Oulu
Kellarihuone täynnä soittimia, vahvistimia, piuhoja, viritysmittareita, äänityskalustoa - musiikkiterapeutti Ritva Hongan työmaa on kuin minkä tahansa bändin treenikämppä. Vain kaljapullot puuttuvat.
Oulun mielenterveyskeskuksen kuntoutusosastolla 1 työskentelevä Honka on toiminut kokopäiväisenä musiikkiterapeuttina vuoden alusta lähtien. Kaupungin puolesta ei musiikkiterapiaa ole aiemmin tässä laajuudessa järjestetty. Ympäristökuntien asukkaista huolehtivalla Oysin psykiatrisella poliklinikalla musiikkiterapeutteja on sitä vastoin kolme.
Kuntoutusosastolla 1 musiikkia on hyödynnetty jo vuodesta 1995. Kun osasto muutti kolmisen vuotta sitten Allitielle, sai Honka mahdollisuuden antaa musiikkiterapiaa yhtenä päivänä viikossa hoitajantyön ohessa.
Toimen muuttamista kokopäiväiseksi edisti viime kesänä Sibelius-akatemiasta saatu musiikkiterapeutin pätevyys. Mutta ennen kaikkea kyse oli tarpeesta: "Musiikkiterapia on hoitomuoto, jolla saa erittäin vaikeasti häiriintyneisiin ihmisiin kontaktin helpommin kuin keskustelulla", sanoo Honka.
Joillekin ainoa hoito
Suurin osa Hongan potilaista onkin skitsofreenikkoja, joko avohoidosta tai vuodeosastoilta tulevia. Useimpien kohdalla musiikkiterapia on yksi hoidon osa-alue, mutta myös toisenlaisia tapauksia löytyy.
"Meillä on jokunen asiakas, joilla ei ole motivaatiota käydä muualla. Musiikkiterapia on se, jolla saa kontaktin, joka kiinnostaa ja jossa jaksaa käydä joka viikko."
Terapia on yksilökohtaista tai ryhmissä tapahtuvaa. Se voi olla soittamista, laulamista, omien kappaleiden tekemistä tai musiikin kuuntelua ja sen herättämien mielikuvien läpikäymistä. Karkean jaon mukaan skitsofreenikot hyötyvät enemmän ryhmistä, kun taas yksilöterapiassa käyvät masentuneet ja ahdistuneet.
"Yksilömusiikkiterapiassa käsitellään elämän problematiikkaa musiikin kuuntelun ja keskustelun avulla. Usein olen yhdistänyt siihen myös kuvallista ilmaisua: kuunnellaan musiikkia ja piirretään sen herättämiä mielikuvia. Kahdestaan myös soitellaan ja laulellaan", Honka kuvailee.
"Musiikki luo sillan omiin tunteisiin, koska se herättää paljon mielikuvia. Kyse on ihan psykoterapeuttisesta menetelmästä. Musiikin kautta päästään käsiksi ihmisen menneisyyteen, ja sieltä tulevien asioiden käsittely auttaa ymmärtämään oman oirehtimisen syitä ja tuomaan siihen helpotusta."
Hevistä rautalankaan
Ryhmissä keskustellaan ja pohditaan vähemmän, ne ovat luonteeltaan enemmänkin sosiaalistavia ja toimintakykyä ylläpitäviä. "Yhteisen tekemisen kautta päästään hyvään oloon, tunteeseen että kuulun johonkin, olen tärkeä ja osaan jotain mitä muut eivät osaa: olen muusikko, en vain skitsofreenikko. Asioita ei tarvitse ruotia sanallisesti, tunne tulee musiikin tekemisestä."
Ryhmissä on vakiojäsenet ja voimakas me-henki. Jo kappalemateriaalin hankkiminen, meneminen ihmisten ilmoille esimerkiksi kirjastoon, on terapeuttista. Yhdessä kerätty ohjelmisto harjoitellaan valmiiksi ja äänitetään.
"Soitamme hirveästi erilaista musiikkia. Yksi haluaa punkkia, toinen poppia, kolmas 60-luvun rokkia. Surulliset balladit ja aggressiivinen hevi sopivat yhtälailla tunteiden purkuun - tunteet vain ovat erilaisia", musiikkiterapeutti valaisee.
"Jokainen ryhmä on erilainen, toisissa on huonompikuntoisia, toisissa parempikuntoisia. Yhteistä on se, että jäsenet ovat lähes sataprosenttisesti sitoutuneita musiikkiterapiaan. Tänne tullaan, oli tuuli tai tuisku. 'Enhän voi olla poissa, minua tarvitaan' - se on ihmiselle tärkeä tunne."
Jos on huono päivä eikä pystykään soittamaan mitään, saa levähdellä. Bändiporukassa pahasta olosta voi kertoa muille ja saada ymmärrystä ja tukea. Muutkin hankalat asiat, esimerkiksi osaamattomuuden pelko, pyritään käsittelemään avoimesti.
Improvisointi ja omien biisien tekeminen kuuluvat sekä yksilö- että ryhmämusiikkiterapiaan. "Sanon esimerkiksi, että soita sillä kitaralla isällesi, se istuu tuossa. Ihminen saattaa soittaa tosissaan ja sanoa, että se helpotti. Biisejä tehtäessä syntyy herkkiä balladeja, punkkia... Niissä kuten varmaan kaikissa biiseissä, joita maailmankaikkeudessa on, säveltäjä ja sanoittaja tuovat esille omia ajatuksiaan ja mielikuviaan."
Hoitotuloksista ei osastolla ole vielä ehditty tehdä tilastoja, mutta yleinen havainto on, että musiikkiterapia auttaa potilaita pysymään poissa sairaalahoidosta. Ja mikäli terapeutti havaitsee, että asiakas on menossa huonompaan kuntoon, voi hän tiedottaa siitä hoitotiimille.
Herkulliselta tuntuu ajatus, että biisien tekeminen tai bändiharjoittelu johtaisi potilaat musiikkiuralle. Terapian tavoitteisiin se ei kuitenkaan kuulu.
"Mutta olemme miettineet asiaa paljon, ja kesäisin olemme pitäneet mielenterveyskeskuksen väelle juhlat, jossa bändit esiintyvät. Soittajat ovat tosissaan jännittyneitä, mutta keikan jälkeen hirvittävän ylpeitä."