Puolet kansasta on fanaattisesti Silvio Berlusconin takana, toinen puolikas yhtä kiihkeästi häntä vastaan. Kevätauringon nautinnollisessa lämmössä italialaiset marssivat tänään ja huomenna valitsemaan maalle kaksikamarista parlamenttia seuraavaksi viisivuotisjaksoksi.
Takana on repivä vaalitaistelu, jossa loka on lentänyt enemmän kuin koskaan Italian demokratian historiassa.
Äänestäjät ovat hämmennyksen vallassa.
"Yksi sanoo yhtä ja toinen toista. En tiedä mitä ajatella. On epävarma olo. Aion kyllä silti mennä äänestämään, koska olen aina täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni", sanoo Maria Moreni, joka auttaa poikaansa Massimoa vihannesten myynnissä Campo dei Fiorin torilla Rooman keskustassa. Morenin suvulla on ollut kauppapaikka kuululla roomalaistorilla yli sadan vuoden ajan.
Siivoojan työstä vastikään eläkkeelle jäänyt rouva Moreni valittaa, että elämä on kovaa. "600 euron eläkkeestä pitää maksaa sähkö, puhelin ja asuntolaina. Mitä siitä jää elämiseen?", hän kysyy.
Keskustaoikeiston johtaja, pääministeri Berlusconi kehuu nostaneensa eläkeläisten elintasoa viiden hallitusvuotensa aikana.
Saman sorttisia lupauksia on nyt kuultu Berlusconin haastajan, keskustavasemmiston pääministeritarjokkaan Romano Prodin suusta.
Italialaiset poliitikot ovat lahjakkaita jakamaan vaalien alla kauniita lupauksia. Tästä syystä italialaisten äänestäjien luottamus poliitikkoja kohtaan on niin ja näin.
Domenico Barillá valittaa, etteivät tämän hetkiset poliitikot ole tarpeeksi korkeatasoisia. Ennen oli Aldo Moro, Giulio Andreotti, Enrico Berlinguer ja monia muita.
"Nykyiset johtajat haluavat olla esillä saadakseen valtaa, ei siksi että pystyisivät hallitsemaan oikeudenmukaisesti", yliopistoissa ja kouluissa paikallislainsäädäntöä opettava Barillá valittaa.
Domenico Barillán mielestä nyky-Italian suurin ongelma on sekava verojärjestelmä. Esimerkiksi liike-elämän vastuksiksi on pantu monia veroja, jotka puuttuvat Britanniasta tai Ranskasta. Se on johtanut jäykkään byrokratiaan ja joustamattomiin käytäntöihin. Jos roomalainen taksiyrittäjä päättää luopua ajoluvastaan, joutuu uusi yrittäjä pulittamaan siitä 300 000 euroa.
"Tästä maasta on kadonnut käsitys rahan ostovoimasta. Ennen tiesimme, kuinka monta bussilippua sai kilolla leipää ja kuinka monta leipää tarvittiin auton ostamiseen", Barillá vertaa.
Mario Federici on tullut tarkastamaan antiikkikaupan tarjontaa Rooman keskustan sokkeloisella kujalla. 83-vuotias Federici sanoo häpeilemättä, että Benito Mussolinin aikaan asiat olivat paremmin.
"Silloin kun Mussolini oli vallassa, olivat ihmiset rehellisempiä ja täällä oli rauhallisempaa. Järjestys oli parempi ja rikollisuutta oli vähemmän. Nyt ei uskalla enää iltakahdeksan jälkeen ulos", Federici valittaa. Hän nousee joka aamu viideltä ylös, auttaa perheensä rakennusfirmassa ja vahtii viiden lapsensa tekemisiä.
Mario Federici vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta jatkaa, että 70 prosenttia Italian vankiloiden asukkaista on ulkomaalaisia.
Hän olisi valmis ottamaan uudelleen käyttöön kuolemanrangaistuksen, jonka ansaitsisivat varsinkin pikkulasten tappajat. Italiaa on viime päivät kuohuttanut Tommasson tapaus. Pikkupoika siepattiin lunnasrahojen toivossa kotoaan Parmasta. Viime viikolla hänet löydettiin raa´asti surmattuna.
Federicillä on kaksi vuotta vanhemman ystävänsä Renaton kanssa aikaa pohtia kotomaansa tilaa. Rahaa maassa kyllä on minne silmänsä vain kääntää, hän sanoo.
"Italialaiset valittavat, että meillä menee huonosti. Mutta todellisuudessa joka perheessä on kolme autoa, ravintolat ja elokuvateatterit ovat aina täynnä", Mario Federici luettelee.
Todisteita Italian vauraudesta löytyy Piazza Navonalta, jota sanotaan "roomalaisten olohuoneeksi". Kiinteistövälittäjä Rodolfo Marsili esittelee myynnissä olevaa asuntoa torin reunustalla. 420 neliön kämppä lähtee kuuden miljoonan eurosta hinnalla.
Marsili on kiinnostunut politiikasta juuri ja juuri sen verran, että vaivautuu äänestämään.
"Berlusconi ei mielestäni ole paras mutta ei pahinkaan. Ehkä kuitenkin äänestän oikeistoa", Rodolfo Marsili pohdiskelee.
Marsilin mielestä Italia on kaoottinen maa.
"Se on aina ollut tällainen. Tarvitsisimme pohjoismaalaista organisaatiokykyä ja hyvinvointipalveluja", hän haaveilee.
Roomaan ostoksille tullut, pääkaupungin ulkopuolella asuva Gabriella B. on samaa mieltä.
"Me maksamme yhtä paljon veroja kuin pohjoismaalaiset. Pohjoisessa on kuitenkin toimivat terveydenhuoltopalvelut ja liikenneyhteydet. Meillä valitettavasti ei ole niin asianlaita", tupakkakauppaa pitävä rouva sanoo.
Erityisen huonosti ovat asiat kouluissa ja yliopistoissa. "Yliopistojen rahoitusta on vähennetty, nuoret tutkijat karkaavat Amerikkaan", Gabriella B. selvittää. Yliopistossa arkeologiaa opiskeleva tytär Francesca nyökkäilee vieressä ja lisää, että "jäljellä on ikivanhoja professoreita, jotka eivät älyä lähteä eläkkeelle".
Tupakkakauppias Gabriella B. - sukunimi ei irtoa edes lahjuksilla - kehuu maksavansa kiltisti kaikki verot.
"Ne joilla menee tosin hyvin, tekevät suurimman osan pimeästi", hän uskoo. Tähän joukkoon hän niputtaa myös maanviljelijät, jotka eivät suostu hankkimaan mitään ilman valtion tai EU:n tukiaisia.
Gabriellan ja Francescan perheessä ei puhuta jalkapallosta vaan politiikasta. Gabriella kertoo kannattavansa Prodia mutta kotiin jäänyt mies on vankkumaton Berlusconin tukija.
Alkuviikosta Prodia kuuntelemaan tullut Massimo S. - "ei kuvaa, per favore, eikä sukunimeä, koska voin joutua vaikeuksiin" - käy sisäistä painia samalla tavoin kuin tupakkakauppiaan perheessä eri sukupuolet.
Yrityskonsulttina työskentelevä keski-ikäinen Massimo sanoo kuuluvansa poliittiseen keskustaan, juuri siihen laajaan joukkoon äänestäjiä, jotka ratkaisevat Italian vaalitkin. Mutta sekä Berlusconin että Prodin vaaliliittoon kuuluu keskustaan lukeutuvia puolueita ja näiden välillä Massimon pitäisi tehdä ratkaisu.
Hän on kiinnostunut kiinteistöveron poistosta, jota Berlusconi tarjosi vaalitaistelun viimeisenä täkynä. Hän pyrkii saamaan selville, onko se mahdollista toteuttaa ja miten sitten käy kuntien ja provinssien talouden.
Massimo on huolissaan italialaisen teollisuuden kilpailukyvystä. Hän pitää Romano Prodia talouden saralla pätevänä miehenä, mutta kysymysmerkki on se, miten Prodi pärjää vaaliliittoon kuuluvien kahden kommunistipuolueen kanssa.
Berlusconistakin Massimo tekee viileän analyysin: "Ei hän ole poliitikko. Hän on hoitanut maata vähän liikaa omien etujensa mukaisesti. Mutta monet hänen ideoistaan ovat silti hyviä", Massimo S. ynnää.
Silvio Berlusconi on kaikkialla läsnä. Mikä on tämä 171-senttinen 2000-luvun Napoleon, jonka ympärillä Italian politiikka pyörii? Rooman vanhimman yliopiston, valtiollisen La Sapienzan sosiologian laitokselta löytyy vastauksia.
Professori Paolo De Nardis kertoo, että viimeisen vuosikymmenen aikana kaikki Italian vaalit ovat muuntuneet kansanäänestyksiksi Berlusconista.
"Berlusconi pitää itseään uudenlaisen politiikan airueena. Hän on hyvä, kaunis ja rikas, joka on luonut tyhjästä valtavan omaisuuden. Nyt hän haluaa johtaa valtiota samalla tavoin kuin on johtanut yrityksiään. Ja hän myy poliittisia aatteitaan samalla tavalla kuin hänen firmansa myy tavaroita", De Nardis kuvailee.
Eikä Berlusconin yritysimperiumissa tietenkään äänestellä mistään. Professori De Nardisin mukaan Berlusconin puolue Forza Italia ei tule selviämään ilman johtajaansa.
"Se on populistinen puolue, jonka menestys perustuu johtajansa karismaan. Sitä paitsi puolueen toimintaa pyöritetään Berlusconin rahoilla. Puolueen muut jäsenet ovat pelkkiä palvelijoita".
Paolo De Nardis sanoo, että Berlusconilla on huikea itsetunto ja myötäsyntyinen kyky kutoa taitavia poliittisia strategioita.
"Hän edustaa italialaisen keskiluokan henkeä. Hän on hauska mies, joka tekee politiikasta komediaa. Keskiluokka pitää hänen puheistaan ja nauraa hänen sutkautuksilleen", De Nardis ruotii.
Professori De Nardisin mukaan Berlusconin tyyli on pysynyt kuta kuinkin samana 1990-luvun alusta saakka, jolloin hän astui tunnettuna liikemiehenä politiikkaan.
Forza Italia perustettiin 1994, kun Italian poliittinen kenttä oli ajautunut korruptioskandaalien myötä suuren mullistuksen valtaan. Berlusconin poliitikkoystävät olivat joutumassa yksi toisensa jälkeen syytettyjen penkille, eikä Berlusconille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perustaa oma puolue ja lähteä itse leikkiin mukaan.
De Nardis kertoo, että Berlusconi todella pelkäsi kommunistien valtaannousua, kun sodanjälkeisen ajan valtapuolueet kristillisdemokraatit ja Bettino Craxin sosialistipuolue joutuivat epäsuosioon. Vapauden ylistys ja kommunismilla pelottelu kuuluvat yhä Berlusconin poliittiseen liturgiaan, mutta erityisen voimakas asema niillä oli 1994, kun Forza Italia ensimmäisen kerran voitti vaalit.
Berlusconi täytti tyhjiön vasemmistoa pelkääville äänestäjille, kun entiset porvalliset valtapuolueet katosivat kartalta. Tästä äkkirikastumisen unelman toteuttaneesta miehestä tuli kommunisminvastaisuuden symboli, De Nardis kertoo.
Nyt kommunistipuolue on Berlusconin silmin kesytetty vaarattomaksi vasemmistodemokraattiseksi puolueeksi eikä sosialisoinnista ole uhkaa Italian rikkaimman miehen yritysimperiumille.
Voisi kuvitella, että vaalitappion myötä 69-vuotias milanolainen lopulta asettuisi nauttimaan työnsä hedelmistä.
Tästä ei kuitenkaan ole mitään takeita maassa, jossa kaikki poliittiset johtajat ovat varttunutta väkeä.
Presidenttikin on 85-vuotias.