Oulun musiikkijuhlien odotetuin ja mainostetuin konsertti koitti lauantai-iltana, kun Madetojan salin lavalle kiipesi Kristjan Järven johtama Absolute Ensemble.
Mainosten perusteella luvassa oli musiikkia klassisesta jazziin ja rockiin, mutta todellisuudessa tyylien kirjo ei ainakaan tällä kertaa ollut sisällöltään aivan ennakko-odotusten laajuinen. Joka tapauksessa kokoonpano pyrkii varsinaisen absolutismin sijaan hörppäämään musiikillisen baarikaapin joka pullosta.
Absolute Ensemblen ohjelmisto painottui selvästi jazzin erilaisiin variantteihin ja minimalismiin. Varsinaisia klassikkoja edusti vain sovitus Claude Debussyn Faunin iltapäivästä.
Kaipailin taannoin konserttitarjontaan muutakin viihdettä kuin iänikuisia granadoja ja nyt toiveisiini vastattiin, sillä Absolute Ensemble osasi viihdyttää modernilla ja sähköisellä tavalla.
Koko konsertin ilme savuineen, värivaloineen, sähköisine äänentoistoineen ja Järven välispiikkeineen muistuttikin enemmän rock-showta kuin klassista konserttia.
Ensemble on musisoinnissaan huikean taitava, esiintymisessään vastustamattoman mukaansatempaava ja taitavaa solistista potentiaalia tuntuu löytyvän tarvittaessa yhtyeen jokaisesta soittajasta.
Kokemuksena konsertti oli niin kokonaisvaltainen elämys, että yksittäisten sävellysten erottelu tuntuu harvinaisen turhalta. Mieleenpainuvimpia hetkiä olivat kuitenkin itsensä Elviksen vierailu lavalla, Matt Herskowitzin Serial Bluesiin sisältyneet flyygelintakomisorgiat ja Jimi Hendrixin jo liki klassisen musiikin puolelle luettava Purple Haze tällä kertaa Daniel Schnyderin sovittamana.
Debussyn Faunin iltapäivä sen sijaan oli tässä sessiossa hieman väärässä seurassa. Vaikka Debussyn sointuajattelua voikin pitää jazz-harmonian esi-isänä, ei kuultu sovitus tehnyt oikeutta sävellykselle. Poissa oli suuren orkesterin sensuelli sointi, eikä Absolute Ensemblekään tuntunut oikein löytävän oikeaa orientaatiota impressionismiin muun ohjelmiston rumpuihin ja bassoon tukeutuvan backbeatin seassa.
Upea konsertti ja myöskin sitä lajityyppiä, joka South Park terminologialla määriteltynä potkii peffalle. Ja saimmepahan myös tietää, että kuollut Elvis on itse asiassa solistinen fagotti!