Kirjoittaja on psykologi ja
perheterapeutti
"Taas sain kuulla olevani täysi idiootti. En tajua mistään mitään, eikä minun kanssani voi edes puhua mistään. Kenelläkään ei ole kuulemma yhtä tyhmää mutsia kuin lapsiparallani. Hän jopa ihmettelee, kuinka ainakin tänään paljon fiksumpi isä on voinut tehdä niin älyttömän valinnan, että on ottanut minut kumppanikseen. Ja miten hänelle on käynyt niin heikko tuuri, että juuri minut on tullut äidiksi.
Nyt osasin odottaa tätä ikää, kun kaksi isompaa lasta ovat minua koulineet. Moni ystäväni on samassa tilanteessa ja vähintään yhtä idiootti! Idioottihan löytää toki muita idiootteja lähelleen!" (14-vuotiaan äiti)
"Elämässä ei ole vaikeampaa asiaa kuin puhuminen murrosikäisen kanssa. Tytöt ovat poikiakin pahempia. Kuinka he saavat jopa minut, aikuisen miehen, melkein itkemään. Puhe ei mene perille." (Kolmen murrosikäisen isä)
Vanhemman usko itseensä joutuu murrosikäisen kanssa koetukselle. Se kuuluu asiaa ja on normaalia. Silloin on syytä huoleen, jos olet aina kiva, ihana ja mukava äiti tai isä, eikä jälkikasvu yhtään protestoi.
Usko rohkeasti itseesi vanhempana, myös silloin, kun murkun kanssa tulee ja tuiskuaa ja korvista nousee savu. Juuri silloin jos milloin, nuori tarvitsee sitä hiiltymätöntä, oikeata aikuista vanhempaa rinnalleen.
Luota talonpoikaisjärkeen, sillä pääset pitkälle. Vaikka saat kuulla murrosikäiseltä päivittäin, ettet ymmärrä mitään, ratkaisuehdotuksia ei tarvitse kysyä yhdeltäkään ammattiauttajalta. Osaat itse riittävän hyvin. Vaikka usko horjuisi, juuri sinä olet oman lapsesi kannalta paras ammattilainen, sillä tunnet tuon pienen ihmisen vauvasta saakka. Kukaan ei osaa käsitellä lastasi hepulitilanteissa yhtään viisaammin.
Älä pyri kumoamaan sitä tosiasiaa, että murrosikäinen on omasta mielestään aina oikeassa. Hän kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken. Maailma on auki, omat mielipiteet ainoita oikeita ja varsinkin omat vanhemmat varsin vähä-älyisiä.
Vanhemmuus murrosikäisen kanssa on todella kovaa työtä. Töissä voit lepsuilla, kotona et. Nuori asettaa äidille ja isälle sellaisia laatuvaatimuksia, ettei kukaan niitä pysty niitä lunastamaan. Se onkin pelin henki: jokaisen meistä on epäonnistuttava vanhempana sen verran, että nuori saa luvan irtaantua ja itsenäistyä. Jos äiti ja isä näyttäytyisivät täydellisessä valossa, nuori ei pääsisi irti. Hän asusi tyytyväisenä vielä 40-vuotiaanakin kotona ilman kiirettä omaan elämään ja omiin valintoihin.
On rankkaa, mutta ihanaa, että nuori kokee murrosiän myrskyt oikeaan aikaan. Toinen tekee kaiken räväkästi, toinen vähän säyseämmin. Onneksi näin, sillä silloin ei tarvitse riehua enää kolmekymppisenä pikkulapsen vanhempana tai vasta paljon myöhemmin.
Hyvä vanhemmuus riittää. Tee parhaasi. Anna nuoren kapinoida, mutta luo silti myös rajat sille, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Äläkä syyllistä itseäsi. Muissakin murkkuperheissä rätisee ja paukkuu. Niistä ei vain toreilla ja turuilla kuulutella.
Ole rohkeasti aikuinen ja vanhempi. Tue, kannusta ja kestä itseesi kohdistuva joskus kohtuutonkin kritiikki. Anna aikaa ja ole aidosti läsnä. Nuorikin tarvitsee vielä aikaasi, vaikkei sen perään aina kysele.
Anna nuorelle tilaa omaan elämään. Äidille ja isälle ei tarvitse kaikesta raportoida eikä salaisuuksiaan kertoa. Hyväksy se, että kohta perheessänne on yksi aikuinen lisää. Sen hyväksyminen on monelle kova paikka, että omasta vauvasta kasvaa aikuinen nainen tai mies.
