Kuuleman mukaan mäkihyppääjien joukossa on monta säntillistä, esimerkillistä urheilijaa. Kaikin puolin mallikelpoista nuorta ihmistä. Vuosikymmeninään lajin parissa mäkihyppyprofessori Matti Pullikin on tavannut monta.
"Ne eivät vain oikein tahdo pärjätä", hän hörähtää.
Erikoinen laji kysyy erikoista kanttia.
"Varsinkin, kun isoihin mäkiin mennään. Erilaista kuin nyt vaikka... pingis", Pulli jatkaa.
Itsenäisyyspäivän illan pimetessä maajoukkueen entinen päävalmentaja ja lajipäällikkö on katsellut televisiosta Harri Ollin toiselle sijalle yltäneitä ponkaisuja Lillehammerin maailmancupin kisassa. Suomalainen ihmepoika ja murheenkryyni on yksi maailman lahjakkaimmista mäkihyppääjistä, sanoo moni asiantuntija, ja Pulli allekirjoittaa väitteen.
Olli tuo Pullin mieleen toisen suomalaisen ihmelapsen, niin hyvässä kuin pahassa.
"En ole tietenkään seurannut Ollia niin läheltä kuin Matti Nykästä, mutta ponnistustekniikka on paljon samantyylinen. Se näyttää siltä, kuin hän ei tekisi mitään."
Tuo tekniikka - jouheva, aikaisin aloitettu ponnistus - on Ollin lahjakkuuden perusta. Yhdistettynä lajiin sopivaan ruumiinrakenteeseen.
"Hän suuntaa ponnistuksen niin, ettei ylävartalo lyö vastaan päin vastoin kuin Janne Ahosella tai Matti Hautamäellä, jolla se on selvin virhe. Olen seurannut tätä jo pari vuotta ja sanonut (päävalmentaja) Janne Väätäiselle, että opeta se Ollin tekniikka noille muillekin."
Paineet on purettava
Harri Ollin saavutukset ovat vielä valovuoden päässä Matti Nykäsestä hyppyrimäessä. Lööppien sarallakin on kirittävää, mutta ei yhtä paljon.
Sen jälkeen kun ujo kiharapäinen poika hyppäsi MM-hopeaa Sapporossa 2007, hän on kekkuloinut yöjalassa kesken kisojen, haukkunut lajijohtajan suorassa tv-lähetyksessä - kohtalaisessa humalassa sitä paitsi - ajanut humalassa ylinopeutta ja saanut ehdollisen vankeustuomion, haistatellut toimittajalle tv-kameroiden edessä, potkaissut lentopallon kohti lehtikuvaajaa, pakoillut mediaa, huitaissut kihlattuaan tuopilla kasvoihin, saanut kaksi kertaa potkut maajoukkueesta ja laittanut korkin kiinni. Muun muassa.
Suuri taide syntyy vain suuresta epätoivosta. Vai?
"Kautta aikojen on ollut niin, että varsinkin huonoissa olosuhteissa hyppääminen rassaa urheilijaa henkisesti", Pulli selittää.
Korkealta pilvistä monttuun ilmeettömänä tuijottavan kotkan sisällä kuohuu. Ja kun sittenkin selviää hengissä, paineet on purettava. Murheellisten laulujen maassa on selvää, miten.
"Lentomäkikisojen jälkeen alkoholi on hyvin usein melkoinen käyttötarvike. Ei kaikille, mutta monille. Suomessa, Norjassa, Itävallassa", Pulli sanoo.
Omalla kontolla
Pulli kertoo olleensa yhteydessä Harri Ollin perheeseen "hälyttäviä merkkejä" nähtyään. Apua voi tarjota monelta taholta, mutta ongelmat on selvitettävä itse.
"Nykäselläkin oli apuna asiantuntijaa ja jos mitä parantolaa. Urheilijan on kuitenkin itse otettava homma käsiinsä", hän sanoo.
Kuusamon viikon takaisen pohjanoteerauksen jälkeen - töpsähdys kumpuun ja 50:s eli viimeinen sija - Harri Olli on saanut hermonsa hallintaan. Kuka tietää, vaikka hänestä tulisi olympiavoittaja Vancouverissa helmikuussa.
"Jos kaikki osuu kohdalleen", Matti Pulli sanoo.
"Se toki vaatii myös henkistä kanttia. Olympiamitalitkin jaetaan vain kahden hypyn perusteella, niin järjetöntä kuin se onkin."