutta silloin Greie kuulee ensimmäistä kertaa Ripatin musiikkia. Hän ottaa tavakseen kuunnella tämän levyä autoa ajaessaan. Sitten auto varastetaan. "Minua ei niinkään harmittanut se, että auto vietiin, vaan se, että levy katosi!"
Sitten tulee vuosi 2000. Tai ainakin suunnilleen, sillä pariskunta ei ole pitänyt niin tarkkaa lukua ajankohdasta. Molemmat osallistuvat Kölnissä Popkomm-tapahtumaan, joka tuo musiikkibisneksen eri osapuolet yhteen.
Kun Ripatti esiintyy, Greie on yleisössä. Joku mies yrittää sitkeästi tehdä tuttavuutta Greien kanssa huutamalla tämän korvaan. Greie kehottaa miestä tukkimaan suunsa, sillä häntä kiinnostaa enemmän se, mitä lavalta kuuluu.
Konsertin jälkeen Greie astelee tervehtimään kollegaansa. Tekisi mieli kirjoittaa, että loppu on historiaa, mutta ei kaikki käy ihan niin yksiviivaisesti. Saati mahtipontisesti. Greie ja Ripatti tapaavat toisiaan muutaman kerran samanlaisissa tapahtumissa, sitten muulloinkin. Ripatti alkaa soittaa Greielle aina palatessaan Berliiniin.
Talo keskellä metsäistä saarta ja kaksi elektronisen musiikin tekijää, jotka soittavat klubeilla ja festareilla ympäri maailmaa - jonkinlainen ristiriita siinä on. Ja niin on tarkoitus ollakin.
Pariskunnasta alkoi Berliinissä yksinkertaisesti tuntua siltä, että tila loppuu kesken. Että jatkuvassa hälinässä ei kuule ajatuksiaan, ei voi ajatella vapaasti, ei löydä uusia näkökulmia, ei pysty luomaan uutta. "Halusimme ottaa välimatkaa kaikkeen. Berliinissä ja muissa isoissa kaupungeissa ei vain voi sulkea korviaan ja lakata näkemästä ihmisiä", Ripatti sanoo.
Greie kuvaa Oulun lentokenttää termillä, jota todennäköisesti kukaan ei ole siitä aikaisemmin käyttänyt: super. "Kun laskeutuu tänne, on kuin tulisi helvetistä täysin rauhalliseen ympäristöön. Lautalla tuntuu siltä kuin jokin sementti särkyisi hartioilta."
Vähäisin syy muuttoon ei ollut Lumin syntyminen vuonna 2006. Suurkaupungissa tyttö ei olisi koskaan voinut mennä yksin ulos, löytää omia teitään ja juosta niitä pitkin vapaana.
Hailuodolla oli uutta kotipaikkaa etsittäessä kilpailijoinaan muun muassa eräs portugalilainen saari sekä Kainuun korpi. Ensimmäinen päätettiin kuitenkin hyllyttää, koska suomen, saksan ja englannin lisäksi Lumi olisi joutunut vielä neljännen kielen vaikutusalueeseen. Kainuussa perheellä oli jo valmiiksi katseltuna vanha koulurakennus, mutta syrjäinen sijainti todettiin sitten liian hankalaksi sekä tytölle että vanhempien paljon matkustamista vaativalle työlle.
Hailuodossa on asuttu alkukesästä saakka. Koska oman talon löytäminen sieltä ei ole aivan yksinkertaista, perhe asuu tällä hetkellä vuokralla. Oman rakentaminen kuitenkin polttelee mielessä.
"Luulen, että ihmisen on kerran elämässään hyvä rakentaa talo. Olemme ehkä maailman epäkäytännöllisimpiä ihmisiä, mutta että edes joskus tulee ajateltua sellaisia asioita kuin lämmitys", Greie miettii.
Mikään ei ole mustavalkoista. Ei sekään, että muusikot olisivat tulleet täydellisestä kaaoksesta ja saapuneet täydelliseen rauhaan. Itse asiassa kaikki on nyt sekaisin: pitäisi saada asuntoasiat kuntoon, pitäisi saada rakennettua studio, on matkattava ympäri maailmaa ja yritettävä aina reissun jälkeen sopeutua arkiseen rytmiin, hoitaa rutiinit.
Mutta jos elämä on sekaisin, vielä enemmän sitä on pariskunnan mukaan tällä hetkellä musiikkibisnes, jossa vanhat tavat markkinoida ja myydä eivät enää toimi. Heistä tuntuu itse asiassa hyvältä astua taaksepäin, etsiä uusia tapoja tehdä asioita.
Sitä, miten muutos tulee näkymään pariskunnan taiteessa, kumpikaan ei osaa vielä sanoa.
"Kuulostaa ehkä naiivilta tai tyhmältä, mutta minusta asioiden pitää parantua. Ihmisen pitää kasvaa ja kehittyä. Tämä on iso askel siihen suuntaan, koska täällä ihminen on enemmän itsensä kanssa", Ripatti tuumii.
Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole vain rauhoittumista ja vetäytymistä vaan esimerkiksi pitempiä kiertueita eteläisellä pallonpuoliskolla. Itse asiassa Ripatti valmistelee jo Etelä-Amerikan kiertuetta.
Antye Greie on viime aikoina soittanut julkisissa tiloissa kuten kauppakeskuksessa ja katolilaisessa kirkossa, ja sellainen on alkanut kiinnostaa häntä enemmän ja enemmän.
"Eihän sitä tiedä, onko meillä täällä enää viiden vuoden päästä hyvä olla. Juuri nyt tämä on kuitenkin paras paikka maailmassa."
Ehkä on väärin sanoa, että metsä, ranta ja ruovikon yllä kisailevat lokit olisivat loppu, määränpää. Ehkä kymmenen vuoden päästä Ripatti tuijottaa yhä mietteissään ulapalle, Lumi uittaa varpaitaan laiturilta ja Greie tuntee sementin särkyvän hartioiltaan katsellessaan lähenevää saaren rantaa. Tai ehkä he ovat palanneet suurkaupunkiin ja ajattelevat, että se on paras paikka maailmassa.
Mutta mistä sitä tietää.