Amerikkalainen oikeusjärjestelmä jakaa erilaista oikeutta riippuen siitä, onko oikeuden käytön kohteena musta tai valkoinen. Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön raportin mukaan epätasa-arvo on räikeimmillään huumerikoksista epäiltyjen kohtelussa.
Sen mukaan mustat miehet joutuvat lähes 12 kertaa todennäköisemmin vankilaan huumerikoksista kuin valkoiset. Tämä siitä huolimatta, että huumeiden käyttö on suurin piirtein yhtä yleistä niin valkoisten kuin mustienkin parissa.
Synkkien tilastojen taustalla on useita selittäviä tekijöitä. Yksi niistä on poliisin toimintaan tiukasti juurtunut tapa harrastaa laitonta rotuprofilointia. Valkoisia yksinkertaisesti pysäytetään rutiinitarkastuksiin murto-osa verrattuna mustiin.
Poliisien huumevalvonta myös keskittyy nimenomaan mustien ja muiden rotuvähemmistöjen asuinalueille samalla kun valkoisissa naapurustoissa esimerkiksi marihuanan polttelua katsotaan helpommin läpi sormien.
Toinen syy mustien ja valkoisten valtavaan epäsuhtaan huumerikoksista vankilaan tuomittujen joukossa on oikeuslaitoksen tapa kohdella valkoisia lempeämmin kuin mustia.
Sentencing Project -järjestön mukaan kun valkoiset jäävät kiinni samoista huumerikoksista kuin mustat, heille langetetaan selvästi lievempiä tuomioita ja he selviävät huomattavasti mustia todennäköisemmin ehdonalaisella ilman päivänkään istumista vankilassa.
Noin neljä viidesosaa kaikista huumetuomioista Yhdysvalloissa annetaan laittomien huumeiden hallussapidosta.
Yhdysvalloissa tehtiin vuonna 2006 yhteensä 1,89 miljoonaa huumeisiin liittyvää pidätystä. Määrä on lievässä kasvussa, edellisenä vuonna luku oli 1,85 miljoonaa. Vielä vuonna 1980 huumepidätyksiä tehtiin vain 581 000.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan rotuprofiloinnista johtuen mustien huumepidätysten määrä on kolminkertaistunut vuoden 1980 jälkeen verrattuna valkoisten amerikkalaisten huumepidätyksiin.
Yhdysvallat on edelleen maailman innokkain vangitsija. Tilastojen mukaan joka sadas amerikkalaisaikuinen istuu parhaillaan vankilassa.
Mustista 20-34-vuotiaista amerikkalaismiehistä joka yhdeksäs on kalterien takana.