Tulosopimus varmistui lopulta torstaina tuskallisten vääntöjen ja takarajan ryskymisen jälkeen. Mustelmista viis. Ne paranevat nopeasti. Olennaista on vain lopputulos. Se ei ole ihanteellinen, mutta kylläkin riittävän hyvä.
Suomessa on harjoitettu kolmikantaista tulopolitiikkaa palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen sekä hallituksen välillä 1960-luvun lopulta lähtien. Lähes joka kierroksen päätteeksi on korostettu viime hetken vaikeuksiin vedoten sitä, kuinka työläästi kaikki on sujunut ja ettei koskaan enää mitään tällaista. Niin käy taatusti nytkin.
Loppurutinoista ja jälkipuheista ei kannata kuitenkaan välittää. Välistävedot, sooloilu ja neuvottelijoiden mustelmat kuuluvat tulopolitiikan kuvaan. Ilman tiettyä teatraalisuutta ei sopimusta synny. Jälleen kerran tärkeää on vain se, mitä uusi kaksi- ja puolivuotinen tulossopimus tuo ja miten se vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Täysin kattavista sopimuksista on turha edes unelmoida muulloin kuin kriisitilanteissa. Elinkeinoelämän keskusliitto hyväksyi lopulta fiksusti realiteetit torstaina ja allekirjoitti tulosopimuksen, vaikka se joutui peräytymään aiemmista puheistaan. Se ei saanut strategisesti tärkeää kuljetusketjua ja rahoitusalaa sopimukseen.
Reilusti yli 80 prosentin peitto on Suomen oloissa ja nykyisessä suhteellisen vahvassa suhdannetilanteessa hyvä saavutus. Sopimuksia on tehty 70 prosentin kattavuudellakin. Etelärannan työnantajilla ei olisi ollut varaa rutista enempää, kun sen omat rivit rakoilivat nyt harvinaisella tavalla. Paperiteollisuus, joka kuuluu myös strategisiin aloihin, jättäytyi sopimuksen ulkopuolelle metsäteollisuuden työnantajien sooloilun takia.
Osat ovat vaihtuneet. Ennen teollisuus vaati isoon ääneen SAK:laisen Paperiliiton mukaantuloa sopimukseen, jotta se ei olisi päässyt kiristämään itselleen ylimääräisiä etuja liittokohtaisissa neuvotteluissa. Nyt Metsäteollisuus yrittää itse neuvotella muita työnantajia paremman sopimuksen tupon ulkopuolella.
Ennuste ei ole hyvä, koska työnantajien parempi sopimus tarkoittaa Paperiliiton jäsenten näkökulmasta pienempiä palkankorotuksia tai muiden etujen heikennyksiä. Paperiliitto tuskin suostuu lisäämään teollisuuden käyntiaikoja rahastamatta siitä kunnolla. Tai jos se suostuu, se voi tapahtua vain pakon edessä, mutta mistä sellainen pakko syntyy. Ei kai metsäteollisuus sentään ryhdy siirtämään voimalla tuotantoaan ulkomaille?
Olennaisinta uudessa tulosopimuksessa on se, että pääosa työmarkkinoista on rauhoitettu kahdeksi ja puoleksi vuodeksi, että kustannuskehitys kääntyy laskuun sopimuskauden lopulla, että sopimus sisältää uusia avauksia ja että myös verotuksen kiristys estetään. Hallituskin tulkitsi sopimuksen kattavaksi ja lupasi toteuttaa oman osuutensa sopimuksesta. Kokonaisuus on palkansaajien kannalta kohtuullinen.
Nyt voi vain toivoa, että muut sopimuksesta pois jääneet alat paperiteollisuutta ja satamia lukuunottamatta ottavat lusikan kauniiseen käteen ja tulevat yleiselle linjalle nopeasti.
AKT:n ahtaajat jäivät tupon ulkopuolelle odotetusti. ATK ja puheenjohtaja Timo Räty ovat voimiensa tunnossa äskeisen bussilakon jälkimainingeissa. Edes valtakunnansovittelija Juhani Salonius ei pystynyt välittämään satamien tilapäistyövoiman käyttöä koskevissa erimielisyyksissä.
AKT:n neuvottelukulttuuriin kuuluu ahkera asiointi sovittelijan toimistossa. Jos AKT jättää lakkovaroituksen ensi vuonna, se tapahtuu nyt sentään laillisesti, sillä ahtaajien sopimus päättyy helmikuussa.