Feministit kauhistelevat nykyistä sairasta kauneusihannetta. Tutkijat kauhistelevat nuoruutta ja laihuutta ihannoivaa aikaa. Ikäihmiset kauhistelevat lasten muuttumista aikuisiksi yhä aikaisemmin ja aikaisemmin.
Tädit ja sedät kauhistelevat nykynuorison pukeutumista: välillä sen tarkoitus tuntuu olevan pikemmin paljastaa kuin peittää.
Nuoret itse kauhistelevat kaikkia näitä kauhistelijoita ja pukeutuvat täsmälleen niin kuin aika kulloinkin määrää. Trendit tulevat ja menevät mutta kapina on ikuista.
Yhä suurempi osa nuorista seuraa pukeutumisessaan pintamuodin virtauksia. Tällä hetkellä se tarkoittaa piukkaa ja niukkaa linjaa. Farkut roikkuvat lanteilla ja paljastavat vyötärön, paita päättyy navan päälle.
Tätä sedät ja tädit ihmettelevät yhdestä suusta: miten nuori - ja hyvinkin nuori - voi näyttää ruumiillisuuttaan niin avoimesti, kenties julkeastikin. Hyvin voi ja on vähän pakkokin voida.
Sedät ja tädit eivät näet ole huomanneet, että setien ja tätien pyörittämät vaatetehtaat eivät tee markkinoille muita kuin hyvin niukkoja ja paljastavia vaatteita. Ei nuorella ole oikeasti mahdollisuutta pukeutua toisin jos hän haluaa olla vähäisessäkään määrin trendikäs.
Kaupoista on perin haasteellista etsiä tavallisenkokoiselle ja -näköiselle nuorelle kohtuullisen tavallisia vaatteita.
Äärimmäisen hankalaksi tilanne muuttuu, jos vaatekauppaan menee edes hieman langanlaihaa pyöreämpi tai muodokkaampi asiakas. Vaatteiden tuumakoot päättyvät usein asteikon alapäähän: vaateteollisuuden lakien mukaan vain laihoilla ja sopusuhtaisilla on oikeus olla kiinni ajassa.
Tilanne on monella tapaa mielenkiintoinen. Vielä 1980-luvulla keskikokoisessa suomalaiskaupungissa oli käytännössä yksi nuortenvaatteita myyvä paikka. Se oli Seppälä. Vaatemallit vaihtuivat lähinnä sesongin vaihtuessa talvesta kesäksi ja päin vastoin. Esimerkiksi erilaisia farkkumalleja oli kaupan samaan aikaan parhaimmillaankin vain muutamia.
Tämä aiheutti luonnollisesti omia haasteita vaatteiden hankkimiseen. Väittäisin että se myös kannusti luovuuteen ja sitä myötä oman tyylin etsimiseen. Ehkä osittain pakottikin ottamaan pieniä askelia siihen suuntaan.
Sitä mukaa kun vaatekauppojen määrä on lisääntynyt ja valinnan mahdollisuudet moninkertaistuneet, on katukuva kuitenkin muuttunut aikaisempaakin homogeenisemmaksi.
Vaatemalleja kaupoissa on paljon ja ne ovat kaikki samalla tavalla originelleja ja omaperäisiä. Näin ollen myös jokainen näihin pukeutuva erottuu suuresta joukosta täsmälleen samalla kivalla ja persoonallisella tavalla.
Yhä harvemmin kaduilla näkee ihan oikeasti omannäköisiä kulkijoita. Sankka individualistien massa kulkee kaupungilla kaupasta kauppaan hakemassa itselleen omaa ja persoonallista tyyliä. Nyt se tarkoittaa kaiketi keskivartalon paljastamista katseelle.
Mutta entäs jos joku haluaisikin pitää navan peitossa?