Paikallisuus ja oma kotiseutu on globalisaation aikakaudella entistä tärkeämpää. Murteiden puhuminen ja kirjoittaminen ovat muotia, mutta niin on myös maakunnallisuus, kuten pitäjäpäivät ja tietyn alueen perinneruuat.
"Oma kotiseutu on kiinnekohta muutoksen vilinässä. Mitä enemmän on yhteistä ja yleistä, sitä enemmän ihminen kaipaa kiinnekohtaa. Murre on kielen osuus lokalisaatiossa", toteaa suomen kielen professori Harri Mantila Oulun yliopistosta.
Suomessa on eletty murrebuumia jo 15 vuoden ajan. Se myös myy, sillä nykyisin julkaistaan ahkerasti murteella kirjoitettuja sarjakuvia ja kaunokirjallisuutta Rosa Liksomista ja Heli Laaksoseen. Näiden lisäksi on ilmestynyt eri alueen sanakirjoja.
"Minulle on hieman yllätys, että buumi näin pysyvä ja pitkä eikä taantumisen merkkejä näy", Mantila toteaa.
Haulikko hernesopassa
Murteen käyttö on persoona- ja identiteettikysymys. Yleensä murretta käytetään intiimeissä tilanteissa. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu selviä sukupuolten välisiä eroja: miehet puhuvat murteellisemmin kuin naiset. Sosiaaliryhmien välisiä eroja ei juuri ole.
"Murteiden käyttöön liittyy maakunnallisuus, stereotyyppisten erikoispiirteiden korostaminen ja huumori. Murre kuulostaa aina hauskalta, vaikka kyseessä olisi kuinka kipiä asia."
Kansantajuisten murresanakirjojen esipuheissa yhdistetään puhuttu murre, heimo ja koko maakunta samaksi.
"Eteläpohjalainen maisema tasainen, laakea ja jäyhä, murteessa taas on samoja adjektiiveja. Myös ihmiseen liitetään näitä ominaisuuksia."
Kansanomaista kieltä löytyy myös yllättävistä paikoista, kuten uskonnollisesta kirjallisuudesta.
"Ihmiset ovat tottuneet lukemaan yleiskieltä, koska meillä vallitsi pitkään yleiskielen hegemonia. Kun murteita on paikassa, mihin ne eivät ole aiemmin kuuluneet, tulee haulikko hernesopassa -efekti."
Kaikki murteella julkaistu ei suinkaan vastaa murteen spontaania käyttöä.
"Kielitieteilijänä silti ajattelen, että ilmiö on hyvä asia. Murteella voi ilmaista sellaista, mitä yleiskielellä ei voi."
Murteella ei ole normia
Murteella saatetaan luoda tekstiin erityisiä merkityksiä etenkin, kun sitä käytetään yleiskielisen tekstin seassa.
"Joillekin se on merkki kirjakielen rappiosta. Se kertoo pikemminkin kirjoittajasta, joka osaa käyttää kielen eri tyylilajeja."
Mantilan mielestä murre ei sovi virallisiin tilanteisiin.
"Ei sopisi, että Kari Toivonen jonakin iltana lukisi uutiset murteella tai Suomen laki käännettäisiin murteelle."
Kääntäminen murteelle saattaa aiheuttaa koviakin kiistoja siitä, mikä on sitä oikeaa ja alkuperäistä alueen kieltä. Avojalakasen Ankan, Aku Ankan oulunnoksen ilmestyessä syntyi kaplakka, onko huutaa-verbin käskymuodon murreasu oikeasti älä huuva vai huua. Mantilan mielestä molemmat ovat yhtä lailla Oulun murretta.
"Murretta on hankala kirjoittaa, koska sillä ei ole normia niin kuin yleiskielessä. Puhuttu kieli on koko ajan muutosprosessissa."
Toleranssi hyvä
Murrerenessanssin keskellä on väläytelty ajatusta, että nyt ollaan jälleen luomassa uutta kirjakieltä, kuten 1800-luvulla. Mantilan mielestä suomessa on kuitenkin olemassa hyvä standardi. Suuria kieliristiriitoja ei ole, vaikka tietyt knoppikohdat puhuttavatkin. Myöskään Norjan kolmen kirjakielen malliin hän ei uskoisi Suomessa toimivan.
Julkisuuden henkilötkään eivät murrettaan aina peittele. Presidentti Mauno Koivisto muistetaan "tarttis tehdä jottain" -lausunnoistaan, presidentti Tarja Halonenkin puhuu vapaammin esiintyessään helsinkiläisittäin ja Riitta Uosukainen puhuu aina tilaisuuden tullen kaakkoismurretta.
"Murteiden toleranssi on hyvä. Suomessa ei leimaudu juntiksi, vaikka vilauttaa kansanihmisen identiteettiä. Julkisuuden henkilöt käyttävät tätä myös tietoisesti hyväkseen, sillä reteetä kansanihmistä helppo lähestyä."