Onko sinulla nurkassa pölyttymässä sähköurut tai syntetisaattori, tutummin syntikka, josta olet valmis luopumaan? Moog, Fairlight, Yamaha, Clavia, Casio, tai peräti kotimainen WLM tai Finorgan?
Turussa toimiva Sibelius-museo toivoo yhteydenottoa, jos olet halukas lahjoittamaan soittimesi musiikkimuseoon tulevienkin polvien katsottavaksi ja kokeiltavaksi.
"Meillä on vielä kokoelmissamme hyvin vähän sähkösoittimia. Haluamme kerätä Suomessa käytettyjä sähköurkuja ja syntetisaattoreita talteen, ennen kuin ne kaikki päätyvät kaatopaikoille. Meitä kiinnostaa saada selville, minkälaisia instrumentteja Suomessa on ollut ja ketkä niitä ovat soittaneet. Varsinkin suomalaiset soittimet ovat lähellä sydäntämme", kertoo museopedagogi Unna Soiluva.
Syntetisaattoreista ja kotiuruista tuli yleisiä 1970-luvulla. Siitä lähtien niiden suosio on jatkuvasti kasvanut. Turkulaisia kiinnostaakin myös soittimen käyttöympäristö, harjoitteluun ja kotiin liittyvät valokuvat, käsikirjat, mainosmateriaali, ilmoitukset - eli kaikki mahdollinen syntikka- ja sähköurkutieto.
Soittimia ja oheismateriaalia tullaan myöhemmin käyttämään erilaisissa projekteissa ja museon näyttelyissä.
Museo ei halua katsoa niin sanotusti lahjahevosta suuhun. Sinne tarjottava soitin voi olla vanha tai uusi, käyttökelpoinen tai käyttökelvoton, minkä tahansa merkkinen ja miltä ajalta tahansa.
Kaikkein harvinaisimmilla soitinyksilöillä on yhä myös kaupallista jälleenmyyntiarvoa. Vaikka museo kartuttaa kokoelmiaan pääasiassa lahjoituksilla, rahallisesta korvauksestakin on Unna Soiluvan mukaan mahdollista neuvotella, mikäli kohde on erityisen kiinnostava.
Elektronilehtorin aarre
Oulun konservatorion elektronimusiikin lehtori, säveltäjä Jukka Ruohomäki, kaivaa studionsa nurkasta kaksi mustaa nuhjaantunutta laukkua. Niihin on pakattu aarre, josta Ruohomäellä ei ole aikomustakaan luopua.
"Tämä on yksi parhaimmista 1970-luvun alkupuolen syntetisaattoreista, ja vieläkin kuumaa kamaa teknomusiikin tekijöiden keskuudessa. Sen analogisoundit ovat kuulemma niin jäljittelemättömän upeita", Ruohomäki kuvailee.
Kasattuna tämä amerikkalaisvalmisteinen ARP 2600 -soitin vuodelta 1974 näyttää erehdyttävästi vanhan ajan puhelinkeskukselta. Piuhoja kulkee reiästä toiseen ja säätimiä riittää.
"Tässä on kolme analogista oskillaattoria eli värähtelevää piiriä. Niistä lähtevät äänet ohjataan suodatinyksikön läpi ja sitten edelleen jännitesäätöiseen vahvistimeen. Jännitesäätöisyys on keskeinen toimintaperiaate", Ruohomäki selventää.
"Kaikki ARP 2600:ssa tottelee säätöjännitteitä. Kun oskillaattoria ohjaamaan työnnetään korkeampi jännite, siitä tulee korkeampi ääni ja matalampi jännite tuottaa vastaavasti matalamman äänen. Kun esimerkiksi matalataajuinen, ääntä tuottamaton oskillaattori pannaan ohjaamaan ääntä tuottavaa oskillaattoria, syntyy vibratoa. Muun muassa näppäimistökin tuottaa säätöjännitteitä voltti per oktaavi."
MIDI mullisti koko alan
Vielä parikymmentä vuotta sitten Ruohomäki teki ARP-syntetisaattorillaan kaiken, sillä käytettävissä ei juuri ollut muita äänilähteitä.
"Jännitesäätöiset syntetisaattorit eivät koskaan tulleet kovin suosituiksi, sillä niiden soittaminen tavallisessa bändissä ´livenä´ oli vaivalloista. Vain harvat muusikot viitsivät uhrata esimerkiksi ARP 2600:n käytön harjoittelemiseen riittävästi aikaa."
"Pink Floydin Dark Side of the Moon -levyllä syntetisaattorit voi kuulla, ja sitä ennen jo Beatlesin Abbey Roadilla. Myös Emerson, Lake & Palmer -yhtye suosi syntetisaattoreita sähköurkujen ja kaikkien muiden härveleiden lisäksi."
Seuraava edistysaskel kokonaan analogisten syntetisaattorien jälkeen olivat digitaaliset ohjaussysteemit, vaikka silloinkin oskillaattorit olivat vielä kokonaan analogisia.
MIDI:n tulo 1980-luvun alussa muutti tilanteen nopeasti. MIDI (Musical Instrument Digital Interface) on tiedonsiirtojärjestelmä, joka välittää viestejä sähköisten musiikkilaitteiden välillä. MIDI mahdollistaa muun muassa tietokoneiden, syntetisaattoreiden, äänikorttien ja rumpukoneiden välisen viestinnän ja tiedon vaihdon.
"MIDI on tänäkin päivänä pohjimmiltaan samanlainen kuin silloin ennen. Sovellukset vain ovat monipuolistuneet", arvioi Jukka Ruohomäki.
Lisätietoja sähköurkujen ja syntetisaattorien keräyksestä antavat Sibelius-museon museopedagogi Unna Soiluva (02) 215 4343 ja intendentti Inger Jakobsson-Wärn (02) 215 4388. Sähköposti: sibeliusmuseum@abo.fi
