Rakkaus on luonnonvoima, jolle moraali ja tahto eivät mahda mitään, sanovat viisaat.
Jari Tervon seitsemäs romaani alkaa Oulun lääninvankilasta ja päättyy Norjaan Jäämeren rannalle. Sivumäärältään se on vajaat kaksisataa eli suppeampi kuin monet Tervon edellisistä, mutta rakenteeltaan taiturimainen, ellei taituroiva.
Yksinkertainen juoni taipuu polveilevaksi tarinaksi ja Tervon tapaan hyödyntää eri näkökulmia ja aikatasoja. Silti Rautapää on tiivis teos, jonka kerronnassa on runsaasti aukkoja lukijan pähkäiltäväksi. Rakenteensa vuoksi romaani ei heti anna kaikkea kuin tarjottimelta.
Elinkautisvanki Makkonen karkaa vankilasta saadakseen rakastamansa Kaarinan, jonka aviomiehen murhasta hänet on tuomittu. Serkkunsa avustamana Makkonen ryöstää Kaarinan alttarilta juuri kun tämä on sanomassa "tahdon", ja siitä alkaa vaiheikas pako kohti pohjoista. Makkosen pyrkimyksenä on vihityttää Kaarina vankitoverinsa Asikaisen Norjassa asuvalla pappisveljellä, naisen vastustuksesta huolimatta.
Karkulaisia jäljittävät raivostunut sulhanen ja Tervon tuotannosta tuttu rikoskomisario Rautapää, jonka omatkaan paperit eivät jutussa ole puhtaat. Tarina näyttää aluksi etenevän kuulustelupöytäkirjan tapaan. Kertoja nimittää itseään "allekirjoittaneeksi" ja Makkosta "epäillyksi". Tyylilajien yhdistelystä syntyy osa teoksen komiikasta, sellaisista lauseista kuin "allekirjoittanutta vitutti". Allekirjoittaneen henkilöllisyys selviää ennen pitkää ja tarinaan tulee lisäjuonteita. Kerronta lipuu pöytäkirjamuodosta eri kertojain minä-näkökulmiin ja niiden sisältämiin aikatasojen vaihteluihin.
Vaikka Makkonen kavereineen tekee matkalla lisää ruumiita, tappajat käyttäytyvät kuin keskivertokansalaiset. Tavatessaan he kättelevät ja matkalla he havainnoivat pohjoisen maisemia kuin turistit ikään. Norjasta he huomaavat, että talot ovat nätimpiä kuin Suomessa. "Serkun mielestä se johtui siitä, että norjalaiset eivät olleet sotineet talvisotaa. Pienoistuulimyllyn kunnostus unohtuu ryssän uraata kuunnellessa. Kun nuuhkaisee Stalinin jalkarättiä, lakkaa somistamasta."
Pääjuoni värittyy sivutarinoista ja tilannekomiikasta, joka väistämättä syntyy tummasävyisen aiheen ja selittelemättömän ja tervomaisella kieli-ilottelulla maustetun kerronnan jännitteestä.
Murhamies Makkonen on kuin rakastunut Romeo, joka kuvittelee itselleen Julian. Kaarina ei Julian rooliin ole halukas eikä sovelias. Silti häntä tavoittelee myös Rautapää, toinen rakkauden kerjäläinen. Musta huumori kukkii, esimerkiksi kun pappi Asikainen kysyy: "Et kai sinä lääninhutsu Kaarina Varis tahdo tätä miestä, tätä tunnettua murhamiestä Kaarle Jalmari Makkosta laillisesti petettäväksi aviomieheksesi".
Rautapää on muunnelma rikoksesta ja rakkaudesta, aiheesta jota Tervo avarimmin käsitteli Pyhiesi yhteyteen -romaanissa (1995). Rautapää on rikosromaani, jossa lailla ja oikeudella on varsin vähän tekemistä. Se on Tervon edellisiä romaaneita haikeampi, jopa romanttinen. Silti se on sukua travestialle, ivamukaelmalle jossa vakava aihe muuttuu käsittelyn vuoksi koomiseksi.
