Mitä yhteistä on pojanklopeilla ja eläkeläisillä? Jos heiltä itseltään sitä kysyttäisiin, he vastaisivat, ettei mitään. Niin vastaisi moni muukin.
Mutta murrosikäisten poikien ja kuusvitosten maailmankuvat yhtyvät, kun kyse on maahanmuuttajista. Heidän asenteensa maahanmuuttajia kohtaan on säilynyt tiukkana, vaikka muut näkevät jo kirkkaammin. Se ero poikien ja pappojen välillä kuitenkin on, että pojat tietävät olevansa rasistisia, mutta papat eivät.
Kaikkien surullisinta Magdalena Jaakkolan tutkimuksen tuloksissa on se, että nämä nuoret isänmaan toivot kannattavat skinheadien toimintaa. Siis: heidän joukossaan on eniten henkilöitä, joiden mielestä nahkatukkien tempaukset ovat ihan jees.
Mutta hyvin ei mene muutenkaan. Kun marketin kassajonossa seisoo kaksikymmentä oululaista, heistä kaksi hyväksyy skinheadien toiminnan ulkomaalaisia vastaan, kun luvun pitäisi olla nolla.
Joka neljäs nuori uros pitää itseään rasistisena ja kannattaa ainakin osittain skinheadien ulkomaalaista vastaisia temppuja.
Eläkeläisten vastaukset kertovat poikien vastauksia vielä useammin rasistisista asenteista, mutta heidän rasistisuutensa on tiedostamatonta päinvastoin kuin nuorten poikien, jotka tunnustavat avoimesti ja tietoisesti näkemyksensä. Siinäpä on suolakalaa nieltäväksi rasismin ja muukalaispelon vastaiselle uudelle, Pohjois-Suomeenkin levinneelle Rasmus-liikkeelle.
Rasismi ei ole Kajaanissa tai Joensuussa välttämättä suurempi ongelma kuin muissakaan kaupungeissa. Ulkomaalaisvastaisen toiminnan kitkeminen on syytä joka paikassa aloittaa poikaporukoista, etenkin sellaisista, joiden koulutustausta ei ole kummoinen.
Miehenköriläät sopivat pulpetteihin melkein yhtä lailla. Naiset, nuoret ja keski-ikäisetkin, käyttävät sitä kuuluisaa aivopuoliskoaan ja näkevät maailman miehiä avarammin.
Kun suomalainen avaa rajan ulkomaalaisen tulla, hän toivoo, että tulija olisi mahdollisimman samanlainen kuin hän itse. Mieluiten maahanmuuttajan pitäisi tulla korkean elintason maasta, hänen tulisi olla vaaleahipiäinen ja muutoinkin muistuttavan suomalaisia. Ne pakolaiset, jotka eniten turvaa sodan tai sorron takia tarvitsevat, täyttävät äärimmäisen harvoin nämä kriteerit.
Robert Miles totesi kymmenisen vuotta sitten, että ei ole sinänsä rasistista väittää, että on luonnollista pitää omaa lajiaan parempana, mutta väitteen totuudellisuutta on syytä epäillä. Ongelmaksi tulee se, että tällaisessa asenteessa oikeutetaan suosimisen ja syrjinnän prosessi: etusijalle asettaminen merkitsee jonkin toisen asian, henkilön tai ryhmän torjumista.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat entistä myönteisemmin vierastyövoimaan, mutta tällöinkin ulkomaalaisen on parempi pysyä siivoojana tai auton apumiehenä, työkaverina, mutta ei esimiehenä.
Ne, jotka tuntevat maahanmuuttajan henkilökohtaisesti, näkevät vieraan ulkokuoren alle muita selvemmin. Kun naapurina on maahanmuuttajana, huolet ja pelot haihtuvat taivaan tuuliin.
Suomalainen ei luo tuttavuussuhteita ihan helposti. Kontakti seinänaapuriin tarkoittaa usein käytännössä vain hyvän päivän toivotusta. Miten siinä sitten käsi päivää ihan muulta mantereelta tulleelle sanoisi?
Sudanin kauhuja Ouluun pakoon päässyt perheenisä ihmetteli, että lapsia heillä kyllä käy, mutta perheen vanhemmista he eivät tiedä mitään.