Monet Liminganlahden lintutorneilla vierailleet ovat päässeet tutustumaan yhteen alueen harvinaisimmista lajeista, mustapyrstökuiriin. Lintutornin ympärillä äänekkäästi soidintavan kuirin monet yhdistävät nimenomaan rantaniittyihin, mutta laji on siirtynyt pesimään menestyksekkäästi myös pelloille.
Populaation leviäminen maatalousympäristöön kiinnostaa myös tutkijoita.
– Peltopesijöiden kanta lähti selvästi kasvuun jo 1990-luvulla, ja siitä lähtien peltokanta on kasvanut suhteellisesti enemmän kuin merenrantaniityillä pesivä kanta, ylitarkastaja Jorma Pessa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta kertoo.
Ely-keskus aloitti mustapyrstökuirien seurannan vuonna 2014, ja myöhemmin mukaan tuli myös Oulun yliopiston tutkijoita.
– Alunperin tässä oli seuranta- ja suojelunäkökulma, mutta yliopisto on tuonut mukaan enemmän tutkimuksen ulottuvuutta, Pessa kertoo.
Koko Suomen mustapyrstökuirikannaksi on arvioitu 260–280 paria.
– Tästä pääosa, noin 180 paria, pesii Pohjois-Pohjanmaalla, käytännössä Oulun seudulla, Pessa kertoo.
Tutkijat ovat selvittäneet muun muassa aikuislintujen selviytymistä, pesäpaikkauskollisuutta, pesimäympäristön valintaa, pesintöjen onnistumista ja pesätuhojen syitä sekä muuttoreittejä ja talvehtimisalueita.
Eri pesimäympäristöjen paremmuus on selvä.
– Kannan kasvu pitkällä aikavälillä perustuu siihen, että merenrantaniityillä pesinnät onnistuvat hyvin, Pessa kertoo.
Osa merenrannoilla pesivien lintujen jälkikasvusta siirtyy pelloille, missä pesinnät onnistuvat hyvin monivuotisilla nurmilla, mutta huonommin kevätviljapelloilla.
– Käytännössä viljapelloilla pesistä tuhoutuu hyvin suuri osa peltojen kevätmuokkauksissa, elleivät viljelijät suojaa pesiä peltotöissä.
Mustapyrstökuiri pesii mielellään ryhminä, ja tutkijat ovat tehneet yhteistyötä niiden viljelijöiden kanssa, joiden mailla pesii merkittäviä yhdyskuntia. Kun pesät merkitään kepeillä, ne voidaan huomioida peltotöissä ja tuhoutuneiden pesien määrä pienenee Pessan mukaan merkittävästi.
Peltopesinnän yleistymisen syytä ei tiedetä. Merenrannoilla olisi Pessan mukaan edelleen runsaasti kuireille sopivia pesimäympäristöjä. Peltokannan kasvu kiinnostaa myös suojelusyistä.
– Jos merkittävä osa koko kannasta siirtyisi pesimään kevätviljapelloille, se voi olla uhka lajille, Pessa pohtii.
Seurantaa on Pessa mukaan tarkoitus jatkaa vähintään yhden kuirisukupolven ajan, joka on 7–8 vuotta.
– Muutamia vuosia vielä jatketaan, Pessa laskee.
Mustapyrstökuirit on rengastettu tavallisilla metallirenkailla, mutta myös värillisillä lukurenkailla, joista linnut voi tunnistaa yksilöllisesti kaukaa.
Osa linnuista kantaa myös valopaikantimia. Vain 0,3 grammaa painava laite mittaa nimensä mukaisesti valoisuutta, jonka vaihtelusta pystytään määrittämään linnun paikka.
Paikanmääritys perustuu laitteen tallentaman valon määrän analysointiin. Auringon nousu- ja laskuajoista lasketaan päivän pituus, mistä päätellään leveyspiiri. Pituuspiiri voidaan päätellä Greenwichin keskiajassa käyvän paikantimen oman kellon ja valopaikantimen mittaaman keskipäivän hetken erotuksesta.
Valopaikantimen tiedot tallentuvat laitteen muistiin. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkijoiden pitää saada laitetta kantava lintu kiinni uudelleen.
– Valopaikantamia laitettiin viime vuonna 20 linnulle, ja sitä ennen yhteensä viidelletoista, tutkija Sami Timonen laskee.
Suurin piirtein puolet näistä on Timosen mukaan nyt saatu takaisin, ja lisää saadaan tulevina vuosina. Mustapyrstökuiri on pitkäikäinen ja suhteellisen pesimäpaikkauskollinen laji, mikä tekee siitä otollisen valopaikannintutkimukseen.
– Lisäksi aikuisten selviytyvyys on hyvä, 85–90 prosenttia, Timonen kertoo.
Laitetta ei ole Timosen mukaan pakko saada takaisin juuri asentamista seuraavana vuonna.
– Laitteeseen tallentuu vain puolentoista vuoden muuttodata muistitilan täyttymisen vuoksi. Data kuitenkin säilyy paikantimessa periaatteessa 10–20 vuottakin.
Jo nyt saatujen tietojen mukaan muuttoreitit ovat osoittautuneet yllättävän vaihteleviksi. Osa linnuista muuttaa Atlantin rannikkoa pitkin Länsi-Afrikkaan, ja näiden lintujen pääasiallinen talvehtimisalue on Senegalissa. Toinen ryhmä ovat Itä-Euroopan kautta Maliin, Niger-joen tulvatasangoille talvehtimaan suuntaavat linnut.
– Sitten on vielä silmukkamuuttajia, jotka muuttavat syksyllä Itä-Euroopan kautta, mutta keväällä lähtevät ensin Iberiaan ja palaavat sieltä Itä-Euroopan reitille, Timonen kertoo.
Läntisellä reitillä tärkeitä levähdyspaikkoja löytyy Timosen mukaan Iberian niemimaalta ja Vattimereltä Hollannista, itäreitillä puolestaan Unkarissa Hortobagyn kansallispuistosta.