Ruotsalaisen Thomas Lundqvistin nukketeatteritaidetta katsellessa tulevat mieleen animaatioelokuvat. Pienestä kurkistusluukkuteatterista avautuvat kuvaelmat ovat hyvin eläviä ja visuaalisesti vaikuttavia.
En tiedä, onko Svartsjöstä Ruotsista Barentsin nukketeatterifestivaalille tullutta kansansatua Syrsan och myran (Heinäsirkka ja muurahainen) taltioitu filmille. Mutta jos ei, niin tässä odottaa aivan timantti työ poimijaansa.
Lundqvistia tekee mieli verrata nukkeanimaation puolelta tunnettuun ja Berliinin elokuvajuhlillakin palkittuun suomalaiseen Katariina Lillqvistiin, vaikka Katariinan vaikutteet ovat Prahasta ja Lundqvistin epämääräisemmin Euroopasta ja Japanista. He eivät edusta taiteellisesti samaa tyyliä, mutta yhtäläistä tinkimättömän korkeaa laatua, joka on harvinaista herkkua.
Heinäsirkka soitteli huhtikuussa Hämeenlinnassa ja varhain torstaiaamuna Oulussa. Niitä, jotka eivät nähneet tätä festivaalin ainutlaatuista ja ainutkertaista esitystä, täytyy harmittaa. Heti näytöksen jälkeen Lundqvistia tultiin kysymään vierailulle Petrozavodskiin Venäjän Karjalaan.
Heinäsirkassa ja muurahaisessa on oivaltava ja marionettitekniikalle mainiosti sovellettu dramaturgia - vai pitäisikö sanoa koreografia. Sen lisäksi siinä on hahmoihin ja toimintaan upotettua huumoria. Kielirajat ylittävä tuttu kansansatu toimii pitkälle jo siihen valitun musiikin varassa.
Ahkeruudesta ja laiskottelusta kertova opettavainen tarina on Thomas Lundqvistin käsissä muuttunut hyvin liikunnalliseksi ja musikaaliseksi.
Kansansatu on pilkottu neljään näytökseen, kuvaelmaan tai tableauhun. Taustakuvina ovat vanhanaikaiset, sävykkäät kulissimaalaukset. Satumaisemat on tehty niin, että lavalla olevat marionetit solahtavat niiden maailmaan. Tästä syntyy kolmiulotteinen vaikutelma elävistä kuvista.
Erityisen upea on talvikohtauksen toteutus, jossa vilusta sinertäväksi muuttunut heinäsirkka taivaltaa lumituiskussa ja vastatuulessa nääntymäisillään. Siinä on nukketeatterin draamaa ja magiikkaa vaikuttavimmillaan. Lundqvist on puhaltanut hengen puiseen eläinmaailman soittoniekkaan.
Lundqvistin työparina ja nukettajana työskentelee hänen oma poikansa Robin Nilssen. Kaksikon ja etenkin isän marionettitekniikka on niin taidokasta, että tekniikan aivan unohtaa.
Lundqvistin 1986 perustaman kiertävän nukketeatterin nimi on Svarta katten, Musta kissa. Heinäsirkassa ja muurahaisessa silinteripäinen Musta kissa ilmestyy omasta luukustaan ja juontaa seremoniamestarin tavoin jännitysnäytelmäksi kehkeytyvän perinnesadun.
Lundqvist paljastaa, että Musta kissa löytyi seurueeseen vuonna 1988. Tämä vähän ylimielinen ja röyhkeä tyyppi tuli jäädäkseen ja samalla teatterin nimeksi. Musta kissa voi olla puheissaan suorempi kuin ihminen konsanaan. Kissa taitaakin olla nukketaiteilijan vasen käsi.
Toisessa torstaina nähdyssä Mustan kissan esityksessä tuotiin Suomen kamaralle Keski-Euroopassa ja Aasiassa tunnettua nukkevarietee-perinnettä. Kehyskertomuksena toimivat mestari Schwindelfritzin uskomattomat operaatiot, joissa hän ratkaisee potilaidensa ylikarvoittumisen ja sienettymisen ongelmia.
Mestari Schwindelfritz ja hänen potilaansa ovat mutantteja japanilaisista bunraku-teatterinukeista, mutta kehyskertomusta seuranneissa varietee-numeroissa vierailivat marionettipuolen taiteilijat: viehättävä vatsatanssijatar ja rokkaava luurankokaksikko sekä oikeasti tulta nielevä ja pierevä punkkarinukke Fozforo.
Oman kitara- ja viuluduettonsa esittivät myös sinnikäs pikkumuurahainen ja paleltumiskuolemalta pelastettu heinäsirkka.