Museovirasto ryhtyy selvittämään, mistä Oulun uuden virastotalon työmaalla tehdyssä löydössä on kysymys. Kaksi Museoviraston arkeologia tulee tiistaina paikan päälle arvioimaan sekä löytöä että sen dokumentoinnin tarvetta.
Oulun keskustaan rakennettavan virastotalon työmaalta paljastui viime viikolla hirsirakenteita. Oulun yliopiston arkeologian lehtori Pentti Koivunen esitti maanantain Kalevassa, että paikalla olisi 1600-luvulla ollut sisäsatama ja että löytyneet hirret olisivat sen rakenteita. Paikalla on ollut 1700-luvun jälkipuoliskolle asti lampi, jolla on aikanaan ollut yhteys mereen.
Museovirasto on tehnyt tontilla kaivauksia useaan otteeseen, viimeksi huhti-toukokuussa. Kaivausten perusteella Museovirasto ei pidä sisäsataman sijaintia paikalla edelleenkään todennäköisenä.
Museoviraston yli-intendentti Mikko Härö tyrmää ajatuksen siitä, että tutkimukset olisi tehty välinpitämättömästi.
"Olemme toimineet niissä taloudellisissa ja toiminnallisissa rajoissa, jotka ovat olleet mahdolliset", Härö toteaa. Jos kävisi ilmi, että kysymyksessä olisi aivan toisenlainen löytö kuin on uskottu, hänen mukaansa se panisi kyllä miettimään. "Mutta se on iso ´jos´", hän lisää.
"On aika paikka olla eri mieltä maan johtavan instituution kanssa", Pentti Koivunen sanoo. Hän kertoo kuitenkin olevansa täysin vakuuttunut asiastaan. Koivunen on tutkinut muun muassa Bergenin keskiaikaisia laitureita.
Töitä virastotalon rakennustyömaalla on jatkettu, mutta arkeologisesti kriittiset osat on jätetty toistaiseksi rauhaan.