Murmansk on mykistävä.
Olen käynyt siellä kaksi kertaa. Kaksitoista vuotta sitten juttumatkan aiheena oli tarkistaa, nähdäänkö alueella nälkää. Olot olivat sekavat, ruplan kurssi romahtanut ja huhut kertoivat, ettei elintarvikkeita ollut. Talvi oli pahimmoilleen tulossa.
Suoranaista nälkää ei nähty, kaupoissakin oli mitä myydä, mutta rahan arvon aleneminen ja työttömyys tuntuivat kyllä ihmisten arjessa. Eläkeläispariskunnan tulot eivät riittäneet lääkkeisiin. Nuori äiti itki, kun ei voinut tarjota lapsilleen terveellistä ruokaa. Taksinkuljettaja paljastui sairaalan lääkäriksi, joka hengenpitimikseen kuljetti turisteja.
Toisen kerran olin Murmanskissa viime syksynä seuraamassa Oulun kaupunginhallituksen vierailua. Kaupunki oli aivan toinen. Kauniiksi sitä ei voinut kehua vieläkään, yhtä harmaata ja karua. Viikatteella olisi ollut töitä. Mutta palvelut pelasivat, ja ilmassa oli uutta toiveikkuutta. Morsiuspareihin törmäsi joka puolella, vaikka oli torstai ja aamupäivä.
Shtokmanin kaasukenttä oli tuonut tunnustelijat paikalle - hotellissa kuuli enemmän englantia ja norjaa kuin venäjää. Aluehallinnon tiedotustilaisuudessa kuultiin, että liikenneministeriö aikoo sijoittaa miljardeja Murmanskin liikenneinfraan ja erityisesti satamaan.
No, nyt Shtokmanin kaasukentän aloitusta on "markkinatilanteen muutoksen" takia lykätty ainakin kolmella vuodella. Myös muut hankkeet siirtyvät. Asuntojen rakentamisvauhtikaan ei ole alkuunkaan sellainen kuin tarve edellyttäisi. Vuoteen 2015 mennessä uusia asuntoja pitäisi valmistua suurin piirtein parin ideaparkin verran.
Lama on kouraissut Venäjääkin. Yritysten rahat ovat lopussa ja työntekijöille on rahan puutteessa maksettu palkkoja jauhoilla, makaroneilla, sokerilla ja purkkilihalla, jopa majoneesilla tai liinavaatteilla.
Oulussa viime viikolla piipahtanut Murmanskin kaupunginjohtaja Sergey Subbotin myönsi, että kaupungissa on nyt paljon kesken jääneitä hankkeita. "Tehtävää on paljon, joka puolella."
Oulun seudun yrityksillä voisi olla saumaa siinä savotassa. Oulussa ollaan kiinnostuneita, mutta odotukset ovat maltilliset. Mitään ei tapahdu ennen kuin kulkuyhteydet pelaavat ja lentoyhteys on saatu. Monessa yrityksessä tiedetään, minkälaisiin akrobaattitemppuihin venäläisen byrokratian kanssa saa venyä.
Toivottavasti asiat lähtevät rullaamaan.
Jostain syystä mieleen muistuu, pyytämättä, Lietmajärvi-Kotskoma. Tuo konstikas sanapari on Karjalan oikoratana tunnettu ratayhteys Vartiuksesta Muurmannin radalle. Rataa puuhattiin yli 12 vuotta. Se tuli kuuluisaksi siitä, että sen piti valmistua aina "ensi vuonna".
Lopulta rata avattiin vuonna 2004. Muutaman kuukauden päästä uutisoitiin, että Karjalan oikorataa pitkin on tullut kolme puutavarajunaa Vartiukseen. Sen jälkeen paljon mitään ei sitten kuulunutkaan. Rata on olemassa, mutta vain Venäjän sisäiselle liikenteelle, ja siinäkin ilman sähköistystä ja turvalaitteita. Kaivattu kansainvälinen liikenne puuttuu yhä.
liisa.laine@kaleva.fi