Helsingin Töölönlahden rannalla on alkanut rakennustyö, jonka tuloksena pääkaupunkiin on määrä nousta uusi kulttuuripyhättö, Musiikkitalo. Vaikka kyse on helsinkiläisestä työmaasta, ei urakka ole yhdentekevä muun Suomenkaan kannalta.
Musiikkitalo on merkittävä kansallinen hanke, ja jos se edistää suomalaista musiikkielämää laajemminkin, se puolustaa paikkaansa. Lisäksi sen rakentamisen kustantavat 75-prosenttisesti koko maan asukkaat: suoraan valtiolta on tulossa 50 prosenttia, Yleisradion kautta 25 prosenttia ja loppuneljännes Helsingin kaupungilta.
Ei ole uutta, että julkisen rakentamisen kustannukset karkaavat käsistä. Kuuluisin esimerkki Suomessa on presidentin virka-asunto Mäntyniemi, jonka kustannusarvio paisui alkuperäisestä peräti 14-kertaiseksi. Kustannusarvio paukkui Oulun kaupunginteatterin laajennuksen kohdallakin, vaikka ylitys ei prosentteina valtava ollutkaan.
Helsingin musiikkitalo on nyt ajautunut vaikeuksiin, kun alkuperäinen kustannusarvio on osoittautunut alamittaiseksi. Jos kustannukset nousevat arviovaiheessa reippaasti nykyisestä 106 miljoonasta eurosta, niin kuin näyttää väistämättömältä, Yleisradio uhkaa jättäytyä hankkeesta pois. Se merkitsisi sekä valtion suoran rahoitusosuuden että Helsingin kaupungin panoksen kasvua, mutta suostuvatko ne siihen, siitä ei ole varmuutta.
Budjetoinnin epäonnistumista on selitetty kahdella syyllä. Ensinnäkin rakennusalan ylikuumenemisesta johtuvalla hintojen nousulla. Talon rakentamisesta tuli vain yksi tarjous, joka ylitti puolitoistakertaisesti kustannusarvion. Rakennusala ei jupakassa kuitenkaan suostu konnan rooliin vaan vierittää syyn tilaajille: budjetti tehtiin tarkoituksella liian pieneksi, jotta päättäjät sen hyväksyisivät. Konsti on vanha, muttei yhtään hyväksyttävämpi kuin ennenkään.
Alkuperäisen budjetin tekijöiden ja hyväksyjien valtiolla, Ylessä ja Helsingissä on syytä kaivaa peili esiin. Kukaan yksityishenkilö ei aloittaisi oman talonsa rakentamista samanlaisen toivotaan, toivotaan -budjetin varassa.
Loogisin johtopäätös umpikujalta näyttävässä tilanteessa olisi keskeyttää rakennustyö tähän paikkaan. Kaivetusta montusta saisi vähällä vaivalla vaikkapa maauimalan, mutta pääkaupungin paraatipaikalle eduskuntatalon eteen sellainen ei sovi. Siksi työ on tavalla tai toisella vietävä loppuun. Valtion, Ylen ja Helsingin päättäjiltä voi vain toivoa huolellisempaa harkintaa, jottei samanlainen haparointi enää toistuisi.