Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n valtuuskunta katsoi keskiviikkona parhaaksi turvautua entiseen keulahahmoonsa ja antoi kymmenen vuotta järjestöä johtaneelle Esa Härmälälle kolmen vuoden jatkokauden. 50-vuotiaalle agronomille ei lopulta edes esitetty vastaehdokasta. Pohjoisen tukialueen ääntä MTK:n johdossa käyttää nyt toiseksi puheenjohtajaksi valittu tohtori, maidontuottaja Juha Marttila Simosta.
Jos suomalainen maatalous elää jatkuvassa murroksessa, niin MTK:n kokouksen perusteella sama koskee itse tuottajajärjestöä. Uutta ei ole, että etelän kasvinviljelijöiden ja pohjoisen maidontuottajien tavoitteet eivät osu yksiin, mutta tuo on vain jäsenistön perusjako. Kirjavuutta ja ristikkäisiä näkemyksiä on paljon enemmän. Härmälä joutuu vastakin käyttämään täysimääräisesti puhelahjojaan, jotta järjestö ensinnäkin pystyy turvaamaan jäsenistölleen elinkeinon kannattavuuden ja toiseksi säilyy toimintakykyisenä.
Jälkimmäistä urakkaa tosin helpottaa se tosiasia, että tuottajille ei ole muuta mahdollisuutta kuin pysyä yhdessä yhteisessä keskusjärjestössä. Järjestön hajoaminen on teoreettinen vaihtoehto.
Paineita suomalaista maanviljelystä kohtaan on edessä vastakin. Härmälä itse sanoi valtuuskunnassa pelkäävänsä, että maailmankaupan vapauttamista ja oikeudenmukaisuutta peräävät tahot löytävät toisensa. Sydämentykytyksiä tuottajille aiheuttivat jo linjaukset, joita ministeri Antti Kalliomäen erityisavustaja esitti valtioneuvoston globalisaatioryhmälle kansallisten tukien ja maatalousyrittäjien erityisetujen purkamisesta. Perusteena avustaja Pertti Rauhiolla oli yksinkertaisesti se, ettei maatalous ole Suomen oloissa taloudellisesti kannattavaa.
MTK:n puheenjohtajavalinnan oudoin kiemura liittyi entisen maatalousministerin ja sairauslomalla olevan työnantajien järjestöjohtajan Kalevi Hemilän toimintaan. Hän ilmoitti maanantaina olevansa käytettävissä Härmälän paikalle, mutta perui valmiutensa jo tiistaina. Maanantaina Hemilä kertoi kaiken lisäksi, että kuntoutumisensa jälkeen hän voisi jatkaa työtä myös Elinkeinoelämän keskusliitossa. Hämäräksi jäi, kumpaa Hemilä enemmän halusi.
Maatalouden tuntemuksessa ja yhteiskuntasuhteiden hallinnassa olisivat Hemilän taidot epäilemättä Härmälän tasolla olleetkin. Taktinen silmä ja poliittinen suhteellisuudentaju Hemilältä näyttivät kuitenkin puuttuvan, kuten myös hänen pyytäjiltään. Hemilä oli ministerinä punainen vaate tuottajille. Nyt hän näyttäytyi joillekin heistä pelastajana.
paakirjoitus@kaleva.fi